Kulmunin olisi pitänyt taistella paikastaan. Itkut ei auta

YLE:n naistoimittajilta kesti viikon verran, ennen kuin hoksattiin kääntää Katri Kulmunin ministeriero tasa-arvojutuksi ja sukupuolikysymykseksi. Naisten mielestä miehelle olisi kuulemma helposti annettu anteeksi, mutta naiselle ei anneta.
https://yle.fi/uutiset/3-11400075

Eihän tässä siitä ole kyse. Moni miespoliitikko olisi ehkä edes hiukan tiukemmin kamppaillut oman asemansa puolesta. Sen sijaan Kulmunilta tipahtivat kintaat vain 3 vrk kestäneen pikkukohun jälkeen.

Kulmuni myös arvioi omiensa tuntoja täysin pieleen. Hän luuli, että nopea poliittinen vastuunkanto ja täysin syyn ottaminen omille niskoille palkittaisiin Keskustan kenttäväen toimesta ruhtinaallisesti. Ei se vaan politiikassa niin mene, kenttä hylkäsi jo. Se unohti Kulmunin uroteon yhdessä viikossa.

Kulmuni olisi hyvin kyennyt säilyttämään ministeripaikkansa, sen 50 k laskun omasta pussistaan maksamisen perästä, toki joidenkin nuhteiden kera. Siis jos vaan olisi halunnut ja jaksanut ja älynnyt kamppailla.

Oli huonot taustavoimat pökkelöine Matti Vanhasineen neuvomassa. Ehkä Kulmuni ei halunnut niitä parempia neuvojia kuunnella.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Jutun kirjoittaja YLE:llä on naistoimittaja Henriikka. Asiantuntijoina kuullaan Eva Biaudetia, feministipuolueen Katju Aroa ja sukupuolentutkimuksen professori Johanna Kantolaa.

Kaikki ovat liikuttavan yksimielisiä siitä, että Kulmunia ja naisia kohdellaan epätasa-arvoisesti. Tällaiselle asialle on nopeasti tehtävä jotakin.

Äänestä
  • Hieno osoitus siitä miten feministit ovat täysin sekopäistä porukkaa. Itse Kulmuni erosi.

    Äänestä

Muistiko toimittajatar mainita, että miespäättäjät käyttävät naisia hyväkseen? Naisillehan työnnetään yleensä ikävimmät ministeriöt, mutta tämä hallitus on poikkeus hyvävelikaavasta. Kaikki muistamme, miten Lipponen itketti Alhoa, kun Paavo järjesti Arjan kantamaan vastuun toverinsa Uffen tuomiokevennyksestä. Paavo oli varmasti myös Annelin pikaeron takana. Matti puolestaan järjesti Marin keulille, kun media ei muuten lopettanut ahdisteluaan. Hvävelivirityksille ei loppua näy.

Äänestä

Ministerien salkkujaossa työministerin salkkua on pidetty vihonviimeisenä heittoreppuna, että kenelel se tyrkätään.

Alkuun tuo salkku lykättiin Timo Harakalle. Mutta lipevä Harakka onnistui kampeamaan itsensä siitä irti joulukuulla, ja salkku livautettiin Tuula Haataisen kainaloon.

Tasan puhtaasti naiset ovat nyt hakelemassa kaikkia ministerisalkkuja. Ei voida vedota mihinkään miesten sovinismiin tms. Kulmunillekin arvostettu valtiovarainministerin salkku tosta vaan. Mutta eipä vaan osannut salkkuansa hoitaa.

Muka puoluejohtaja ja ministeri edelleen tarvitsi *esiintymiskoulutusta* peräti yli 100 oppitunnin verran, ja 10 kalenterikuukauden ajan. Olihan tuossa koko kuviossa jokin pahasti pieless, ihan perusteiltansa.

Äänestä

Itse Kulmuni erosi. Itse Kulmuni teki virheen alunperin koko jutussa. Ei siitä voi syyttää muita.
Joku Katainen olisi varmaan roikkunut paikallaan kynsin ja hampain kansan vihasta huolimatta. Lautakasa olisi vain nauranut. Mutta tällaisilla ihmisillä ei ole omaatuntoa tai vastuunkantokykyä. He valehtelevat kansalle ajaakseen omaa etua.

Kulmuni teki, mitä pitikin tehdä. Poliitikolta arvostettava ele. Kantaa vastuunsa omista virheistään.

Äänestä
  • Mutta miksi hän erosi? Veljillä on takuulla jotakin sellaista mielessään, mitä nainen ei halunnut järjestää. Asialle pantiin vanha konkari Matti.

    Äänestä

  • Virhe - kysymyksessä oli tietoinen KAVALLUS.

    Äänestä

>> Mutta tällaisilla ihmisillä ei ole omaatuntoa tai vastuunkantokykyä.
He valehtelevat kansalle ajaakseen omaa etua. Kulmuni teki, mitä
pitikin tehdä. >>

Selvä juttu, jos asia näin on. Jäädään rauhassa katselemaan, miten reiluksi ja vakaaksi tiedetty ja tunnustettu Keskustan kenttävälki tulee Kulmunin hyvän sydämen ja rehellisyden tässä asiassa palkitsemaan.

Äänestä

Raamatusta Matteus 21

Mutta miten teistä on? Miehellä oli kaksi poikaa; ja hän meni ensimmäisen luo ja sanoi: 'Poikani, mene tänään tekemään työtä minun viinitarhaani'.
Tämä vastasi ja sanoi: 'En tahdo'; mutta jäljestäpäin hän katui ja meni.
Niin hän meni toisen luo ja sanoi samoin. Tämä taas vastasi ja sanoi: 'Minä menen, herra', mutta ei mennytkään.
Kumpi näistä kahdesta teki isänsä tahdon?" He sanoivat: "Ensimmäinen".

Kulmuni toimi ensin oikein kun kuunteli omaatuntoaan mutta rupesi sitten katumaan kun huomasi vallan menneen häneltä pois.

Äänestä

Leimautumista rasistiksi varotaan julkisuudessa kuin ruttoa. Tästä syntyy ilmiselvä ongelma sen suhteen, miten julkisuudessa (varmaan myös oikeuslaitoksessa ym. virkakoneistossa) suhtaudutaan kantasuomalaisten eri etnisten taustan omaavien tekemiin rikoksiin, valehteluun ja pikkuhuijauksiin (mm. toimeentuloon liittyen).

Sama juttu jos verrataan sitä, kuinka kovasanaisesti miestä ja naista arvioidaan julkisuudessa ja noin yleensäkin. On syntynyt vastaava tilanne, jossa (etenkään) jukisuudessa vaikuttavan miehen (tai minkä vain organisaation) ei sovi arvioida kovinkaan kovasanaisesti naista. Vähintäänkin hyökkäys tulee feministien taholta, joita tuntuisi olevan toimittajakunnassa poikkeuksellisen paljon.

Tavallista kantasuomalaista miestä ei noin yleisellä tasolla puolusta juuri kukaan. Päin vastoin, jos mätkitään oikein kunnolla, moni taho yhtyy kovaäänisesti mölinään.

Äänestä

Tällaista akateemista näennäistiedettä nimeltään "sukupuolentutkimus" on opetettu suomalaisissa yliopistoissa jo kymmeniä vuosia.

–Sukupuolentutkimus on monitieteinen oppiaine ja tutkimusala,
jonka tavoitteena on tutkia, kuinka sukupuoli ja sukupuolten
väliset suhteet vaikuttavat erilaisiin yhteiskunnallisiin,
kulttuurisiin ja historiallisiin ilmiöihin.
–Sukupuolentutkimuksen sisältyvät myös tasa-arvotutkimus,
feministinen tutkimus, kriittinen miestutkimus, lesbo-, homo-
ja queer-tutkimus, sekä tyttötutkimus." (Wikipedia)

Entinen Naistutkimus muutettiin nimelle Sukupuolentutkimus. Nimestään huolimatta sukupuolentutkimus ei edelleenkään tutki asioita lainkaan miesnäkökulmasta katsottuna, vaan pelkästään yksipuolisesti naisnäkökulmasta katsoen.

