Jouduttiin viemään meidän perheen toinenkin koira piikille Toukokuun 25 päivä. Kauhea suru ja ikävä. Myös meidän toinen koira kuoli viime vuoden loppupuolella. Tuntuu että kesä ja koko elämä on pilalla kun koirat oli mun terapeutteja jotka auttoi edes jotenkin jaksamaan elämässä eteenpäin kaiken kurjuuden keskellä.
On tässä nyt tosiaan ollut muutenkin kaikkea paskaa liikaa. Ero naisesta viime kesänä. Erään läheisen sukulaisen vakava sairastuminen. Sitten tietty viel tää korona hässäkkä josta varmaan moni hyväuskoisena luulee että tää olis jo muka ohi. Enpä ole enää pystynyt palaamaan omaan asuntoonikaan josta lähdin jo yli 3 kuukautta sitten. Alkais vaan ahdistamaan entistä enemmän olla siellä isossa kaupungissa neljän seinän sisällä yksin. Tänään alkoi vielä hammastakin särkemään mut en mä hammaslääkäriin mene. Otan buranaa ja kossua päälle.
AhdistunutMies
Koiran kuolema suru ja ahdistus
22
5579
Vastaukset
- Anonyymi
Oman koiran kuolema tuntuu yhtä pahalta kuin läheisen menettäminen. Tiedän, koska oma koirani kuoli toista vuotta sitten. Ajan kanssa hellittää, mutta ikävä jää. Ajattele kuitenkin, että koirasi sai elää hyvän koiran elämän, ja muistele hauskoja hetkiä lemmikkisi kanssa. Kuolema kuuluu elämään. Me ihmiset emme voi sille mitään.
Korona ei iske kaikkiin ja ilmeisesti siitäkin ollaan voiton puolella. Ja käy hammaslääkärissä. Buranalla ja kossulla ei reikä hampaassa korjaannu. Voimia!- Anonyymi
Tietysti tuntuu koska koira on myös läheinen
Onhan se kamala tilanne, kun koirat kuolee. Minusta sitä voi täysin verrata läheisen kuolemaan ja se voi olla pahempikin.
Ihmiset on ihan turhia, mutta koirat kaikessa rasittavuudessaan ovat jotain hyvää.
Ehkä kannattaa harkita uuden koiran ottamista jossain vaiheessa. Ehkä kennelissä on joku koira odottamassa jota kuta noutamaan.- Anonyymi
En pysty ottamaan uutta koiraa, Koksi oli hyvä.
- Anonyymi
Koira on perheenjäsen, johon kiintyy voimakkaasti. Siitä tulee sielunveli, kuten omia koiriani nimitän. Kun sielunveli kuolee, niin se repii todella syvältä. En ole koskaan läheisteni kuolemia kokenut niin voimakkaasti kuin sielunveljen kuoleman. Vaikka olen ns. tosimies, jota juuri mikään ei hetkauta niin oman sielunveljen kuolema saa murtumaan totaalisesti. Oman koiraperheeni jäsen jouduttiin lopettamaan kohta 4 vuotta sitten ja edelleenkin koen niitä ahdistavia tuntemuksia, kyynelien kera, ja se peruuttamattomuus vielä vain pahentaa oloa. Se todella repii sieluun suuren kipeän reijän. Tämä on monen lemmikinomistajan kirous. Se vaan on yritettävä jollain tavalla hyväksyä, mutta ei voi väittää ettenkö ole yrittänyt. Siltikään en pysty katsomaan koirani kuvia vieläkään ilman murtumista.
- Anonyymi
Joo, moni sanoo että kyllä se siitä helpottaa ja ehdottaa että ottais uuden koiran samantien mutta ei se niin mene ainakaan mun päässä että uudella koiralla voisi korvata ne menetykset. Tuskin surusta koskaan täysin irti pääsee. Se vain muuttaa muotoaan ajan kuluessa.
AhdistunutMies - Anonyymi
Samaistun kirjoituksesi ,ja otan osaa suruusi ja mennetykseesi.
Jouduimme luopumaan omasta rakkaasta pikku koirasta vasta muutama päivä sitten ja tuntuu että sydän on vereslihalla ikävästä ja surusta
Koti on tyhjä,eloton. Oma mieli musta. Miten tästä selvitä eteenpäin?
Olimme yhdessä 13v 8kk ,teimme töitä yhdessä ,hän oli paras ystävä.
Koen syyllisyyttä vaikka järki sanoo että tein hänelle sen viimeisen palveluksen kun päästin irti.
Auttakaa joku kertomalla omia selvitymistarinoita ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaistun kirjoituksesi ,ja otan osaa suruusi ja mennetykseesi.
Jouduimme luopumaan omasta rakkaasta pikku koirasta vasta muutama päivä sitten ja tuntuu että sydän on vereslihalla ikävästä ja surusta
Koti on tyhjä,eloton. Oma mieli musta. Miten tästä selvitä eteenpäin?
Olimme yhdessä 13v 8kk ,teimme töitä yhdessä ,hän oli paras ystävä.
Koen syyllisyyttä vaikka järki sanoo että tein hänelle sen viimeisen palveluksen kun päästin irti.
Auttakaa joku kertomalla omia selvitymistarinoita !Täysin samoja tunteita! Menetin koirani vain muutama päivä sitten. Tai jouduin antamaan suostumukseni eutanasiaan. Koirani oli 13 v ja 3kk vanha. Yhtäkkiä alkoi horjua ja kaatuilla. Näytti tosi pahalta. Jälkeenpäin olen ajatellut ja syyttänyt itseäni, että miksen saanut suutani auki ja kertonut epäilystäni tasapainoelimen vaivasta, josta luin. Ja arvatkaa miten sattui täälläkin kirjoitetusta vastaavasta tapauksesta! Eli toipui ennalleen, vaikka oli vanhempi koira!!
Se tulee niin äkkiä eläinlääkäriltä sana, eutanasia..
Olo on aivan surkea, kuten teillä muillakin. Tyhjä koti..ei päivärutiineja, totaalisen yksin!
Sanotaan mitä sanotaan, kyllä koira on suuri pala yksinäisen ihmisen elämää. Se täyttää tyhjyyden, valtaa sydämesi, auttaa suruissa ja on aina vierelläsi, sattuipa mitä tahansa. Tämä rakkaani oli ainoa tuki, kun jätin äidilleni jäähyväisiä.. mukana ihan kaikessa..hyvässä ja pahassa, ilossa ja surussa. Yhtään hetkeä en vaihtaisi pois!
Myönnän, että aina en jaksanut hoitaa velvollisuuksiani ystävääni kohtaan täydellisesti. Silti ystävä jaksoi odottaa ja yhtä iloisesti taas lähdettiin lenkille. Heti kun vain lähdettiin.
Toki ymmärrän että koira oli vanha, mutta kun näki miten se jaksoi vielä juosta, hölmöillä, kirmata..herää suuri epäilys, teinkö oikein!!
Tiedän, myöhäistä..ja järki sanoo..hellitä..
Mutta..suru, syyllisyys on valtava!!
Tunteettomat sanovat; vain koira.
Oli niille jotka eivät eläneet ja tunteneet koiraani.
Paljon saimme negatiivista palautetta lenkkeillessämme. Voin pitää koiraani irti koska pysyi lähelläni, ja valitsin tarkoin milloin ja missä sai juosta sydämensä kyllyydestä. Siitä koira nautti suunnattomasti! Miksi en siis olisi sitä rakkaalleni suonut!!
Mutta se oli punainen vaate useimmille ihmisille..Joo, ymmärrän että on koiria pelkääviä ja että jos jotain sattuisi. Mutta jos omistaja tuntee koiransa niin eikö olisi syytä uskoa myös että koira on ystävällinen/ kiltti? Eikä syyllistää/ holhota omistajaan!? Ja ensimmäiseksi antaa vihamielistä palautetta.
