Tuet pienemmiksi : Ansiosidonnaisenkin vois nykyaikana jo poistaa

Anonyymi

Aikaa näköjään riittää shoppailuun ja hengaamiseen niin kotimaan pullukoilla kuin ulkomaiden Kela-asiakkailla kaupungeissa. (toisten piikkiin)

Ansiosidonnaisen vois nykyaikana jo poistaa,on niin paljon työtä tarjolla.
Myös asumistuki on turha ja lapsilisät köyhille.
70 luvulla meitä lapsia kasvatettiin tekemään tuottavaa työtä sekä kiusattiin koulussa/kotona/kaupungilla.
Se kasvatti vahvaksi lapset. Nyrkkitappeluita oli päivittäin kouluissa mutta ne unohdettiin pian vaikka veri roiskui.Opettajat olivat pelottavia sodankäyneitä auktoriteetti sotilaita, upseereja, vanhempia jämptejä rouvia.
Kaupungilla tuli lisää selkään, oli suuria jengejä ja kotona vanhemmilta.

Silloin kymmeniä vuosia sitten 70 luvulla pikkupoikina autoimme mm.vanhuksia pilkkomalla heille puita,kantamalla ne liiteriin, nurmikonleikkuuta oli,kaupassakäyntiä,lastenhoitoa teininä(sisarusten),ulkovessojen tyhjennystä reikälapiolla,lumenluontia,saunanlämmitystä, korjauksia, metsätöitä, jne...

Kortteleiden kesken järjestimme myyjäisiä/kilpailuja katujen reunamilla,joista saimme rahaa muihin harrastuksiin.
Kesät olimme maatiloilla monenlaisissa töissä,joista päivän jälkeen menimme isolla porukalla aina saunaan,uimaan,sitten nukkumaan ja uni tulikin aina puhtaissa lakanoissa heti.Masennuksesta ei siihen aikaan ollut tietoakaan.

Sota-invalideja autoimme myös, joilta oli kädet ja jalat irti ja hermot riekaleina ja eivät päässeet sairaaalaan, kuten nykyään ulkomaiden sotilaskarkurit hotelleihin suomeen.Siinä oppi rahan ja työn arvon jo pienenä,kun mistään ei saanut ilmasta rahaa ja monenmuotoisia tukia laiskaksi, masentuneeksi oppimiseen elon tiellä.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Työttömillä näyttää olevan varaa asua Helsingissä, lihottaa itseään ja pitää vielä paria isoa koiraa syötettävänä. Rahasta ei silloin voi olla puutetta.

      • Anonyymi

        Sinä tietenkin söisit ne koirat köyhyyttäsi, että raha riittäisi alkoholiin, tupakkaan ja kannabikseen.


    • Anonyymi

      Kaikki tuet pois, jos et pärjää ilman tukia, niin kuole vaikka pois rasittamasta meidän kunnon ihmisten elämää. Emme halua elättää loisia.

    • Anonyymi

      mitä vitun väliä, tämä maa on jo konkassa. Antaa mennä, kun on alamäki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      674
      8161
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2392
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      2380
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1924
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      30
      1515
    6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      1307
    7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1263
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      82
      1059
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      870
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      840
    Aihe