Miksi mustan tekemä historiallinen elokuva sallitaan muttei valkoisen?

Anonyymi

Esim Spike Lee kuvaa elokuvissaan oman aikansa rotusuhteita varsin stereotyyppisesti mutta aika viihdyttävästi ( esim Do the right thing, BlacKkKlansman etc etc). Teoksia ylistetään monessa mediassa ja ne saavat paljon ilmaista julkisuutta. Tämä on minulle ihan ok, toki hieman enempi toivoisin neutraalia analyysiä hurmoksen sijaan osassa mediaa.

Samaan aikaan media ja sen myötä suuri yleisö on alkanut tarkastella menneisyyttä pikimustien, rasististen, lasien läpi: esim valloittava aikalaiskuvaus Tuulen Viemää on tuomittu rasistiseksi ja sen esittäminen on kielletty monen tahon toimesta.

Tällainen historian muuttaminen nykypäivänä hyväksyttäväksi ja tavallaan uudelleen keksiminen ja kirjoittaminen on surullista. Se on myös haitallista sille asialle, minkä puolesta tietyt moraalinvartijoiksi itsensä nimittäneet uskovat taistelevansa.

Kiellot EI! Kiihkottomat analyysit ja kommentit vanhoista teoksista KYLLÄ!

4

136

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin, kyllä esim Tuulen Viemää on ihan asiallinen teos, joka kertoo varsin moitteettomasti sen, miten valkoiset aikanaan kokivat tilanteen USA:n Etelä- Valtioissa; miten he uskoivat osan orjista jopa viihtyneen omassa roolissaan osana plantaasiyhteisöä.

      Miksi tällaisen kuvauksen esittäminen pitäisi nyt kieltää? Jos joku vielä jaksaa ko. Iselokuvan katsoa, niin siitä on kirjoitettu runsaasti analyysejä ja selityksiä, mitkä lukemalla saa varmasti riittävän monipuolisen ja oikean kuvan orjien todellisuudesta 1800-luvun USA:ssa.

    • Anonyymi

      Mielestäni tämäkin oli taas oikea älynväläys hyllyttää Tuulen viemää. Tuntuu vain siltä, että tarkoituksena oli vain tukea rasisminvastaista mielenosoitusta ilman mitään kunnon perusteita.

      Tuulen viemää ei ole mielestäni mitenkään rasistinen. Se on vain sen aikakauden tavalla toteutettu kuvaus sen ajan ihmisten elämästä ja aatteista. Mielestäni prjia ei edes tuossa teoksessa kohdella mitenkään erityisen kamalalla tavalla. Sitäpaitsi monet orjat halusivat vapautumisensa jälkeen jäädä työskentelemään ns isäntäperheelleen. He saivat oikeuksia ja myös palkkaa ja useimmilla orjilla ei ollut vapautumisen jälkeen paikkaa minne mennä ja he eivät välttämättä tienneet perheestään ym . Vapautuneet orjat valitsivat tämän vaihtoehdon varsinkin silloin, jos isäntäperhe oli kohdellut heitä inhimillisesti ja hyvin.

      Tietenkään orjuus ei ole koskaan oikeutettua ja se oli aikoinaan todella väärin, mutta kaikki orjien "isännät" eivät olleet sadistisia, vaan joukossa oli myös sellaisiakin, jotka kohtelivat orjia hyvin ja monet heistä myös vastustivat loppupeleissä orjuutta.

      Tuulen viemää ei suinkaan ole mitään rasistia, vaan kirja sekä elokuva kertoo aivan muusta , vaikka siinäkin toki esiintyy mustia työntekijöitä ja kotiapulaisia ym. Esimerkiksi Mannyn hahmo on elokuvassa hyvinkin kunnioitettu ja pidetty , vaikka hän onkin musta kotipalvelijatar.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä.

        Hyvä historiallinen elokuva joutuu nyt median toimesta pannaan sen lietsoessa mustien protestointia.


    • Anonyymi

      Spike Lee hyödyntää vain nykyistä Trumpin voiton laukaisemaa hysteriaa, joka vaivaa maan vasureita.

      Kyllä Jasper pääkkönen tietää, mistä on kysymys, mutta hän hyödyntää hyvää tilaisuutta päästä tunnetun ohjaajan leffoihin.

      Tällaiseksi on meno mennyt länsimaiden filmiteollisuudessa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      663
      8059
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2322
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2261
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1827
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1346
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1247
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      1222
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      885
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      860
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      788
    Aihe