...Presidentti Tarja Halonen arvioi, että koronapandemia on ensimmäinen kriisi, jossa ei ole uskoa siitä, että Yhdysvallat voisi johtaa maailman ulos kriisistä. Halonen kommentoi asiaa Helsingin Sanomien haastattelussa.
– Tämä on ensimmäinen kriisi, jossa uskoa siihen, että Yhdysvallat johtaisi meidät kriisistä ulos, ei ole. Mutta toki vihollinenkin – tai haaste – on erilainen, ja pandemia koettelee kovalla kädellä Yhdysvaltoja, hän sanoo lehdelle.
Halosen mukaan pandemia on lopullisesti näyttänyt sen, että maailmanpolitiikan valtapeli on vaihtanut asentoa. Kylmän sodan aikaisten jakolinjojen sijaan maailmassa on muodostumassa useita keskuksia.
Presidentti näkee myös, että Euroopan unioni on saanut koronakriisistä ulkopuolisen tönäisyn pohtia asemaansa.
– Aika ajoin puhutaan sotilaallisesta yhdentymisestä, mutta minusta muu kriisivalmius ja yhteistyö on itse asiassa ollut tarpeellisempaa ja tärkeämpää, hän sanoo..."
..Nato ja USA:n sotilaallinen kapasiteetti on ollut konkreettisesti pitämässä maailmaa turvassa. Pohjois-Korea ja Etelä-korea siitä esimerkkiä. Berliinin muuri kaatui sosialismin mahdottomuuteen.
Halonen on vanhana sosialistina ollut aina vastustamassa länsimaista elämänmenoa, hänelle sosialistinen diktatuuri oli valintana.
EU on taloudellisen romahduksen partaalla. Syynä Oma huono talouspolitiikka.
Amerikassa on ongelmia, mutta onko tärkeää olla tuomitsemassa sitä, että amerikka ei autakkaan enää. Pitäisikö olla vastavuoroisesti tukemassa amerikkaan uudistumista ja koittaa lyödä kättä supermiehelle joka on nyt selvästi ruosteessa?..
Halonen: USA ei auta enää...
14
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ohoh myöntääkö Halonen että amesiikka olisi auttanut ennen ?
Halonenko uskoi tosiaan ennen että ameriikka kyllä auttaa ?
No tuota ei olisi uskonut , etäs mikä mielipide hänellä nyt on suomen natojäsenyydestä siis ennen ja nyt .- Anonyymi
Kuinka usa voisi auttaa ? Jakamalla villinlännen tyyliin isorokkohuopia kantasuomalaisille että tulee elintila mamuille.?
- Anonyymi
Amerikan valtakausi näyttäisi päättyvän. Kaatuu ja luhistuu kuten kävi roomanvallalle.
Tämä on luonnonlaki, että aikansa kutakin.
Usa is yesterday. - Anonyymi
Eipä olisi uskonut vuoden alusta että Yhdysvallat hajoaa vuoden 2020 aikana. No kukaan ei sitä jää kaipaamaan, maailmanrauha kiittää ja Yhdysvaltojen asukkaat. Kuka siellä köyhyydessä ja kurjuudessa haluaa elää.
- Anonyymi
''Kuka siellä köyhyydessä ja kurjuudessa haluaa elää.''
No onhan sinne ainakin venäläisillä ihan kauhea halu, joten paljon huonommin on rysälän asiat, sinne ei halua kukaan ei edes ryssät itse.
- Anonyymi
Ei USA pääse takaisin siihen asemaan, joka sillä oli länsimäisen vapaan demokratian ja elämäntavan edustajana niin kauan kuin Trump on presidenttinä. Sen jälkeenkin kestää kauan ennenkuin luottamus USAan palaa. Voi olla, ettei nuo ajat enää palaakaan, niin tuhoisaa jälkeä Trump on saanut aikaan. USA on kuitenkin demokratia, jossa presidenttikin joutuu toimimaan lopulta sen ehdoilla, vaikka sillä valtaa onkin hurjasti verrattuna yleisesti demokraattisten valtioiden päämiehiin.
Pahintahan tietysti on, jos Kiina saa suvereenin aseman. Demokraattiselle ja vapaalle länsimaiselle elämänmuodolle se olisi kohtalokasta. Kiina on rikas ja vahva ja se on onnistunut saamaan rahan avulla ’ystäviä’ ja yhteistyökumppaneita ympäri maailmaa. Sympatiatkin eri maiden kansalaisten keskuudessa USA-Kiina kähinöissä on usein Kiinan puolella johtuen Trumpin tökeröstä junttimaisesta käyttäytymisestä ja Kiinan johtajan hillitystä ja ulkoisesti miellyttävästä olemuksesta. Turvallisuus ja talouden ammattilaisille ei tietysti yhtä helposti miellyttävä käytös ja hymy riitä.
EU on liian hajanainen johtavaan asemaan, mutta toimii kaikesta huolimatta kohtalaisen hyvin pienten maiden, kuten Suomenkin, taloudellisena ja myös turvallisuutta lisäävänä yhteisönä. Ongelmana on muutamien maiden heikko ja ainakin ulospäin näyttäytyvä ’hälläväliä’- asenne oman maansa talouteen ja vaatimukset sen vastikkeettomaan tukemiseen. Erityisesti Venäjän naapurimaiden turvallisuuden kannalta EU on suorastaan elintärkeä Naton ohella ja Suomelle tietysti muita tärkeämpi, kun Suomi ei ole Naton jäsen.