Tuo edellinen johti siihen, että lenkit siirtyi iltaan, metsäteille..ja se alkoi ahdistaa luultavasti myös koiraa.
Toiveissani oli päästä muuttamaan tästä rivarista omakotitaloon, mutta sekään ei onnistunut koronan takia ja syystä ettei vaan kukaan ostanut asuntoa.
Joo, ei ole mikään ihanne tilanne asua koiran kanssa rivarissakaan saati kerrostalossa, molemmista on kokemusta. Ja vain negatiivista..
Lopuksi: Ei ole herkkua omistaa koiraa, mutta vielä pahempaa on olla ilman sitä ihanaa seuralaista ja uskollista toveria.
Suru helpottaa ajan kanssa tiedän, ja hiertävä terävä kivi muuttuu kauniiksi helmeksi, muistoiksi. Mutta ikuisesti sydämessä säilyy ystävä..
Toivon jokaiselle kohtalotoverille/ ymmärtäjälle kaikkea voimaa jaksaa..sisaren tyttären sanoin, lähde vain lenkille, koirasi kulkee rinnallasi. ❤️
- Anonyymi
Otan osaa. :( Lemmikki on perheenjäsen, jonka kuolema satuttaa yhtä paljon, kuin perheeseen kuuluvan ihmisen kuolema. Ajan kanssa suru helpottaa niin, että olet valmis ottamaan uuden koiran. Mutta siihen voi mennä aikaa. Kokemuksella sanon tämän.
- Anonyymi
Suru ei mene ohi suomi24:ssä lässyttämällä. Ryhdistäytykää.
- Anonyymi
Minä en pysty ottamaan uutta koiraa.
- Anonyymi
Voi se hyvinkin mennä kun saa kohtalotoverien kanssa surun jakaa,on paljon ihmisiä jolle se lemmikki on ainoa kaveri 24/7 ja sen menetys sattuu kovasti.
- Anonyymi
Hei
Kyllä kun ihmistä ruvetaan repimään niin kaikki
Tulee peräkanaa.lemmikkistä luopuminen on yhtä h.ta kyllä se vaan mielessä pyörii ne ihanat hetket ym.koirat ovat niin ihania.koita kestää minulla on itsellä yhtä h.ta ollut parisen vuotta
Kuolemia ym aina on jotain.tuntuu kuin elämä
Kaatuu koko ajan ei jaksa.mutta se on mentävä vaan eteenpäin kyllä se siitä ota Kossu ryyppy
Kaikkea hyvää tsemppiä kesänjatkoa - Anonyymi
Moi. Olen samanlaisessa tilanteessa. AP ei varmaan tätä näe mutta miten olet pärjäillyt? Koirani oletettavasti sairastaa ja aikaa ei ole paljon. Olen yksinäinen, vain pari ystävää ja vanhemmat. Toki työkaverit töissä.
Mutta kotona ei ole ketään kun koirasta aika jättää. Mulla on paha olla kun kuvittelen aikaa kun koira on mennyt. Itkusta ei tule loppua. Rintaa puristaa, ruokahalua ei ole ollut päiviin. En tiedä miten selviän tästä.
Mietin että lähden viikoksi tai kahdeksi ulkomaille kun koira on saanut piikin. En vain usko että pystyn olemaan täällä neljän seinän sisällä, hiljaisuudessa.
Olen jo heräillyt yöllä paniikkiin ja miettinyt mitä se on kun ei ole enää ketään muuta talossa. Viime yönä heräsin puoli 4, valvoin kaksi tuntia sydän hakaten mutta sitten nukahdan valot päällä.
Mahassa kuvottava tunne. En tiedä mitä tehdä. Miksi suren jo etukäteen?- Anonyymi
Tein tismalleen samaa kun sinä, muutamat viikot ennen koirani kuolemaa. Heräsin paniikkikohtauksiin ajatuksiin siitä että häntä ei enää ole. Se oli alitajuntaista valmistautumista pahimpaan.
