Stalinin rikosten tutkiminen estetään Venäjällä

Anonyymi

Juri Dmitrijeviä vastaan nostettuja syytteitä on pidetty laajalti tekaistuina.

Dmitrijev onnistui paikantamaan Karjalan tasavallassa sijaitsevat Sandarmohin ja Krasnyi borin salaiset joukkohaudat 1990-luvun lopulla. Niihin on haudattu tuhansia neuvostodiktaattori Josif Stalinin vuosien 1937–38 puhdistusten uhreja.

Teloitettujen joukossa on myös satoja suomalaisia.

Dmitrijevin tukijoiden mukaan viranomaiset haluavat kostaa itseoppineelle historiantutkijalle ja estää hirmutöiden tutkimista vastaisuudessa. Tätä mieltä on myös Stalinin vainoista kertovan moskovalaisen Memorial-museon johtaja Irina Galkova.

– Tällä varoitetaan rankasti muita aihepiirin vaarallisuudesta. Toisaalta halutaan mustamaalata ja esittää epäilyttävinä kaikki ne, jotka tutkivat vainoja, Galkova sanoo Ylelle puhelimitse.

Stalinista ja toisesta maailmansodasta on tullut Venäjän vallanpitäjille yhä keskeisempi osa historiapolitiikkaa. Tällaiseen yhteyteen tavallisiin kansalaisiin kohdistettu terrori sopii huonosti.

Venäjän sotahistoriallinen seura on tehnyt omia kaivauksiaan Sandarmohin joukkohaudalla ja Venäjällä on levitetty vaihtoehtoisia teorioita paikalta löytyneistä suomalaisten teloittamista neuvostovangeista.

https://yle.fi/uutiset/3-11403149?origin=rss

30

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En usko että Bäckmankaan todella uskoo että Sandarmohissa on suomalaisten teloittamia neuvostovankeja.

      Puhuu vain mitä Kreml käskee puhumaan.

      • Anonyymi

        Desantti Bärshemanne on Miskovaan saapuneen Saatanan palveluksessa.

        Johhanille opetettiin trolli Jon Hellevigin kgb-murhan avulla, miten käy, jos lausuu yhdenkin moitteen nazi-pomonsa linjauksista.

        Desantilla on kylmä rinki pronssisen venäläisen perseenpäristimen kaupittelunsa kanssa ;)


    • Anonyymi

      Suomalaisissa kommunistilehdissä kirjoitettiin sodan jälkeen, että suomalaiset ampuivat Mainilan laukaukset niinkuin Kreml väitti.

      Ei siihen kukaan kommunistikaan todella uskonut.

    • Anonyymi

      Venäläisten valehtelu on aivan käsittämätöntä, ei sitä normi moraalilla varusteltu ihminen ymmärrä.

      • Anonyymi

        Potaskan puhujia riittää, suomalaisten paskanpuhujien lisäksi, kuten tälläkin alustalla jatkuvalla syötöllä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Potaskan puhujia riittää, suomalaisten paskanpuhujien lisäksi, kuten tälläkin alustalla jatkuvalla syötöllä.

        Venäjä on kaalimaan kakru, ei sellaiselta kukaan enää odota järjellisiä puheita.


    • Anonyymi

      Kukaan ei oikeasti usko, että Sandarmohissa olisi suomalaisten ampumia vankeja ja
      kaikkihan sen näkee, että Dmitrijev on vangittu tekaistuin syin.

      Silti venäläiset vaan muuta esittää, koska tietävät kokemuksesta, että toistamalla kansa saadaan uskomaan aivan mitä tahansa.

      • Anonyymi

        Totta.

        Tuossa on Venäjän kannalta vain se valtaisa ongelma, että se saa oikein hölmöt ja vielä paljon hölmömmät "omikseen".

        Se tietää typerän idiootin tulevaisuutta Venäjälle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta.

        Tuossa on Venäjän kannalta vain se valtaisa ongelma, että se saa oikein hölmöt ja vielä paljon hölmömmät "omikseen".

        Se tietää typerän idiootin tulevaisuutta Venäjälle.

        Venäjällä viisaatkin tekeytyvät hölmöiksi, etteivät joutuisi vaikeuksiin.
        - ei ne opi


    • Anonyymi

      Neuvostoterroria Karjalan tasavallassa tutkineelle historioitsija Juri Dmitrijeville vaaditaan 15 vuoden vankeusrangaistusta. Vankeus suoritettaisiin niin kutsulla kovennetun kurin leirillä.

      Syytteitä on pidetty yleisesti tekaistuina ja poliittisesti motivoituneina.

      • Anonyymi

        Eikö siitä paska-Neuvostoliitosta päästä koskaan eroon


    • Anonyymi

      Nyt nähdään,mistä nyky-Venäjä on tehty...

    • Anonyymi

      Jurin kohtalosta paikallinen media vaikenee. Ihmisoikeusjärjestöt lännessä on hiljaa. Ei ole tasapuolista marssiminen kaduilla ihmisoikeuksien puolesta.

      • Anonyymi

        Mitä sanoo Suomen rauhanpuolustajat ja Amnesty F. Johansson. Ovat kusi sukassa tietennii.


    • Anonyymi

      Stallnin kaikki rikokset on siellä jo tutkittu ja paljastettu vuodesta 1956 alkaen. Niissä ei ole enää mitään epäselvää ja tutkittavaa.

      Koskahan Suomi pääsisi rehellisyydessään samalle tasolle ja alkaisi tutkia valkolahtarien rikoksia vuonna 1918.

      • Anonyymi

        Vuoden 1918 tapahtumat on tutkittu moneen kertaan joka suunnasta.

        Koskahan Venäjä pääsisi rehellisyydessään samalle tasolle


      • Anonyymi

        Voi stallari-parkaa.

        Stalinin rikoksiahan tässkinprosessa juuri peitellään ja yritetään panna jopa Suomen syyksi.

        Vuoden 1918 tapahtumat on tutkittu ja selvitetty ajat sitten. Esimerkiksi Jaakko Paavolainen teki perusselvitykset punaisesta ja valkoisesta terrorista jo 1966-67. Kannattaisi lukea,mutta eihän punikki uskalla.

        Kummankaan puolen syyllisiä ei enää tavoiteta tuomiolle.

        Punikkien on pakko ylläpitää viattomuuslegendaansa,koska se on heihin aivopesty.

        Totuushan on,että kapinallisten pääosa eli noin 61000, joko jätettiin tuomitsematta, päästettiin ehdonalaisella, armahdettiin tai suoritti rangaistuksensa loppuun.


      • Anonyymi

        ” Koskahan Suomi pääsisi rehellisyydessään samalle tasolle ja alkaisi tutkia valkolahtarien rikoksia vuonna 1918.”

        Helposti pääsemme:

        Jospa käytämme sitten Tarkkispojan omia lukuja?

        Punaiset:
        - kaatui taisteluissa 5199
        - teloitettiin 7390
        - leireillä kuoli 11 652
        - katosi 1767
        - kuoli muutoin 443
        - kuollut sodan jälkeen 607
        Yhteensä 27 038 henkeä.

        Punaisia kuoli taistelussa 5.199 ja teloitettiin oikeuden päätöksellä ampumalla 7.390 eli YHTEENSÄ punaisia surmattiin 12.589 henkeä eli suurin piirtein se, mitä kerrottiin.

        Loput kuolivat, mutta kuolinsyy on epävarma. Ei esim Espanjan tautiin kuollutta ”tapettu” vaan hän kuoli tautiin.

        Kadonneista lienee melkoinen osa päätynyt Venäjälle. Kuoli muutoin kuvannee juuri sitä mitä sanookin. Kuoli tuohon aikaan, jostakin syystä.

        Koskahan Tarkkispoika ITSE pääsee siihen, että kertoo rehellisesti uhrimäärän?


    • Anonyymi

      Partisaaneistakin tehty uusi kirja opetuskäyttöön. Aineisto on entisiltä partisaaneilta ja niihin tekemisissä olevilta. Onko kunnianpalausta kunniakansalaisille, koska venäläistä historiankirjoitusta on haastettu Suomessa kirjoitetuissa kirjoissa, juuri siviilikyliin kainuussa tehtyihin lasten ja naisten murhaiskuista.

      • Anonyymi

        Partisaaneja oli monenlaisia.

        Valko-Venäjällä ja Ukrainassa niillä oli sotilaallista merkitystä Saksan armeijan selustan häiriköinä.

        Ne mm. tuhosivat liikenneyhteyksiä Puna-Armeijan hyökkäysten alkaessa.

        Toisaalta noin 800 000 venäläistä liittyi apuhenkilöstönä (HiWi) Saksan armeijaan.
        Heistä myös muodostettiin taistelujoukoiksi länsirintamalle.

        Myös SS:ään liitettiin ns. Vlassovin armeija.Se jäi hyödyttömäksi.


    • Anonyymi

      Suomessa partisaanit raiskasi ja murhasi siviilikylissä naisia ja lapsia. Sotilaalliset saavutukset taisi jäädä väliin, kotimaassa olivat suuria sankareita.

    • Anonyymi

      Juri on joutunut oikeusmurhan kohteeksi !

    • Anonyymi

      Juria uhkaa 15-vuoden tuomio kun tutkinut Stalinin hirmutekoja, täysin käsittämätöntä. Missä ovat ihmisoikeusjärjästöt, ovatko samanlaisia, kuin entisajan rauhanpuolustajat joille idän aseet olivat rauhanaseita.

    • Anonyymi

      Miten niin muka estetään, nehän on julkistettu ja tutkittu jo 1956?

    • Anonyymi

      ” Miten niin muka estetään, nehän on julkistettu ja tutkittu jo 1956?”

      Älä höpötä! Ei niitä mitään silloin tutkittu! Hrutshev vain piti puheen, jossa PALJASTI ÄÄNEEN KAIKKIEN TIETÄMÄN ASIAN!

      Nyt kun kaveri Itä-Karjalassa halusi oikeasti tutkia käytännössä, että ketä ammuttiin, missä ja minne haudattiin niin viranomaisten kuppi kääntyi nurin ja mies vangittiin tekaistuilla pedofiliasyytöksillä!

      Putinin hallinto kun on kääntänyt kelkkansa! Stalin onkin sankari eikä epämieluisia asioita enää saa tuoda esille!

      • Anonyymi

        -----eikä epämieluisia asioita enää saa tuoda esille!----

        Eikös se niin mene Suomessakin ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -----eikä epämieluisia asioita enää saa tuoda esille!----

        Eikös se niin mene Suomessakin ?

        "Eikös se niin mene Suomessakin ?"

        Mistäs epämieluisista Suomessa ei saa kertoa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -----eikä epämieluisia asioita enää saa tuoda esille!----

        Eikös se niin mene Suomessakin ?

        Ei mene! Sinä saat paasata valeitasi vapaasti ja me taas saamme vapaasti ne oikaista!

        Kerrot vain 0,1:n prosentin totuuden ja me taas sen, mitä oikeasti tapahtui!


    • Anonyymi

      Venäjällä on yksinvaltius taas yhtä sinetöity kuin tsaarin tai kommunistien valta.
      Molemmat ovat kuitenkin kadonneet.
      Niin katoaa Putinkin Kremlin trollien suruksi.On syytä ajoissa aloittaa Putinin ylistys muiden seniilien venäläisjohtajien tapaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      674
      8161
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2392
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      2380
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1924
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      30
      1515
    6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      1307
    7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1263
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      82
      1059
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      870
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      840
    Aihe