Kansa ei ole vieläkään antanut anteeksi Marinille sitä, että hän komensi armeijan omia kansalaisiaan vastaan, kun varusmiehet määrättiin Uudenmaan rajoille estämään kansalaisten vapaata kulkemista. Lievästi sanottuna ylilyönti. Ajatelkaapas mikä skandaali se olisi ollut, jos Trump olisi tehnyt Amerikassa samoin omille kansalaisilleen. Nyt pelkästään jo se, kun Trump puheissaan ehdotti armeijan puuttumista mellakoihin, aiheutti valtaisan mediamylläkän jopa täällä asti. Sen sijaan vasemmistolehdistö on täysin hiljaa siitä, että Marin teki saman täällä meille suomalaisille, kun käänsi armeijan aseet kansalaisiaan vastaan Uudenmaan rajoilla.
Marin käänsi armeijan aseet omia kansalaisiaan vastaan!
14
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ihan piti kysäistä, miten on kesä edennyt teillä siellä Pietarissa. Ja onkos luvassa helteinen juhannus, muistaisin että teilläkin on tapana Jussia juhlia.
Ja huoli pois, Uudenmaan sulku ja varuspoijjaat siellä poliisin virka-apuna oli ihan virkistävää poikkeusta varusveijareille! Äläkä sinä puhu siellä Suomen kansasta, et voi suomalaista sielunmaisemaa ymmärtää sitten mitenkään!- Anonyymi
Siinäpä taas yksi vasemmistolainen, jotka tunnetusti haluavat holhota kansaa ja riemuitsevat kun holhoaminen viedään yhtä pitkälle kuin aikoinaan Venäjällä, jossa asein vartioitiin ihmisen kulkemista. Sellainen toiminta ei kuitenkaan sovi vapaaseen Suomeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinäpä taas yksi vasemmistolainen, jotka tunnetusti haluavat holhota kansaa ja riemuitsevat kun holhoaminen viedään yhtä pitkälle kuin aikoinaan Venäjällä, jossa asein vartioitiin ihmisen kulkemista. Sellainen toiminta ei kuitenkaan sovi vapaaseen Suomeen.
"Siinäpä taas yksi vasemmistolainen, jotka tunnetusti haluavat holhota kansaa ja riemuitsevat kun holhoaminen viedään yhtä pitkälle kuin aikoinaan Venäjällä, jossa asein vartioitiin ihmisen kulkemista. "
Kiukuttelustasi huolimatta Uudenmaan sulku yhdessä muiden toimenpiteiden kasssa ovat osoittautuneet erittän onnistuneiksi toimenpiteiksi.
Ihan ninkuin sinua harmittaisi, että Suomen koronaepidemia menikin näin vähillä uhreilla ohi ainakin tällä erää? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Siinäpä taas yksi vasemmistolainen, jotka tunnetusti haluavat holhota kansaa ja riemuitsevat kun holhoaminen viedään yhtä pitkälle kuin aikoinaan Venäjällä, jossa asein vartioitiin ihmisen kulkemista. "
Kiukuttelustasi huolimatta Uudenmaan sulku yhdessä muiden toimenpiteiden kasssa ovat osoittautuneet erittän onnistuneiksi toimenpiteiksi.
Ihan ninkuin sinua harmittaisi, että Suomen koronaepidemia menikin näin vähillä uhreilla ohi ainakin tällä erää?Nämä venäjä trollit ovat vain kateellisia siitä miten hyvin suomi hoiti asian ;)
Ihan ei taidettu aseita osoitella kansalaisia kohtaan kuitenkaan.
- Anonyymi
Aseet olivat valmiina, käden ulottuvilla ja kovilla ladattuja. Pääministyerin määräyksestä.
Jos joku olisi vain sanonut, että hän ei tottele vaan ajaa väkisin eteenpäin (mikä olisikin ollut juridisesti oikeutettua, koska saarto oli laiton) niin mahdollisuus siihen että jonkun varusmiehen päässä olisi naksahtanut oli suuri.
Siinä tapauksessa nyt puhuttaisiin ruumiista.- Anonyymi
"Aseet olivat valmiina, käden ulottuvilla ja kovilla ladattuja."
Eivät olleet. Miksi levität patamustia valheita?
Ja pääministeri ei muutenkaan noista asioista määrää Suomessa.
Etkö tosiaan tiennyt?
Mars lukemaan läksyjä!
- Anonyymi
Marin teki oikein suojasi äänestäjiään ja oikeita Suomen kansalaisia Uudenmaan ryssiltä.
- Anonyymi
Varusmiehet määrättiin sinne Poliisin avuksi ohjaamaan liikennettä ja opastamaan ihmisiä. Pysy asiassa tai pidä turpasi kiinni paavali.
- Anonyymi
Ota rauhallisesti.
Asevoimat oli lähinnä harjoitusmielessä komennettu poliisin avuksi, jotta yhteistoimintaa voitiin treenata.
Aina on mahdollista, että tulee tilanteita , jolloin hallitus tarvitsee sotilaiden apua kehittäessään yhteiskuntaa edistyksellisemmäksi. Silloin on hyvä, että yhteistoiminta pelaa ja siten vältytään liiallisilta siviiliuhreilta. - Anonyymi
Menikö Pietarissa kaalisoppa suoraan läpi vai miksi ko. avaus?
- Anonyymi
Kyllä aloittaja on kateissa pahasti......
- Anonyymi
Kuka vitun Kansa? Tapani?
- Anonyymi
Niillä varusmiespalvelusta suorittavilla varusmiehillä ( ja -naisilla) ei kyllä ollut minkäänlaisia aseita mukanaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6668122Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672359Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2342337- 1471897
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi291451Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1201283Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511261Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.79997Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65869Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7822