enää viitsi tehdä töitä, ei ole järkeä yhtään.
Teet kuin paljo tahansa verot vie lähes puolet.
Eduskunta ja ministerit riitelee aioastaan omista rakkaushuolistaan, tehdyistä petoksista valtion kanssaan läheteyillä omilla laskuilla, kaieksta muuta muttei siitä mihin heidät on äänestetty. Vanhusten asiat jäivät taas, eläkeläiset jäivät, työttömt.... ei heitä taas muisteta kuin leikkauksilla. Kunhan omat kurssit saa maksettua valtion piikkiin se on täkreinä ym kulut.
Niistä jaksetaan jauhaa mutta ei siitä mitä pitäisi.
Palkkaa kun ei töistä saa niin miksi tekisi.
Sairaanhoitajia kiitettiin koronkriisin aikana, kiitettiin vaan, mutta kun se ei auta, palkkaa heille pitäisi, mutta ei riitä kun kulmunin kurssit pitäisi ensisijaisesti maksaa.
Voi niitä on paljon miski työ ei kannata.
Edustajien omat asiat on tärkeempiä kuin se mistäheidän palkkansa tulee.
Missä on vanhusten hoitokeskustelut? Ne loppu kuin seinään, jotta kansa unohtaisi.
Työttömyydestä on puhuttu 90 laman jälkeen, mutta vielä se seilaa, eikä ole tehhty 30 vuoteen yhtään mitään. Olisi ehtinyt mutta kun ei haluttu.
Menee 30 vuotta ( 2050) ja vanhukset kituuttaa samoin kuin tänpäivänä.
On meillä hallitus, voi hyvää päivää.
Ei suomen kaltaisessa maassa
11
79
Vastaukset
- Anonyymi
Ja sinäkin vain ruikutat. Tee jotain asian hyväksi.
- Anonyymi
Mitä pitäs tehdä? Nytkinmä kirjotan.
- Anonyymi
Asia hoituu itsestään jo vuoteen 2050 mennessä, koska silloin suuret ikäluokat ovat jo yli 100 vuotiaita eli käytännössä jo kadonneet ja hoidettavia mummoja on vuosi vuodelta yhä vähemmin.
- Anonyymi
No sehän on hallitusten tarkoituskin, siksi niitä päätöksiä ei tehdä vaan vitkutellaan. Kyllä se kuolema korjaa ja hallitus heidän rahat.
- Anonyymi
Uudet suuret ikäluokat ovat tuloillaan, siihen menee vielä kymmeniä vuosia, mutta sitten alkaakin olla kyseessä jo sellaiset ikäluokat, joista osa ei ole päivääkään töitä tehnyt. Sehän vihervassareiden pitäisi osata laskea, jos on järkeä päässä
- Anonyymi
Ei suomessa työnteolla elä, lisksi pitää hakea kelan etuuksia ja tt tukea.
On se kumma että puhutaan yhtä ja tehdään toista.
Me ollaan kuusihenkinen perhe, ja eletään työttömyyskorvauksilla tosi hyvin. Velkaa ei ole, vuorotellen ollaan töissä se 6 kk jotta saahaan se korvaus, anssi siis, niin ei mene ees päivähoitomaksujakaan kun otinen duunaa ja toinen hoitaa kotia.
Hyvä ratkaisu. Ollaan molemmat koulussa töissä, ne puolet vuodet, sijaisena, ja kesä on kokonaan lomaa, se on hyvä.
Ei elettäs yhtä hyvin, jos oltas täissä, verot vie, matkat vie., päöivähoitovie, nyt saamme kaiken omaan käyttöön. Mies asuu ns, vanhempien yläkerrassa, siis on siellä kirjoilla joten mää saan kaiket edut ja tuet.
Ja näin tekee kaikki jotka vähän seuraa eduskunnan välistä vetäjiä. Sieltä ne opit tulee, että mitä enempi huijaat sen enempi saat.- Anonyymi
Mulla lapsi ollut aina silleen,että ei oo isänsä kans kirjoilla asuttu,vaikka on hengattu yhdessä ,vanhempina. Kumpikin ostaa lapselle.
- Anonyymi
Kyllä ne päättäjätkin kuolee,vanhenee ym. Ihmisiä hekin vaan on,ahneita sellaisia!
- Anonyymi
Jos et ole tehnyt ikinä töitä, niin saat takuueläkettä 850/kk . Mutta jos olet sen sijaan rehkinyt pienipalkkaisessa työssä 30-40 vuotta niin saat käteen pari sataa enemmän.
Pari sataa euroa enemmän. !!!! Sehän on työnteon pilkkaamista.
Kyllä pitkällä kaavalla ansaitun työeläkkeen pitäisi olla vähintään kaksinkertainen
työtä vieroksuvien takuueläkkeeseen verraten.- Anonyymi
Niinpä. Ajatteles tätä!! Eläkkeet nousi tänä vuonna 5 e heillä jotka ovat ikänsä rataneet joku jopa 40 v.
Ne jotka ei ole tehneet töitä vaan saavat takuueläkettä, heidän eläkkeensä nousi 50 euroa!!!!
O se pilkkaamista työssä olijoita kohtaan, mitä enempi teet sen vähemmän saat, ja kun olet vaan kotona eläkkeesinousee enempi. Hihii...
- Anonyymi
Mä olen myös huomannut, siksi en teekkään työtä vaan elelen yhteiskunnan piikkiin, se piikki on mulle aia auki, ollut monta monta vuotta.
Ei täällä ihminen työllä elä, ellei hae lisää tukia. Työ ten pelkkää orjatyötä josta kukaan ei halua maksaa.
Minä olen ollut työttömänä niin kauan etten edes muista. Elelen todella hyvin ja säälin heitä jotka raataa 9 e p-iväkorvauksella... reppanat, kun voisi parempaakin elämää viettää.
Mökillä usein ajattelen että jos olisn työssä, en jaksaisi olla edes mkillä, enkä tehdä sitä mitä tykkään. Harrastuksiin ei olisi aikaa eikä kavereille, en haluisi nähdä ketään jos olisin töissä,. en jaksaisi jutustella tai mennä mihinkään.
Nyt elämä on paljo parempaa kun ei ole pakkotöitä, saa mennä ja olla miten lystää.
Raha ei ole koskaan ollut mulle arvon mitta, vaan se miten hyvää elämää sinä vietät.
En kaipaa matkooja, en ksokaan ole ollut ulkomailla, en kaipaa rehvasteluja naapureille, että näib meillä eletään, enkä muotivaatteita en koskaan.
Ei ole älykännykkää, eikä tule, ei uusinta tekniikkaa, astiatkin pesen käsin.
Jos olisi koti täynnä tekniikkaa, en varmaan eläisi itse van koneet tekisi sen puolestani. Hyi en vaan halua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6658071Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672330Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332270- 1471843
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281364Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511248Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141234Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.65901Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65861Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7794