Väitän, että kristittyjen vakaumus muodostaa uhkan ateistien ajattelulle. Siksi he herjaavat varsinkin kristittyjä uskovia, eivät niinkään nimikristittyjä.
Miksi ateistit ovat rasistisia kristittyjä kohtaan?
Anonyymi
56<50
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Ihmettelen sitä, että en ole vielä tavannut näillä palstoilla ateistia, joka ei herjaisi uskovia ja Jumalaa.
Ilmoittaudun ateistiksi joka ei herjaa Jumalaa, miksi herjaisin Jumalaa johon en edes usko? Suurin syy ateismiini on kristittyjen Raamattu joka ei ole historiallisesti totta, joitakin moraalis- eettisiä ohjeita elämään Raamatusta löytyy, enemmän ihmisoikeuksien vastaisia juttuja kuitenkin jotka eivät nykyään ole enää käyttökelpoisia.
Enkä minä aitouskovaa, joka ei vaatisi muita uskomaan omiin luuloihinsa, tai kuulijalle käy erittäin huonosti.
Ateistit eivät koskaan esitä lähimainkaan vastaavia uhkauksia.
Evankeliumin eteenpäin kertominen on Jeesuksen omilleen jättämä tehtävä.
Jeesus on kärsinyt ja kuollut sinunkin syntiesi tähden! Sinulla on vielä mahdollisuus pelastua.
Käytä mahdollisuutesi!
En kerta kaikkiaan halua, että kukaan kärsii ja kuolee minun takiani. Ymmärrätkö? Et.
Se on JO tapahtunut. Jeesus jo teki kaikkensa sinun takiasi. Ymmärrätkö?
Ei kai ateisti voi herjata hänelle olematonta asiaa.
Vastaan itse omista vähäisistä teoistani eikä ketään todellakaan tarvitse niiden takia tappaa.. Ymmärrätkö? Et.
" kuollut sinunkin syntiesi tähden" eihän tuo voi pitää paikkaansa, jeesus kuoli paljon aikaisemmin, minä aloin tehdä syntiä parituhatta vuotta sen jälkeen.
Oletko tullut ajatelleeksi, että jopa aidosti uskovaiset ihmiset tuntevat myötähäpeää juttujesi vuoksi. Sinun ainut tarkoitus on haastaa riitaa palstalla, ja sitten kehtaat vielä ruikuttaa.
Ei ollut ruikutusta. Totesin vallitsevan tilanteen. Sinä olet riidanhaastaja ja tunnet sen sisimmässäsi.
Jeesus kärsi ja kuoli syntiesi tähden. Anna pelastaa itsesi. Ajallinen elämä on kuin savu, joka hetken näkyy, mutta iankaikkinen elämä ei pääty koskaan! Ajattele sitä!
”Sillä jumalattomat hukkuvat, ja Herran viholliset ovat kuin niittyjen koreus: he katoavat, katoavat niinkuin savu.”
Psalmi 37:20
" Ajallinen elämä on kuin savu, joka hetken näkyy, mutta iankaikkinen elämä ei pääty koskaan!"
Siis paljon pahempi, kuin elinkautinen tuomio. Onneksi se on vain kuvittelua, ilman minkäänlaisia todisteita.
Niin, sinun todisteesi siitä, että se on vain kuvittelua, loistavat poissaolollaan.
Ei ole sinunkaan kuvitelmilla mitään todisteita. Minä en ole ollut tietävinäänkään mistään kuoleman jälkeisistä asioista.
Oikein sanoit! Naulan kantaan!
Niinhän Raamattu juuri sanoo, kuten sanoit: ”Minäkään EN OLE OLLUT TIETÄVINÄÄNKÄÄN mistään kuoleman jälkeisistä asioista.”
Totuus murtautuu aina lopulta esiin.
2 Piet 3:3-7
”Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan
ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta."
Sillä TIETENSÄ HE EIVÄT OLE TIETÄVINÄÄN, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta
ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.
Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.”
Satukirjasta kopioitu loru, yritä edes jotain omintakeista.😁
Et ymmärtänyt.
Sanoit: ” en ole ollut tietävinäänkään”.
Juuri niin Raamattu todistaa.
Sen satukirjasi voit työntää ... ymmärsitkö mihin?
Paha juttu. Minulla ei ole yhtään satukirjaa, joten en voi työntää sellaista mihinkään. Jos olisi joku satukirja, kuten vaikka Prinsessa Ruusunen, voisin sen sinun mieliksesi vaikka laittaa kirjahyllyyn, mutta ei ole muutenkaan tapanani työntää kirjoja...
😂😁😂
Kyllä näin on, epäilemättä. Palstalla on erittäin paljon todisteita ateistien solvauksista uskovia kohtaan. Lukutaitoa käyttäen se käy selväksi.
Enitenhän lahkolaiset solvaavat luterilaisia tällä palstalla. Helluntailaiset oikein kerjäävät arvostelua, jotta pääsisivät taas uhrautumaan.
Kattelehan poika vaan omia jätöksiäsi palstalta, todisteista puheenollen.
Laita toki todisteet esille. Sinulla on paha tapa sekoittaa minut erääseen toiseen henkilöön. Tarkoitushakuista sekoittamista ja vääristelyä on sellainen.
Lässytytyksesi voi jättää omaan arvottomuuteensa.😁
Taas siinä yksi tekopyhä varajeesus yrittää uhriutua.
Minä en ole koskaan käynyt uskoville tuputtamassa ateismia. Mutta jos minulle tuputetaan ja varsikin valehdellaan, niin silloin kerron mikä mielestäni uskovan ajatuksissa on vikana.
Tällä palstalla on erittäin paljon hyvin likaisia solvauksia Jeesusta ja Jumalaa kohtaan. Niitä on osin poistettu, mutta paljon niitä on jäljellä. Kuka tahansa voi niitä käydä lukemassa. Ei tässä tarvita mitään uhriutumista, tervettä havainnointikykyä vain.
En ole edes puhunut mitään ateismin tuputtamisesta.
"Solvaukset"jeesusta ja jumalaa kohtaan ovat asianomistaja rikoksia. Ovatko ne taruolentosi syyntakeettomia, ja sinäkö kuvittelet olevasi heidän edunvalvojansa? 🤣
En aio kerää haastaa oikeuteen.
Tuomiot kyllä tukevat aikanaan.
Toivoisin, että ihmiset turvautuisivat Jeesuksen armoon.
Korjaus: En aio ketään haastaa oikeuteen.
Pilkkaamalla ei pieni hitunen eli ihminen voi Jumalaa järkyttää. Jumala ajaa kyllä oman asiansa.
Toivoisin vain, että ihminen, omaksi hyväkseen lopettaisi pilkan ja vastaanottaisi Jeesuksen Vapahtajana omaan elämäänsä, parannusta tehden, syntien anteeksisaamisen kautta.
Aika on lyhyt.
Aitouskova joutuu aina turvautumaan Helvetti-uhkailuihin, kun hänellä ei muutakaan ole.
Missä oli helvettiuhkailu? 😲
"Tuomiot tulevat aikanaan" tarkoittaa tietysti tasan sitä. Vähän verhottujahan nuo uhkaukset yleensä ovat.
Jeesus on tehnyt kaikkensa sinun pelastamiseksi. Hän kärsi enemmän kuin voit käsittääkkään, kun hänet tehtiin synniksi ja häntä rangaistiin sinun ja minun syntien ja kaikkien ihmisten syntien takia. Jumala hyväksyi tämän sijaisuhrin meidän puolesta.
Mutta sinä vain solvaat ja halveksit Jeesusta!
Tuomio on Jumalan.
Sitä en osaa sanoa, kenet Jumala helvettiin heittää, sillä se on alunperin tarkoitettu Perkeleelle ja hänen enkeleillensä eli pikku demoneille.
Jeesus on kuitenkin jo kärsinyt ja kuollut sinun syntiesi tähden, jotta voisit päästä iankaikkiseen elämään.
Olen saanut varmaan tuhansia kommentteja, joiden ydinsisältö on sama: Ala uskoa Jeesukseen siten kuin minä käsken tai sinun käy hyvin huonosti.
Jos tämä ei ole tuputtamista ja usein myös uhkailua, mikähän sitten olisi?
Tämä kysymykseni ei ole mikään itkun aihe. Haluaisin vain tietää, miksi ateistit suhtautuvat uskoviin, kuten he kokemukseni mukaan suhtautuvat. Harvoin olen kohdannut ateistia, joka ei herjaisi. Mielestäni kunnioittava suhtautuminen kertoo hyvää ihmisestä.
Kunnioitatko sinä siis ateisteja ja liberaalikristittyjä? Nimimerkilläsi on esitetty kyllä kaikkea muuta ja paljon.
Tämä on juuri se tyyppi, joka vaatii kunnioitusta itseään kohtaan , mutta esittää hyvinkin ylimielisiä ja loukkaavia kommentteja muita kohtaan. Sitten kun muu ei auta ryhtyy esittämään marttyyria.
Kunnioitan jokaista Luojan luomaa ihmistä. Minun kirjoittamikseni ei pidä laittaa muiden sepityksiä. En kuitenkaan arvosta pilkkaa. Se on väärin.
>Minun kirjoittamikseni ei pidä laittaa muiden sepityksiä.
No kerrohan millä ihmeellä teidät Antsut erottaa toisistanne? Sorkkaraudalla?
Sinulle on kovin tärkeää erotella Antsut. Keskity mieluummin asioihin, ei henkilöihin.
Rasistisia? Koeta hihhuli tajuta edes tämä: kanssasi ei ole mitään järjellistä puhuttavaa, koska keksit sanoille omia merkityksiäsi.
Se on just noin!
Kaikkein tärkein asia, minkä ikinä voin sinulle sanoa on tämä:
Jeesus on kärsinyt sinun syntiesi takia ristillä. Hän on sovittanut sinut Jumalan kanssa ja saat uskon kautta Jeesukseen ja parannusta tehden syntisi anteeksi ja iankaikkisen elämän.
Pöpinäsi ei tarkoita yhtään mitään, se on vailla tolkullista sisältöä.
Eipä mennyt valehtelusi aivan putkeen, harmittaako?😁
Ei mennyt putkeen tietenkään, kun ei ole mitään valehtelua. Sinä tiedät sisimmässäsi, että valehtelet ja vääristelet.
Ei valehtelu valehtelemalla todeksi muutu, jos ymmärrät mitä tarkoitan?
kristittyjen eri lahkot kilpailevat siitä mikä lahko on suurin ateistisuuden seurakunta.
Eikös jumalasta luopuneet ovat ateisteja... jos saatanaa ei oteta huomioon?
uskontunnustus ja sen kaltaisuuksista esimerkkijä:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
'Meillä ei ole ymmärrystä'
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
JUMMALSTA LUOPUNEET OVAT LUOPUNEET MYÖS JEESUKSESTA
SEKÄ PYHÄSTÄ HENGESTÄ, sillä:
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
JOTEN LUOPUNEINA HEISTÄ OLETTE laittomuuden omien jumalan ja barjeesuksen palveljoita KAIKKIVALTIADEN PYHIIN NIMIIN ESIINTYVIÄ HEIDÄN PILKAAJIA!
JA RIKOKSIA EI KAIKKIVALTIAS JEESUS SOVITTANUT:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
((syntinen = rikollinen / 1.Johanneksen kirje: 3:4 Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus. )))
Valehtelijat kuuluu vaientaa , jumalan poika pyhähhää!!!
Onko tyhmyys,muka joku rotu?
Mikä on tyhmyys, muuta kun usko jumalaan.
Joulupukin ja jumalan ero on siinä, että jälkimmäiseen uskotaan vielä aikuisenakin.