Ei ihme että tällaisen oppiaineen professori näkee erittäin paljon vääryyttä tapahtuneen Katri Kulmunille. Ja nuo asiat ovat pitkälti juuri miesten aiheuttamia ja heidän syytään.

Äänestä
  • Niinpä. Malliesimerkki siitä miten asiat etenee kun pahuutta ensin tutkitaan niin sitten se voidaan selittää vähemmän pahaksi.

    Tämä ei siis tarkoita että sukupuolet tai tasa-arvo on pahuutta. Vaan yleensä kun esim terrorismista tehdään "suloinen" teoria niin sitten ne ihmisten teurastukset ei enää kuulosta niin pahalta.
    Mutta siinä on vain siirrytty yhteiskunnan äärimmäiseen raakuuteen eli raakuuden suvaitsemiseen ja sellainen yhteiskunta on tuhonsa kynnyksellä.

    Äänestä

"Kulmunin olisi pitänyt taistella paikastaan. Itkut ei auta"

siinä vaiheessa kun kannetaan tikulla pihalle on kaikki keinot käytetty?

Äänestä
  • Ei Katri ole mikään p...ka, siksi ei Katria tarvia ainakaan vielä tikulla kantaa tupailloista pihalle.

    Äänestä

  • Olisi ottanut mallia Haavistosta. Ei aiettakaan erota vaikka olisi kuinka monta rikostutkintaa menossa.

    Äänestä

Koko ajan on ollut päivänselvää, että vastaavassa tilanteessa mies ministeri ei olisi eronnut.
Mehän emme tiedä mitä taustalla on tapahtunut. Ehkä hänen valintaansa puolueen johtoon vahvasti tukeneet vanhat Keskustan konkarivaltiomiehet vetivät tukensa pois, hän jäi yksin.
Silti ihmetyttää näin nopea johtopäätösten vetäminen.
Ilmoittiko kenties pääministeri Marin kulissien takana ettei Kulmuni nauti enää hänen luottamustaan. Siinä tilanteessa ei juuri voi muuta kuin lähteä ennen kuin heitetään ulos.
Politiikkaan liittyy lehmän kauppojen tekeminen kulisseissa kaiken aikaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

YLE:n naistoimittajilta kesti viikon verran, ennen kuin hoksattiin kääntää Katri Kulmunin ministeriero tasa-arvojutuksi ja sukupuolikysymykseksi. Naisten mielestä miehelle olisi kuulemma helposti annettu anteeksi, mutta naiselle ei anneta.
https://yle.fi/uutiset/3-11400075

Eihän tässä siitä ole kyse. Moni miespoliitikko olisi ehkä edes hiukan tiukemmin kamppaillut oman asemansa puolesta. Sen sijaan Kulmunilta tipahtivat kintaat vain 3 vrk kestäneen pikkukohun jälkeen.

Kulmuni myös arvioi omiensa tuntoja täysin pieleen. Hän luuli, että nopea poliittinen vastuunkanto ja täysin syyn ottaminen omille niskoille palkittaisiin Keskustan kenttäväen toimesta ruhtinaallisesti. Ei se vaan politiikassa niin mene, kenttä hylkäsi jo. Se unohti Kulmunin uroteon yhdessä viikossa.

Kulmuni olisi hyvin kyennyt säilyttämään ministeripaikkansa, sen 50 k laskun omasta pussistaan maksamisen perästä, toki joidenkin nuhteiden kera. Siis jos vaan olisi halunnut ja jaksanut ja älynnyt kamppailla.

Oli huonot taustavoimat pökkelöine Matti Vanhasineen neuvomassa. Ehkä Kulmuni ei halunnut niitä parempia neuvojia kuunnella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu