VA 2/2020 yleistä

Yleisiä kommentteja uusimmasta lehdestä?

(Ja sinä joka aiot haukkua lukematta: kerropa millä sanoilla sivu 7 alkaa.)
4052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Joo, niinhän se on, että haukkuminen on mahdotonta. Tuota kutsutaan defensiivisyydeksi, kun ei suostuta ottamaan palautetta vastaan. Narsismia on se, ettei kestä lainkaan kritiikkiä. Eli muistakaa nyt kaikki suoltaa vain ylistystä.

1Äänestä
  • Mitäpä jos ensi katselet, hypistelet ja lueskelet lehteä ja sitten alat arvioda, "haukkua" vaikka. Katsotaan, jos se olisikin ihan mahdollista. Wuff-wuff.

    1Äänestä

Magee kansikuva. Ei taida liittyä mihinkään teemaan, mutta kesäisen valoisa.

Äänestä
Aloittaja

Arvaan että kohta tulee uusi ketju jossa kopioidaan tekstiä ateistit.fi:n "lehtiarviosta". Siinäkään arviossa tuskin tullaan sanomaan millä sanoilla sivu 7 alkaa.

Äänestä
  • Kyseistä sivua pitävä järjestö on pienen pieni, mutta sen harvoilla aktiiveilla on suuret luulot itsestään ja arrogantti, ylimielinen suhtautuminen muihin. Niinpä Vapaa ajattelija -lehteä haukutaan "Vajariksi" ja vapaa-ajattelijoita "vajaa-ajattelijoiksi". Järjestössä on neljä päätösvaltaista jäsentä ja kymmenkunta tukijäsentä (joilla ei siis päätösvaltaa).

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Kyseistä sivua pitävä järjestö on pienen pieni, mutta sen harvoilla aktiiveilla on suuret luulot itsestään ja arrogantti, ylimielinen suhtautuminen muihin. Niinpä Vapaa ajattelija -lehteä haukutaan "Vajariksi" ja vapaa-ajattelijoita "vajaa-ajattelijoiksi". Järjestössä on neljä päätösvaltaista jäsentä ja kymmenkunta tukijäsentä (joilla ei siis päätösvaltaa).

    Viimeisen lehden "arvio" näyttää olevan pikemminkin vapaata tajunnanvirtaa lehteä lukiessa. Ja esimerkiksi minun pikkuinen tekstini eroakirkosta.fi-palvelusta on mainittu, laajempi juttuni Perussuomalaisista ohitettu kokonaan.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Viimeisen lehden "arvio" näyttää olevan pikemminkin vapaata tajunnanvirtaa lehteä lukiessa. Ja esimerkiksi minun pikkuinen tekstini eroakirkosta.fi-palvelusta on mainittu, laajempi juttuni Perussuomalaisista ohitettu kokonaan.

    Mäntysalo!

    Ota nyt vihdoin jo kesälomaa siitä sinun eroakirkosta-sivustostasi.

    Voit jäädä siihen ajanoloon koukkuun, ellet ole jo jäänyt.
    Silloin elät tynnyrissä ja katselet elämää putken läpi.
    Elämää on muuallakin kuin siinä sinun eroakirkosta-sössötyksessäsi ja vapaa-ajattelun valheissa.

    Äänestä

Toimitus arvioi ja totesi, että kuvien käyttö pääsi lipsahtamaan heikoksi. Muutama lähetettykin kuva jäi hyödyntämättä. Siinä on parannuksen paikkaa.

Äänestä
  • Olivatko pääsihteerin kuvat liian pienikokoisia?
    Niitä voisi aina lisätä myös
    Pääsihteeri antaa liitolle kasvot ja jalat
    Tukijalat, tiukat kuin spagetti
    Ohuen ohuet
    Sisältä ontot

    Äänestä

Odotan PAT ateistit fi arviota ja jos viitsin käyn lukemassa hänen opastuksellaan mutta

en arvioi täällä Vapaa-ajattelijoiden liiton VAL lehteä

Lehden lukeminen on pupputekstinhukkaa

Arvioin Sundmania

PAT Sundman on kuin Väyrynen maalaisliitolle
Sundman selvästi tietää kaiken aiheesta VAL

Hän on sitoutunut aiheeseen. Hyvä kirjoittaja. Joissain kohdissa ihan koukuttaa mm. liittokouskuvauksissa ja jossain huippuhumoristi tekstissään

