Ranska avautuu Schengen-maille 1.7.

Anonyymi

Ranska aikoo avata ulkorajojaan Schengen alueen ulkopuolisille maille heinäkuun 1. päivästä alkaen. Asiasta kertoivat maan sisäministeri ChristopheCastaner ja ulkoministeri Jean-Yves LeDrian yhteisessä tiedotteessa perjantaina paikallista aikaa.

Ministerien mukaan rajojen avaaminen tapahtuu vaiheittain ja vaihtelee tapauskohtaisesti sen mukaan, millainen terveystilanne kussakin maassa on. Lisäksi avaamispäätöksiin vaikuttavat tiedotteen mukaan Euroopan tasolla tuohon mennessä tehdyt sopimukset.

Euroopan unioni suositteli torstaina, että EU-maat avaisivat rajansa joillekin Balkanin niemimaan maille heinäkuun alusta lähtien.

Korona on runnellut Eurooppa poikkeuksellisen pahasti. Lähes puolet kaikista maailman koronaan liittyvistä kuolemista on kirjattu Euroopassa.

Tartunnan leviäminen on kuitenkin hidastunut monissa pahiten koronan kurittamissa maissa, mikä on mahdollistanut osaltaan myös koronarajoitusten höllentämisen. Korona on kohdellut Euroopassa erityisen kovasti muun muassa Espanjaa, Italiaa ja Ranskaa.

Castaner ja Le Drian vahvistivat, että Ranska aikoo myös kesäkuun 15. päivästä lähtien sallia matkustamisen Schengen-maista. Uutistoimisto AFP:n mukaan Espanjassa on voimassa yhä ulkomailta matkustamiseen liittyviä rajoituksia, joiden suhteen Ranska on luvannut toimia vastavuoroisesti.

Rajoittamattoman maiden välisen kulun mahdollistava Schengen-alue kattaa valtaosan Euroopan unionista, minkä lisäksi Schengeniin kuuluvat myös Sveitsi, Norja, Islanti ja Liechtenstein.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yksin libyassa odottaa 640000 eurooppaan tuloa

      • Anonyymi

        Entä muissa maissa? 1000000 Aukaiskaa vaan ne rajat!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä muissa maissa? 1000000 Aukaiskaa vaan ne rajat!

        Ovt nuo Schengen-maiden kansalaisia? Jos ovat, niin tervetuloa turisteiksi.


    • Anonyymi

      Espanja alkaa ottaa vastaan matkustajia EU:n Schengen-maista, joihin Suomikin lukeutuu.

      Tulijoilta ei edellytettäisi omaehtoista karanteenia.

      Päivä olisi 21. kesäkuuta, kertoo uutistoimisto Reuters lähteenään useat espanjalaiset mediat, kuten El Pais -lehti.

      Suomessa se on juhannusviikonlopun sunnuntai.

      Poikkeus olisi Espanjan ja Portugalin välinen raja, joka avautuisi aiemmin päätetyn mukaisesti vasta 1. heinäkuuta.

      Katkera on tilanne EU-vihaajille.

      Turismin elpyminen on osa EU:n paluuta henkiin.

    • Anonyymi

      Ranska on saanut ensimmäisen voittonsa taistelussa koronavirusta vastaan, vaikka kamppailu ei ole vielä ohi, maan presidentti Emmanuel Macron sanoi televisiopuheessaan.

      Hän kertoi, että maanantaina koko Manner-Ranskassa Pariisia myöten lievennetään koronaviruksen vuoksi kohotettua valmiustilaa. Tämän seurauksena Pariisin ravintolat ja kahvilat voivat avautua kokonaan pelkkien terassien sijaan.

      Macron myös sanoi, että Ranska ei tee kompromisseja rasismin vastustamisessa, mutta ei pyyhi pois historiaansa.

      • Anonyymi

        Suomi purki tänään valmiustilan.

        Eurooppa avautuu,turisteja kaivataan silmittömästi.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe