Tilastojen mukaan USAssa vuosina 2013-2019 poliisi tappoi tavalla tai toisella 1945 tummaihoista henkilöä, joista 1609 oli aseistettuja. Samalla aikavälillä poliisin toimien seurauksena menehtyi 3379 valkoihoista henkilöä (2927 oli aseistettuja).
Haluan ihmisten ensiksi kiinnittävän huomiota siihen kuinka moni menehtyneistä oli aseistettuja (4536). USAssa kansalaisilla on aivan järjetön määrä aseita koska niiden hankkiminen siellä on naurettavan helppoa. Jokainen takuulla ymmärtää millaisen paineen tämä aiheuttaa poliiseille koska he tietävät, että suurella todennäköisyydellä epäillyllä on jonkinlainen ase.
Seuraavaksi haluan kiinnittää huomiota siihen, kuinka paljon enemmän valkoihoisia menehtyi poliisin toimien seurauksena kuin tummaihoisia (1945 tummaihoista ja 3379 vaaleaihoista). Tätä asiaahan ei kuitenkaan saisi julkisesti tuoda esille koska se on "rasismia". Tilastojen perusteella onkin selvää, että tummihoiset eivät ole mitenkään erityisesti poliisien "maalitauluna" vaikka niin väitetään.
USAssa siis menehtyi poliisin toimesta kuuden vuoden aikana melkein 5000 tumma- ja vaaleaihoista. Huomattavaa myös on, että samalla aikavälillä menehtyi AINAKIN 500 virantoimituksessa olevaa poliisia. Tilastojen valossa siis asiat eivät ole niin yksinkertaisia kuin tällä hetkellä valtamediakin antaa ymmärtää. USAssa rikollisuus rehottaa ja se aiheuttaa paljon kaikenlaisia ongelmia koko kansan keskuudessa.
Ps. En hyväksy rikollisuutta tai väkivaltaa keneltäkään jos/kun joku niin yrittää väittää.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tämä asia ei kuulu meille. Antaa jenkkien hoidella omat asiansa.