Sundman käyttää aikaa taisteluun, ihan tavoite ei selviä mutta sen ymmärrän,

että tässä on ollut sitoutunut järjestömies jota loukattu tai syrjitty tai ... ja hän jatkaa

Me saamme hänen kauttaan tietää laiken VAL: sta menneisyydestä, nykyisyydestä ja arvioita tulevaisuudesta

Verratkaa: Väyrynen ja Keskusta

Äänestä
  • Väyrysellä on ollut monituhatkertaisesti enemmän kannatusta kuin KS:lla, joka on yksi neljästä päätösvaltaisesta jäsenestä kymmenjäsenisessä pikkulafkassaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Väyrysellä on ollut monituhatkertaisesti enemmän kannatusta kuin KS:lla, joka on yksi neljästä päätösvaltaisesta jäsenestä kymmenjäsenisessä pikkulafkassaan.

    Päätösvallattomuus on vähän outoa, mutta ei se tässä olennaista ole. Jäseniä on jotain n. 15. Pieni luku sekin tietysti, mutta enemmän kuin neljä.

    Tosin emme tiedä miten moni on maksanut jäsenmaksunsa, sillä sitä ei ateistit.fi erikseen kerro. Voi toki olla, että kaikki ovat. (Vertailuna, "liiton jäsenmäärä" tarkoittaa niitä joilla on jäsenmaksu kunnossa.)

    Äänestä

Lopussa oleva pitkä erityisartikkeli oli hyvä osa lehdessä.

Äänestä

Tällä foorumilla on jo useita juttukohtaisia linkkejä. Koko lehteä ei vielä netissä. Kannattaa tilata paperilehti, niin pääsee heti mukaan keskusteluun...

Äänestä
Aloittaja

Ei tullut tähän ketjuun kritiikkiä, mutta yhdestä artikkelista ehdittiin jo tehdä aloitus sitä lukematta.

Mistähän voisi johtua, että ns. kritiikkiä ei oteta vakavasti...

Äänestä

Ei ole kiinnostusta. Heijastuu myös jäsenistössä. Oletetaan että kirkosta eroaa/poistuu prosentti vuodessa ja Vapaa ajattelijoiden kiinteistöliitosta VAL:sta enemmän, sanotaan 3 pros

Kirkon jäsenmäärä puolittuu noin 70 vuodessa ja VAL: n vajaassa 25 vuodessa

VAL on olemassa enää testamenteilla saatujen kiinteistötulojensa takia. Testamentteja pienistä rahoistaan antaneet häpeäisivät kom sos islam- hyysäystä epäsuomalaisena. Hyvin harvaa kiinnostaa näiden puperrukset silloin

Äänestä

Mäntysalo, yllä huomautat, että poliittista juttuasi ei noteerata. Mutta juttusi on selvästi tyhjänpäiväistä höpöä, en ole lukenut kuin oman viittauksesi Turtilaiseen, joka ei ole puolueekeskiössä eikä uskonnossa

Kommentti. Jossain aikaisemmassa viittaat aikaisempaan Sdp-tekstiisi, jossa ET varmasti käsitellyt sosialidemokraattista aatteellisUSKONNOLLISTA juutalaivihaa joka kaatoi viime vaaleissa työväenpuoleen Englannissa ja jota piiloteltiin Ylen jne. taholta Suomessa

Ahtisaari otti shiian töihin ja siirrätti sen Halosen julkisella tuella kansanedustajaksi, jolloin paljastui rasistiksi, joka oli hyökkäillyt USA-laista miljardööria vastaan sen takia, että tämä on juutalainen. Tällä ei ole mitään tekemistä Lähi- Idän kanssa ja on ateisti. Läskipersesyyttäjä on hiljaa vaikka tästä on haittaa Suomelle kansainvälisesti KANSAINVÄLISENÄ uutisena

Äänestä

Lehden teon aikataulu on sellainen, että BLM-asiaa ei olisi ollut mahdollista kommentoida.

Äänestä
  • Aloittaja

    Mutta tarvitseeko sitä kommentoida? Ei va-liitto järjestönä voi kuitenkaan edistää kaikkia maailman hyviä asioita.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Mutta tarvitseeko sitä kommentoida? Ei va-liitto järjestönä voi kuitenkaan edistää kaikkia maailman hyviä asioita.

    Mäntysalo on oikeassa ja välttelijä yhtaikaa

    Pieni järjestö Vapaa-ajattelijoiden liitto VAL ei tietenkään ehdi kaikkeen, totta

    Mutta VAL johto ehtii liittoutumaam anarkistien - katso Voima-lehti ja sen lukija/ tukijakunta - kom sos porukkojen kanssa ja potkimaan nyt jo kolmatta puheenjohtajaa ulos

    Tarkoitan että Mäntysalolla ja pääsihteerillä on hyvin ollut aikaa VUOSIA riidellä - jopa Msalon karismaattisen perhetuttavan kanssa - mutta ei ole ollut aikaa kääntää liittoa islaminvastaiseen taisteluun vaikka tämä on maallistumisen suurin uhkaaja maailmassa, pakkokeinoin, kalifaatein ja sharian epäinhimillisin säännöin

    (Hassu detalji: kun Suomessa ortokseja on jo nyt vähemmän kuin muslimeita, niin Msalo muistaa muistutella että niistä voi erota myös mutta ei muista islamia, huono muisti)

    Tällainen VAL- johdon tyyli on tahallinen valinta. Kuivattaa porukan. Jäljelle jää taistelu VAL kiinteistöomaisuudesta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mäntysalo on oikeassa ja välttelijä yhtaikaa

    Pieni järjestö Vapaa-ajattelijoiden liitto VAL ei tietenkään ehdi kaikkeen, totta

    Mutta VAL johto ehtii liittoutumaam anarkistien - katso Voima-lehti ja sen lukija/ tukijakunta - kom sos porukkojen kanssa ja potkimaan nyt jo kolmatta puheenjohtajaa ulos

    Tarkoitan että Mäntysalolla ja pääsihteerillä on hyvin ollut aikaa VUOSIA riidellä - jopa Msalon karismaattisen perhetuttavan kanssa - mutta ei ole ollut aikaa kääntää liittoa islaminvastaiseen taisteluun vaikka tämä on maallistumisen suurin uhkaaja maailmassa, pakkokeinoin, kalifaatein ja sharian epäinhimillisin säännöin

    (Hassu detalji: kun Suomessa ortokseja on jo nyt vähemmän kuin muslimeita, niin Msalo muistaa muistutella että niistä voi erota myös mutta ei muista islamia, huono muisti)

    Tällainen VAL- johdon tyyli on tahallinen valinta. Kuivattaa porukan. Jäljelle jää taistelu VAL kiinteistöomaisuudesta

    Vastustat siis sitä, että Voima-lehden -- jolla levikki kai jotain 50,000 -- välissä ei saisi jakaa VA-liiton lehteä.

    Onko sinulla vaihtoehtoa, jolla yhtä laaja peitto saataisiin yhtä helposti?

    Miksi ei olisi poliittista sitoutumista, jos päätettäisiin että ikinä koskaan ei Voimassa voi olla va-liiton materiaalia?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vastustat siis sitä, että Voima-lehden -- jolla levikki kai jotain 50,000 -- välissä ei saisi jakaa VA-liiton lehteä.

    Onko sinulla vaihtoehtoa, jolla yhtä laaja peitto saataisiin yhtä helposti?

    Miksi ei olisi poliittista sitoutumista, jos päätettäisiin että ikinä koskaan ei Voimassa voi olla va-liiton materiaalia?

    En vastusta VAL valintoja, kerron mihin Mäntysalo on pääsihteerin ideoimana sitonut Vapaa-ajattelijoiden liiton VAL jonka seurauksena liitto kuivuu ja puheenjohtajat potkitaan

    Äänestä

Eduskunta tänään
Vantaan kommunisti tukee sensuuria
näiden ottaessa vallan vapaa-ajattelijoiden vihapuheelle voisi käydä kalpaten

Saramo Jussi vas. Jaa hallitus

Äänestä

Ei yhtään juttua BML liikkeestä tai sen liikkeen tukemisesta. Onko liitto rasismia vastaan vai pyrkiikö se tukemaan rasismia kun se ei ota kantaa tämän hetken keskeisimpään puheenaiheeseen joka erittäin merkittävä ja tärkeä maaioman sorrettujen vähemmistöjen kannalta. Valkoiset on laitettava kuriin ja tehtävä loppu poliisien harjoittamalle väkivallalle ja massa tëüřäštükšëllë.

Äänestä
  • jämäkkää puhetta Putinia vastaan

    Äänestä

  • Aloittaja

    Eikä ilmastonmuutoksesta eikä pyörätuolirampeista.

    Maailmassa on aika monta asiaa johon va-liitto järjestönä ei keskity. Yksittäiset vapaa-ajattelijat toki tekevät muutakin, mutta miten esim. BLM kuuluisi va-lehteen? Aasinsilta Etelä-Afrikan reformoituun kirkkoon olisi niin heikko, että aasiparka hukkuisi sillan romahtaessa.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Eikä ilmastonmuutoksesta eikä pyörätuolirampeista.

    Maailmassa on aika monta asiaa johon va-liitto järjestönä ei keskity. Yksittäiset vapaa-ajattelijat toki tekevät muutakin, mutta miten esim. BLM kuuluisi va-lehteen? Aasinsilta Etelä-Afrikan reformoituun kirkkoon olisi niin heikko, että aasiparka hukkuisi sillan romahtaessa.

    Täällä kuitenkin heittelet natsivertauksia pudotellen sossutyyliisi pelotteena silloin tällöin

    Valintasi on sossun mitä pudotellaan ja mitä käsitellään

    Äänestä

Voisiko Pertti Jarlalta pyytää vaikka muutamia uusia kuvia. Ihmiset voivat olla joko vaatteilla tai ilman...

Äänestä

Tsekkaa. Ideoita. Viikon verran aikaa vaikuttaa numeron 3/20 sisältöön.

Äänestä

Aika hyviä lukemia lehden erillisten juttujen nettiversion lukemisesta. Hännisen ja Teivaisen jutut herättivät eniten kiinnostusta.

Äänestä

Msalo onnistui kirjoittamaan Turtilaisesta eiuskossa mutta ei sdp:n osiossa uskovasta Al-Taeejoka pääsi jtalaisvastaisuudessaan kansainväliseksi pahisjulkkikseksi kansanedustajana. Tässä näkyy hyvin musossoilu ilman kom. Ja valikoiva politikointi ja sen suuri käyttö

Äänestä
  • Aloittaja

    Lähetä sähköpostia niin pääse esilukemaan Keskustaa koskevan jutun. Tehdään yhdessä parempi lehti.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Lähetä sähköpostia niin pääse esilukemaan Keskustaa koskevan jutun. Tehdään yhdessä parempi lehti.

    En ole lukenut turtilankaan juttua vaan kerroit itse siitä täällä
    Kannattaa lopettaa näiden puoluekirjoittelujen jatkaminen
    Sanotaan näin että katso joskus jonkin todella etevän poliittista
    analyysiä nyt ja ennen Lasse Lehtinen esim.

    Hän sanoi minulle että kun olin kansanedustjana kukaan ei kysynyt minulta koskaan mitään

    Vaikka siis valtavat tiedot, ei kannata kirjoittaa diletanttijuttuja, ei kukaan lue ei todellakaan kannata netti on täynnä päivittelyjä ei kannata koskea

    Äänestä

Ylekioskin kuvat voisivat olla suurempia ja niitä voisi olla enemmän
Kiinteistötilanteen arviointia myös
Omistussasunnot voisi valokuvata lehteen

Äänestä

NYT palautetta. Voit vaikuttaa 2021 lehtien sisältöön. Juttuja. Ideoita. Kuvia. Uutisia uutisaiheita.

Äänestä

Numeron 2/2021 dl on 9.5.2021. Ilmestyy siis kesäkuussa. Teroita kynäsi. Vuoden ykkösnumero tulee noin viikon sisällä. Jäsenet ja tilaajat - kannettuna kotiin.

Äänestä
  • Hyvä, pitääkö kesäkuun lehdessä olla jotain joka toistuu aina kesäkuun lehdissä. Tänä vuonna lehdessä on juttusarja vuodenkierron merkeissä. Kesäpäivän tasaus ja juhannus nyt siten aiheena.

    Äänestä

Viimeiset vinkit numeroon 2/2021"voi lähettää toimitusneucostolle.

Äänestä

Sama numerosta 2/2021.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


jori.mantysalo kirjoitti:

Yleisiä kommentteja uusimmasta lehdestä?

(Ja sinä joka aiot haukkua lukematta: kerropa millä sanoilla sivu 7 alkaa.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu