Ettekö näe? Juuri kuten Raamattu kuvaa. Ei kun lisääntyy vaan. Nyt on aika ottaa Jeesus vastaan henkilökohtaisena pelastajana.
Laittomuus vallalla kaikkialla
5
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ei ole Raamatussa turhaan kerrottu Egyptin vitsauksista, kun Faarao kieltäytyi tottelemasta Jumalan ilmoitusta ja varoituksia, niin visaukset ja Faaraon armeija tuhoutui, ja Israelin kansa pääsi lähtemään, niinkuin oli ilmoitettukin.
Kun ihmiskunta riehuu nykyisin ihankuin Nooan päivinä, pilkaten ja haastaen Raamatunsanan julkituojia suomessakin syytteisiin, ja vieläpä hallituspuolueen taholta, kun Raamatunsana loukkaa kuulemma ihmisryhmää, niin vitsaukset ovat alkaneet pahentua, ja siitä voitte olla varma, ettei ne lopu, ennenkuin Jumalansana on asetettu sille kuuluvaan kunniaan. Raamattu kyllä ilmoittaa, ettei ihmiset tee parannusta teoistaan, ja siksipä onkin ilmoitettu, että tähdetkin tippuvat taivaalta, ja kolmasosa ihmisistä kuolee. Siis meteorit ja asteroidit tulevat osumaan maapalloon. Sehän on nähtävissä, kun aika läheltä niitä menee jo nyt.
Ja maailman tiedemiehet ja muutkin toitottavat vain evoluutioteoriaa kouluihin ja samaan aikaan estävät lapsia kuulemasta Jumalan sanaa. Ja homot kyllä päästetään opettamaan lapsille omia juttujaan.
Siis tilanne on todellakin karmea, eikä näytä ihmisillä silmät aukenevan. - Anonyymi
Tässä on nyt ilmeisesti se nopeiten vastaantuleva kun kaikki bisnekset on velan päälle rakennettu ja edelleen velalla vivutettu. Korttitalo kaatuu. Sitten on sota. Jos ei se ala aiemmin niin Trump mahdollisesti hävitessään vaalit linnoittautuu Valkoiseen taloon. Vaalit voidaan myös perua. Voi olla tulitaistelu USA:n armeijan ja salaisen palvelun välillä. Onko Trump Danielin kirjassa mainittu juonissa taitava kuningas joka ei kunnioita muita jumalia kuin linnoitusten jumalaa.
- Anonyymi
Dan. 11:37 Hän ei välitä isäinsä jumalista, -> ei naisten lempijumalasta <- (pitäisi oikeasti lukea naisesta), eikä hän välitä mistään muustakaan jumalasta..
Trumpilla on nainen, joten ei sovi häneen.
- Anonyymi
Arvelen tosinaamalla, että Suomen maakamaran raamattuvyöhykkeet eivät enää vaan ota tulta alleen. Eikä siinä kukaan edes häviä.
- Anonyymi
Mutta voiko uskonnon filosofia löytää jumalan? Lähemmäksi totuutta etsii.
https://www.youtube.com/watch?v=BjEl46vsQNM
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6668122Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672359Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2342337- 1471897
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi291451Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1201283Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511261Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.79997Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65869Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7822