1,5vkoa sitten jouduin tekemään sen raskaimman päätöksen yli 15v yhteisen matkan jälkeen ja tämä aika sen jälkeen on todella raskasta ahdistavaa surua. Suosittelen että haet apua jos tuntuu ettet pärjää yksin, niin minäkin tein.
Ystävät ja työ ei korvaa sitä arjen sisältöä jota paras ystävä tuo joka päivä ja niitä rutiineja.
Mulla oli kaksi koiraa. Toinen lähti 10kk sitten ja nyt lähti toinen.
Tätä oloa ei toivoisi kenellekkään.
Istun yksin kotona täysin hukassa mitä teen elämälläni.
Kai tästä joku päivä vielä selviää, entiedä.
Ikävä on ikuinen.
Tsemppiä ja voimia, kerro koirallesi joka päivä miten tärkeä hän on. En osaa muita neuvoja antaa kun en itsekään tiedä miten tästä selviää, mutta sen tiedän että mitä käyt nyt läpi ja muista ettet ole yksin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tein tismalleen samaa kun sinä, muutamat viikot ennen koirani kuolemaa. Heräsin paniikkikohtauksiin ajatuksiin siitä että häntä ei enää ole. Se oli alitajuntaista valmistautumista pahimpaan.
1,5vkoa sitten jouduin tekemään sen raskaimman päätöksen yli 15v yhteisen matkan jälkeen ja tämä aika sen jälkeen on todella raskasta ahdistavaa surua. Suosittelen että haet apua jos tuntuu ettet pärjää yksin, niin minäkin tein.
Ystävät ja työ ei korvaa sitä arjen sisältöä jota paras ystävä tuo joka päivä ja niitä rutiineja.
Mulla oli kaksi koiraa. Toinen lähti 10kk sitten ja nyt lähti toinen.
Tätä oloa ei toivoisi kenellekkään.
Istun yksin kotona täysin hukassa mitä teen elämälläni.
Kai tästä joku päivä vielä selviää, entiedä.
Ikävä on ikuinen.
Tsemppiä ja voimia, kerro koirallesi joka päivä miten tärkeä hän on. En osaa muita neuvoja antaa kun en itsekään tiedä miten tästä selviää, mutta sen tiedän että mitä käyt nyt läpi ja muista ettet ole yksin.Itse jouduin jonkin aikaa sitten tekemään tämän päätöksen ja olo tuntuu kuin joku olisi repinyt sydämen rinnasta ja vielä hyppinyt sen päällä. Ahdistava suru on tullut tutuksi. Kaipuu on raastava, kun tajuaa että se oma sielunkumppani, on poissa. Se, jonka kasvatti pienestä pitäen sen joka vielä hetki sitten oli niin täynnä elämää.. Sen elämä tuli päätökseensä. Tuli tilalle vain hiljaisuus ja tyhjiö, niin syvä hiljaisuus. En vieläkään täysin ymmärrä tätä, koska tapahtumasta on niin vähän aikaa.
Muistan että itsekin kävin pitkään koiran vanhetessa tätä ajatusta läpi, että koirani on joku päivä poissa. Halusin toisaalta siirtää sen ajatuksen taka-alalle. Se sai arvostamaan hetkiämme jatkuvasti, kun tiesi että hän on joku päivä poissa. Kuolema tuntui vielä pahemmalta mitä kuvittelin, olinhan yrittänyt mielessäni järkeillä että onhan hän vanhakin, ja luopuminen on väistämätöntä.
Elämä tuntuu edessäpäin olevan vaan täynnä menetystä. Masennus ja tyhjyyden tunne kalvaa tapahtuneen johdosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse jouduin jonkin aikaa sitten tekemään tämän päätöksen ja olo tuntuu kuin joku olisi repinyt sydämen rinnasta ja vielä hyppinyt sen päällä. Ahdistava suru on tullut tutuksi. Kaipuu on raastava, kun tajuaa että se oma sielunkumppani, on poissa. Se, jonka kasvatti pienestä pitäen sen joka vielä hetki sitten oli niin täynnä elämää.. Sen elämä tuli päätökseensä. Tuli tilalle vain hiljaisuus ja tyhjiö, niin syvä hiljaisuus. En vieläkään täysin ymmärrä tätä, koska tapahtumasta on niin vähän aikaa.