Venäjä on selvästi taantuva ja taloudellisesti aivan liian heikko parantaakseen omaa asemaansa eikä pelkällä sotilaallisella ja agressiivisella voimapolitiikalla koskaan saavutakaan mitään aitoa arvostettua ja hyväksyttyä asemaa. Venäjän onkin käytännössä melkoisen mahdotonta saada yleistä luottamusta muissa ja erityisesti naapurimaissaan, koska sitä ei koskaan ole ollutkaan. Venäjä/Neuvostoliitto on aina ollut ja on edelleen enemmän tai vähemmän diktatuuri ja aina kulloinkin vallassaolevien päähänpistoja ei voi varmuudella ennakoida, kuten nähty on. - Anonyymi
Trumppia näillä jenkkien hässäköillä yritetään kaataa, kaikki keinot käytössä.
Siksi Trump puhui terroristeista ja mitä muuta nämä hulinoitsijat ja ryöstelijät ovat?
Ryöstelyt patsaiden häpäiseminen ym on ohjattua toimintaa ja mukana on näyttelijöitä, jotka suorittavat erityistehtäviä....tarkatkaa tilanteita.
Trump on hyvä presidentti, mutta vuosia jatkunut mustamaalaus on eksyttänyt monia, oletteko nähneet ja kuulleet medialta jotain myönteistä Trumpista?
Uskon vakaasti, ettei jenkeissä mennä median ansaan, se tunnetaan jo tarpeeksi hyvin ja siksi on odotettavissa ennennäkemätöntä vaalivilppiä demokraattien junailemana...
Trumpille ei ole annettu rauhaa tehdä työtään ja kuten nyt tiedämme, kaikki häirintä ja syytökset ovat olleet tekastuja.
Nykyinen meno kaaoksineen osoittaa, mihin kaikkeen eliitti on valmis, jotta Trumpin kausi jää yhteen. - Anonyymi
USA:n asevoimat eivät saa koronaa kuriin?
- Anonyymi
Eikä poliisit kansalaisia.
- Anonyymi
Köyhät saa kyytiä.
Varakkaiden osuus kasvaa.
Maa johon menen mielelläni. - Anonyymi
..amerikan ongelmat olivat esillä jo ennen Trumppia. Trump lopetti työttömyyden ja sai kaupan USA:n kannalle.
Korona virus koskee, kun ei ole terveydenhuoltoa ja ihmiset ovat puilla paljailla, ilman sosiaalia, kun joutuu työttömäksi. Koronan aiheuttama taloudellinen katastrofin on totta amerikassa. Mutta, kuten aina ennekin on uskottavaa, että kun tilanne on ohi, amerikan talous jyrähtää v-8 voimalla käyntiin. Ja taas Euroopan kommunistit ihmettelevät, että eivät ole saaneet asiota kokonaan pieleen, talous nousee myös euroopassa...toivottavasti... - Anonyymi
Sitäpaitsi entinen presitentti Tavja Halonen miten on mahdollista että noin syvään on juurtunut usko ettei tässä maassa (Suomi) kukaan kykene tekemään mitään vaan että tämän typeryyksien keskittymän auttaa ulos ongelmista USA tai EU tai vaikka VENÄJÄ miten on mahdollista toki ymmärrän ( vaikka en ole yhtä pitkälle koulutettu kuin Halonen) ettei Suomi ole yksin maailmassa ja että yhteistä halukkuutta tilanteen hoitamiseen tarvitaan. Kuuluuko seuraavaksi tiedustelu puolelta "mitä kuulit tai kuuliko jotain " sitä nimitetään juoruiluksi eli sosiaaliseksi toiminnaksi ehkä kun Halonen ja Ahtisaaretkin yrittää USA syöksyy apuun eipä autellut toisessa maailman sodassa eikä varmaan auttais kolmannessakaan jos sellainen tulisi. Typeryys on vaan synnynnäistä kenellä sitä yleensä on.
- Anonyymi
# EU on liian hajanainen johtavaan asemaan, mutta toimii kaikesta huolimatta kohtalaisen hyvin pienten maiden, kuten Suomenkin, taloudellisena ja myös turvallisuutta lisäävänä yhteisönä #
Sananhelinää.
Olemme pudonneet Ruotsin kelkasta ja nyt 20 prosenttia sen elintason alapuolella.
Eu:n vallanhalu toi ( arvatenkin USA:n käskystä ) euroopassa käytävän sodan.
Nyt innokkaimmat pääsevät kuluttamaan vähiä varojamme Itämerellä ja lähi Natomaissa käytäviin sotaharjoituksiin.
Tottakai Natokumppanuus vaatii uudet hävittäjät , vaikka maahamme kohdistuva utopistinen uhka olisi moninverroin halvemmallakin ja vaivattomammin estettävissä. - Anonyymi
Amerikan kyykkääminen saattaa aiheuttaa ydinsodan kun USAn sotiminen senkun kiihtyy laman syvetessä. Mielenkinnteisto on että xpresidentit iHalonenkin on kuulunut USAn johtajuuteen uskoviin kuten nykyinen presidentti Sauli ja puolustusministeriö ja -voimat kokonaisuudessaan. EU myös tunnustaa USAn maailman johtajiksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16912723
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525446Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454750Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392778Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1201945Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1101696Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3651634Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1071533Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361471