Jehovan todistajat terrorisoivat entisiä jäseniään.

Jopa lähisukuun tai perhepiiriin kuuluvat joutuvat kartettaviksi ja mykkäkoulun uhriksi. Se on henkistä väkivaltaa pahimmillaan.

Nyt oikeusministeriö on ehdottamassa terrorismirikoslakiin tiukennuksia.
Siihen liittyisi pykälä: toisten värvääminen terroristiryhmään olisi rangaistavaa. Myöskään k.o. järjestöjen hyväksi toimiminen olisi rangaistavaa.

No, jaa.
Kyseistä lahkoa ei ole vielä nimitetty terroristijärjestöksi, sen kyseenalaisista käytännöistä huolimatta. Uskonnonvapaus on edelleen ykkönen.
Mutta ainahan saa toivoa, jos eivät muuta menettelytapojaan.
Suomi kuuluttaa itseään oikeusvaltioksi, joten saattaisi toivoa jotain tapahtuvan tääläkin saralla.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ehkä karttaminen pian loppuu.

Äänestä
  • Eikä lopu.

    Se on veeteeseuran paras konsti pitää jäsenet herran nuhteessa.

    Ennen järjestö kaatuu, kuin tuo karttamisdoktriini muuttuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikä lopu.

    Se on veeteeseuran paras konsti pitää jäsenet herran nuhteessa.

    Ennen järjestö kaatuu, kuin tuo karttamisdoktriini muuttuu.

    Mutta mietitäänpä:
    Jos kaikesta huolimatta tähän tulisi vaikka lievennyksiä kuten m.m. palattaisiin vanhaan tyyliin, että sukulaisiinsa saisi olla kontaktissa, jos erotetut eivät yrittäisi houkutella pois järjestöstä.
    Siis tulisi uutta valoa, joka olisi vanha menettelytyyli. Mitä tekisit?
    Jos sinua on kartettu vaikka 10 vuotta, 20 vuotta tai 30 vuotta, mitä tekisit?
    Olisitko iloinen kun he tulisivat ovellesi vuosikymmenien jälkeen?
    Olisitko niin kuin mitään ei olisi tapahtunut?
    Vai sanoisitko niinkuin minä:" nyt on minun vuoroni karttaa 10 vuotta, 20 vuotta tai 30 vuotta"?

    En vain olisi itse tekemisissä mitenkään aktiivisesti. Jos tulevat oven taakse ni kai sitä kaffeet vois juoda. Mutta en tarjoaisi seuraani kuitenkaan. Näin on hyvä. He ovat jättäneet minut vaikeampana hetkenäni, niin minä kyllä muistan sen.

    Äänestä

Sanoisin että on se ikävä että, ette pystyneet unohtamaan menneitä, vaan otitte vanhan opin käyttöön.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Jopa lähisukuun tai perhepiiriin kuuluvat joutuvat kartettaviksi ja mykkäkoulun uhriksi. Se on henkistä väkivaltaa pahimmillaan.

Nyt oikeusministeriö on ehdottamassa terrorismirikoslakiin tiukennuksia.
Siihen liittyisi pykälä: toisten värvääminen terroristiryhmään olisi rangaistavaa. Myöskään k.o. järjestöjen hyväksi toimiminen olisi rangaistavaa.

No, jaa.
Kyseistä lahkoa ei ole vielä nimitetty terroristijärjestöksi, sen kyseenalaisista käytännöistä huolimatta. Uskonnonvapaus on edelleen ykkönen.
Mutta ainahan saa toivoa, jos eivät muuta menettelytapojaan.
Suomi kuuluttaa itseään oikeusvaltioksi, joten saattaisi toivoa jotain tapahtuvan tääläkin saralla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu