Kristittyjen määrä kasvaa koko maailmassa

Anonyymi

Seurakuntalainen
Rakenna kirkko
TIEDE 24.01.2014 13:52 (päivitetty 13:52)
Kristittyjen määrä kasvaa muualla kuin länsimaissa

Kristinuskon painopiste on siirtynyt etelään. Länsimaiden ulkopuolella myös lähetysinto on kasvussa. KUVA: MATTI KORHONEN

KIRJOITTANUT

SUSANNA SARIMAA

Länsimaissa kristityt vähenevät, mutta muualla maailmassa heidän määränsä lisääntyy. Muun muassa tämä selviää tuoreesta lähetystilastoja kokoavasta raportista.

Gordon-Conwellin teologisessa seminaarissa laadittu tutkimusraportti sisältää tilastotietoa vuodesta 1970 vuoteen 2010. Raportti laatii myös nykyisten trendien perusteella ennusteita vuoteen 2020 asti. Yhden ennusteen mukaan vuonna 2020 niistä kymmenestä valtiosta, joissa on eniten kristittyjä, vain yksi kuuluu länsimaihin. Vuonna 1970 kymmenen kärkeen sijoittui kuusi länsimaata.

Kristinuskon painopiste siirtyy yhä enemmän etelään. Muun muassa Kiinassa ja Brasiliassa kristinusko voimistuu tulevina vuosina. Afrikassa kristinusko ja islam ovat jo pitkään juosseet kilpaa keskenään. Tutkimuksessa arvioidaan, että vuoteen 2020 mennessä maanosassa kristinuskon suhteellinen osuus kasvaa, noin 49 prosenttiin, kun taas muslimien edustajien osuuden ennustetaan hiukan laskevan.

20

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tämä on vastine sille, joka valehteli, että kristittyjen määrä laskee kuin lehmän häntä. Voi tietysti olla, että kyseisen henkilön maailma rajoittuu läntiseen Eurooppaan. 😊

    • Anonyymi

      Totuus, koko totuus.
      Kristittyjen määrä kasvaa muutenkin taikauskoisissa kehitysmaissa ja vähenee kehittyneissä maissa.
      Ja niissä kehittyneissä maissa väheminen on suurinta koulutetun väestön osalla.

      • Anonyymi

        Nimenomaan totuus on se, että kristittyjen määrä kasvaa maailmassa. Ei ollut ko. valehtelijan mielessä jokin erityissegmentti. Pian on pelastettujen määrä täysi.


      • Anonyymi

        Ateistien määrä maailmassa on huikeat pari kolme prosenttia. Vau!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ateistien määrä maailmassa on huikeat pari kolme prosenttia. Vau!

        Tuolla toisessa ketjussa joku itki, että ateistit ovat rasistisia kristityitä kohtaan. Minun tietääkseni rasismia harjoittaa enemmistö. Miten sellainen 2-3 % vähemmistö voisi horjuttaa huikeaa kristittyjen voittokulkua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuolla toisessa ketjussa joku itki, että ateistit ovat rasistisia kristityitä kohtaan. Minun tietääkseni rasismia harjoittaa enemmistö. Miten sellainen 2-3 % vähemmistö voisi horjuttaa huikeaa kristittyjen voittokulkua.

        Ei horjutakaan ei, mutta olethan ehkä kuullut sanonnan: ”karavaani kulkee, koirat haukkuu”?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei horjutakaan ei, mutta olethan ehkä kuullut sanonnan: ”karavaani kulkee, koirat haukkuu”?

        No älä sitten itke.😢


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No älä sitten itke.😢

        En itke. 😊


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuolla toisessa ketjussa joku itki, että ateistit ovat rasistisia kristityitä kohtaan. Minun tietääkseni rasismia harjoittaa enemmistö. Miten sellainen 2-3 % vähemmistö voisi horjuttaa huikeaa kristittyjen voittokulkua.

        Ei rasismi suinkaan ole kiinni siitä, montako sen takana on! Mieti hiukan edes!


    • Anonyymi

      Ei kristittyjen joukko lisäänny. Nimikristityt kyllä ovat lisääntyvää väkeä.

    • Anonyymi

      Muslimit lisääntyy enempi ja sharia tulee kohta Suomeenkim. Euroopasssa kirkkoja muutetaan moskeijoiksi. Belgia on pahasti islamisoitunut.

      • Anonyymi

        ”Sharia tulee kohta Suomeenkim”
        Vai niin. Että ”kohta”. Monenko viikon päästä?


      • Anonyymi

        ”Belgia on pahasti islamisoitunut.”
        Pahasti? Viisi prosenttiako on pahasti?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Belgia on pahasti islamisoitunut.”
        Pahasti? Viisi prosenttiako on pahasti?

        Otappa huomioon, että muslimit ovat yhtä sikiävää porukkaa kuin vl:t, ja heitä on sentään noin 1,5 miljardia enemmän, kuin vl:ä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otappa huomioon, että muslimit ovat yhtä sikiävää porukkaa kuin vl:t, ja heitä on sentään noin 1,5 miljardia enemmän, kuin vl:ä.

        Minua ei sureta muutaman sukupolven päästä tulevat tapahtumat. Toivon, että mahdollisimman moni turvautuu Jeesukseen ja pääsee ikuiseen elämään. Ikuinen elämä ei pääty koskaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minua ei sureta muutaman sukupolven päästä tulevat tapahtumat. Toivon, että mahdollisimman moni turvautuu Jeesukseen ja pääsee ikuiseen elämään. Ikuinen elämä ei pääty koskaan.

        Juuri siksi meidän Jeesuksen omien täytyy kertoa Jeesuksen pelastuksesta! Kuulkoot tai olkoot kuulematta!


      • Anonyymi

        Sulla taitaa olla vähintäin keskivaikea islamfobia. Noin ihan maallikon diagnoosina vaan.


    • Anonyymi

      Belgian islamilainen puolue on ottanut tavoitteekseen maan muuttamisen islamilaiseksi valtioksi ja sharian alaiseksi. Googlaa Belgian islamilainen puolue. Myös järkyttävää vihapuhetta moskeijoissa.

    • Anonyymi

      Kehittyneissä maissa väestö vähenee.
      Vain kristinusko suosii perheitä ja hyveitä.

      Elämme lopun aikoja, kenties viimeiset ~12v edessä.

    • Anonyymi

      Ateistit ei levitä asiaansa, mutta uskovaiset levittävät ja jos et usko niin huonosti käy.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      666
      8104
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2345
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2313
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1880
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1423
    6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      117
      1264
    7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1256
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      76
      968
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      865
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      809
    Aihe