Muistan että itsekin kävin pitkään koiran vanhetessa tätä ajatusta läpi, että koirani on joku päivä poissa. Halusin toisaalta siirtää sen ajatuksen taka-alalle. Se sai arvostamaan hetkiämme jatkuvasti, kun tiesi että hän on joku päivä poissa. Kuolema tuntui vielä pahemmalta mitä kuvittelin, olinhan yrittänyt mielessäni järkeillä että onhan hän vanhakin, ja luopuminen on väistämätöntä.
Elämä tuntuu edessäpäin olevan vaan täynnä menetystä. Masennus ja tyhjyyden tunne kalvaa tapahtuneen johdosta.Minäkin koin näitä samanlaisia paniikkikohtauksia kun kuulin koiran terveysongelmista. Unet meni vähiin ja paniikki kalvoi. Pahimmillaan koiran menetyksen päivänä oli niin paha olo, että yökötti se paha olo eikä itkulle näkynyt loppua.
- Anonyymi
Tuskallisin vaihe on mielestäni se kun tietää että luopuminen edessä, pelko ettei kestä surua ja tuskaa.
- Anonyymi
Ei sitä kestäkkään, mutta pakko vaan uskoa että joku päivä helpottaa.. se on niin surullista että he elää niin lyhyen aikaa.
se luopumisen tuska ei saa mennä sen edelle että koiraa ainakaan väkisin pitää elossa jos se kärsii jo kivuista.
Mietin usein, että en koskaan haluaisi heidän jäävän tänne kokemaan tätä samaa luopumisen tuskaa maanpäälle ja surua mitä me jäädään ja ottaisin tämän kärsimyksen aina heidän puolesta tietäen että he pääsevät meitä ennen johonkin todella paljon parempaan paikkaan.
Voimia kovasti <3
- Anonyymi
Koirani 12 v sairastui vakavasti syöpään,heikkeni nopeasti ja hiipui hiljaa.Alkuviikosta tuli diaknoosi ja tänään nukkui pois klinikalla rauhallisesti,kivut jäi sinne.Hirveätä kun on kaverin kanssa ollut kaikki ne vuodet ja näkee sen sairauden tuoman kärsimyksen ja sitten kaikki on poissa,tyhjä tunne ja kaikki rutiinit muuttuu.Äänet,tuoksut ym on poissa,suru ja kaipaus puristaa rintaa ja mikään ei onnistu.Yritin illalla vähän nukkua mutta silmät kun laittaa kiinni niin koira tulee unessa viereen ja nuolee käsivartta sekä istuu sohvalle viereen ja katselee ikkunasta ulos. Tiedä ennestään että tämä vie aikaa ja vähitellen helpottaa,mutta tosi on että lemmikin kanssa tulee aikaa aina vietettyä enemmän kuin ihmisten kanssa varsinkin jos on jäänyt jo töistä vapaalle.Meitä on monellaisia surijoita,toisilta empatia puuttuu lähes kokonaan ja me toiset surraan kovemmin ja pitkään.
- Anonyymi
Osanotot. :(
- Anonyymi
Nyt tämä meidän koira on alkanut saada jotain ihmeellisiä kouristuskohtauksia melko usein joiden aikana kävelee matalana ja vetäytyy omiin oloihinsa. Käytettiin juuri eläinlääkärissä verikokeissa ja tutkimuksissa. Havaittiin ainakin sydämen sivuääniä. Pelottaa ja ahdistaa kuinka tässä nyt sitten käy. Koira on jo kohta 9 vuotias.
AhdistunutMies
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1145925Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324037- 823342
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182976Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522034Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?881994- 1431775
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui421763Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881559