Mikä saa ihmisen kirjoittamaan toisesta pahuutta.

Anonyymi

Olemme olleet naimisissa vajaa 30 vuotta. Kymmenen vuotta sitten tein jonkinlaista siivousta ja selasin suuressa muovikassissa olevia lasten koulusta tuomia piirrustuksia. Niiden seassa oli kaksi kirjaa jotka oli kirjoitettu täyteen tekstiä. Kirjojen lisäksi oli erilaisia paperilappuja joissa oli samoja kirjoituksia. Aloin niitä selailemaan ja huomasin että oli merkitty lähes jokaiselle päivälle päivämäärä ja sen jälkeen tekstiä. Teksti käsitteli yksinomaan minua, sitä kuinka paha olen, kuinka teen kaiken väärin. Käyn vieraissa ja en osaa puhua oikein, puhun vieraille hölmöjä ja jne. muuta, joka päivälle minusta tarina joka kertoi miten paha, tyhmä, osaamaton ja naisia etsivä seksihullu. Ne oli vaimoni kirjoittamia tekstejä.
Sanottakoon että en ole koskaan häntä pettänyt, en edes juuri käy missään muualla kuin töissä, aiemmin vein lapset harrastuksiin.
Pitkään mietin asiaa ja sitten kysyin vaimolta miksi hän kirjoittaa minusta sellaista sontaa. En saanut mitään selitystä, mutta olin kuulemma tehnyt rikoksen kun olin lukenut hänen päiväkirjojaan. Niissä ei missään mainittu että ovat päiväkirjoja. Hyvin rivojenkin tekstien lisäksi siellä mainittiin että minusta "pitää päästä eroon".
Tekstit oli niin että lapset olisi hyvin niitä voineet lukea. Noihin aikoihin hän lopetti kanssani myös sukupuolielämän.
Tuosta on nyt kulunut lähes kymmenen vuotta, olen nähnyt samanlaisia kirjoja ja tekstejä milloin minnekin piilotettuna. Nuo ensimmäiset piilotin, pelkäsin että lapset lukee. En ole enää pois keränyt. Joskus olen vilkaissut tekstejä. Samaa minun pahuutta niissä kerrotaan, vuodesta, vuodesta toiseen.
Ei hän muutenkaan minua koskaan kehu, tosin ei haukukaan vastaavasti kuin teksteissä. Tosin on väittänyt että minulla on muistisairaus, pyysin päästä tutkimuksiin, kuvattiin monessa koneessa, haastatteli monenlaiset ammattilaiset, sain todituksen että päässä ei ole mitään vikaa. Vaimo ei ole mitenkään kommentoinut.
Kerran hän oli pyytänyt tekemään minusta lastensuojeluilmoituksen. Oli väittänyt että lapset mm. Pelkäävät minua. Kysyin lapsilta, olivat jo kouluikäisiä. Naurivat ja sanoivat että miksi he minua pelkäisivät.
Tänään kun meillä oli pientä riitaa, vaimo mainitsi että haluaisi takaisin ne kaksi kirjaa jotka otin pois. Se asia on kuulemma hänelle vaikea. En anna, siellä on teksti jossa halutaan minusta eroon. Jos jotakin sattuu, minulla on tuttava joka tietää tekstistä.
Niin, ja selibaatti jatkuu. Minäköhän se hullu olen?

2

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vaimosi tuossa kyllä ennemminkin apua tarvitsisi.
      Hänellä on jotain juttuja patoutunut mieleen aika pahasti.
      Onhan tuokin yksi konsti niitä purkaa kun on kirjoittanut mutta kun olet ne löytänyt niin vaatisi se kyllä selityksen, miksi hän on tuollaisia kirjoitellut.
      Ei vaikuta terveeltä toiminnalta ja ajatusmaailmalta.

      • Anonyymi

        Nyt minun äitini elämäntyökseen yrittää saada minusta aikaan naurettavan kuvan.
        Jostain syystä jotkut ryhtyy tuollaiseen elämäntehtävään.

        "poijhgfcvbn"


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      307
      3025
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2353
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      121
      2049
    4. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      349
      2033
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      127
      1733
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1385
    7. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      67
      1379
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1263
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1233
    Aihe