Tänään IP lehdessä Ähtäri johtaa pohjanmaan velka tilastoja per asukas.
Omaisuutta myyty.Pihlajalinnan osakkeet oli ja meni.
Kuntavelkaa 4719e per asukas.
Konserni VELKAA 10471e per asukas.
Pienimäen kuulin kertovan mediaan.Otetaan vaan lainarahaa isommalla rahalla matkailunmäkeen.
On se polttanut nyt aikaansa ja meidän rahoja näkyy johtaneen 200e päähän kriisikuntaa. Tuon julkaisun mukaan.
On suurta typeryyttä syyttää jotain yksittäistä kuntalaista joka vaatii laillisuutta. Kun luvut ovat tuollaiset.
Täytyy nyt olla järki jättänyt päätökset pitkän aikaa Ähtärissä.
Vai ettekö osaa laskea. Kittilässäkin osattiin lakien kautta viimein opetella laskemaan.Viekää kunnan tuvalle nyt helmitaulu ja peili lahjaksi koko virkamies johto ryhmälle..
Kait itse nyt ymmärtävät jättää tehtävänsä ja poistua paikoiltaan.
Vai pitääkö kerätä kuntalaisaloiteella..tulee ainakin julkisuuteen tämäkin pohjanmaan saavutus.
Velkaa eniten per asukas.Siinä ei enää pari testamenttia auta..
ÄHTÄRILLÄ ON VELKAA POHJANMAAN ISOIN
9
309
Vastaukset
- Anonyymi
On lehdissä. Ylittää uutislähetykset.
Lisää kovaa velkaa panda konserniin- Anonyymi
Noh johan oli juttu..tio n 10 henkilöä pyörittää velkarulettis ympyrää..mutta me emme maksa. Koko Suomenko ykkönen Ähtäri liki 11 tuhatta konserni velkaa per asukas.
Eikä ole sitten sahimäen syytä.
Päätökset teki se 10 hengen plus virkamiehet ryhmä päätöksin..
Äkkiä muutto pois..ei halua maksaa velkoja ja hulevesiä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noh johan oli juttu..tio n 10 henkilöä pyörittää velkarulettis ympyrää..mutta me emme maksa. Koko Suomenko ykkönen Ähtäri liki 11 tuhatta konserni velkaa per asukas.
Eikä ole sitten sahimäen syytä.
Päätökset teki se 10 hengen plus virkamiehet ryhmä päätöksin..
Äkkiä muutto pois..ei halua maksaa velkoja ja hulevesiäNiin ja Järvinen viimme viikon nuotassa kyseli sopupelillä jarmo pienemmältä kunnan asioita.
Itse Järvinen ollut päättämässä.
Tälläisiä jotka eivät tiedä muista voi olla luottamus elimissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja Järvinen viimme viikon nuotassa kyseli sopupelillä jarmo pienemmältä kunnan asioita.
Itse Järvinen ollut päättämässä.
Tälläisiä jotka eivät tiedä muista voi olla luottamus elimissä.Näille vanhoille ukoille Ähtärissä pitäis keksiä jotain viriketoimintaa. Sellaista liikunnallista. Ne kun istuu kaiken aikaa tietokoneilla.
Joku lähihoitaja niitä lenkittämään ja heittelemään palloa niitten kanssa.
Eikä sellainen kalliiksi tulis - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näille vanhoille ukoille Ähtärissä pitäis keksiä jotain viriketoimintaa. Sellaista liikunnallista. Ne kun istuu kaiken aikaa tietokoneilla.
Joku lähihoitaja niitä lenkittämään ja heittelemään palloa niitten kanssa.
Eikä sellainen kalliiksi tulisMinulla on Ähtärin isoin kanki. Velttonakin 20cm ja veren pakkauduttua varteen pituus on jo 30cm.
- Anonyymi
Elikkä laiton toiminta hyvässä tarkoituksessa on okei toitottaa kaupungin johto.Mietitään hetki mitä tapahtuis jos jokainen ottaisi lain omiin käsiin olisi jarmollakin piilopaikat hakusessa....
- Anonyymi
Laittomuus piittaamattomuus kuntalaisten etu hukassa.Ähtärissä
- Anonyymi
Veli velkaa otettaessa ja veljen poika maksettaessa.
- Anonyymi
Mistä rahat 17.9 miljoonann. Laittomiin vakuuksiin.
Henkilövastuut ei veroista
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6668084Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672336Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332286- 1471868
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281393Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511252Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141244Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.70938Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65862Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7802