Nyt on vaarassa lähteä lapasesta ja huolella.

Tolkun ihmiset ovat jo huomanneet erittäin vaarallisen ilmiön: antirasismi on kieroutumassa lyömäaseeksi, maalittamiseksi, vahingoittamiskeinoksi, uhriutumiskeinoksi, tekosyyksi, huomiohuorauskeinoksi, eduntavoittelukeinoksi yms.

Antirasismin yksisilmäinen "nollatoleranssi" on jo itsessään paljon vaaratekijöitä sisältävä asia, ja kun ryhdytään lisäksi käyttämään antirasismia ja siihen liittyvää teennäistä uhriutumista aseena ja vahingoittamiskeinona, niin sitten ollaan jo ylittämässä todellisen vaaravyöhykkeen rajaa. Onko vain ajan kysymys, kun saamme maailmaan taas uuden ongelman, joilla ihmiset entisestään eristyy ja lokeroituu toisistaan? Ja unohtamatta sitä, että tällekin haittailmiölle on hyötyjänsä ja hyväksikäyttäjänsä: poliitikot esimerkiksi.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Näin unohtuu suvaitsevaisuus, kohtuullisuus, harkinta, tasapuolisuus yms. ja mikä astuu niiden tilalle? Juuri niin, totalitarismi. Ja sitähän emme halua, oli sen harjoittaja sitten mistä päin tahansa poliittista ilmansuuntaa.

Äänestä

Ehkä tästä pitää puhua tosi paljon vielä.
Suvaitsevat ovat rasisteja lähes kaikki.
Vihreät ovat rasisteja.
Vasemmistolaiset ovat rasisteja.
SDP on rasisteja.
Ruottalaiset on rasisteja.
Tummaihoiset ovat rasisteja.
Miksi rasistit kiusaavat tavallisia ihmisiä???
Joku tunkee niille rahaakin.. tavallisten ihmisten rahaa. Miksi???

Äänestä
  • Jokaisessa yhteisössä on aatelisensa eli valtaapitävä kansanosa. Nyt ovat hegemonian saaneet suvakit.
    Demokratia on hyvä suojapeite tosiasialliselle mielipidediktatuurille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tolkun ihmiset ovat jo huomanneet erittäin vaarallisen ilmiön: antirasismi on kieroutumassa lyömäaseeksi, maalittamiseksi, vahingoittamiskeinoksi, uhriutumiskeinoksi, tekosyyksi, huomiohuorauskeinoksi, eduntavoittelukeinoksi yms.

Antirasismin yksisilmäinen "nollatoleranssi" on jo itsessään paljon vaaratekijöitä sisältävä asia, ja kun ryhdytään lisäksi käyttämään antirasismia ja siihen liittyvää teennäistä uhriutumista aseena ja vahingoittamiskeinona, niin sitten ollaan jo ylittämässä todellisen vaaravyöhykkeen rajaa. Onko vain ajan kysymys, kun saamme maailmaan taas uuden ongelman, joilla ihmiset entisestään eristyy ja lokeroituu toisistaan? Ja unohtamatta sitä, että tällekin haittailmiölle on hyötyjänsä ja hyväksikäyttäjänsä: poliitikot esimerkiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu