Kuljen päivittäin työmatkat välillä Lauttasaari- keskusta. Mielestäni Ruoholahden risteys on todella paha pullonkaula, ja ruuhkien aiheuttaja. Liikennevalot, rautatien tasoristeys, liikenteen ohjaus jne on toteutettu käsittämättömän ala-arvoisesti. Ei tarvita kuin muutama ylimääräinen auto niin koko liikenne seisahtuu.
Erityisesti Länsiväylän suuntaan matkaavat ruuhkauttavat alueen liikenteen lähes paikalleen.
Voisiko tälle tehdä mitään? Aikoinaan Lepakon vielä hallitessa maisemia liikelle sujui todella hyvin verrattuna nykytilanteeseen. On se kumma että kun nykyään on olemassa tietokonesimulaatioita jne niin silti tämä ryssittiin oikein pahemman kerran.
Erityisesti Länsiväylän suuntaan matkaavat ruuhkauttavat alueen liikenteen lähes paikalleen.
Voisiko tälle tehdä mitään? Aikoinaan Lepakon vielä hallitessa maisemia liikelle sujui todella hyvin verrattuna nykytilanteeseen. On se kumma että kun nykyään on olemassa tietokonesimulaatioita jne niin silti tämä ryssittiin oikein pahemman kerran.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Pitihän Nokialle aikoinaan rakentaa siihen
se kolossi. Ja jos katsot tarkkaan, niin se
ylimääräinen siipi siinä talossa tien vieressä,
on aivan niinku kiusalla tehty liikenteen
tukoksi. Ja nyt valo-ohjauksella hidastetaan
lönkalta ja meclulta tulevaa liikennettä,
ettei kaikki ole siinä samassa sumpussa.
Onneksi tosi harvoin tulee ajettua keskustaan Lauttiksen suunnasta. Se megaristeys siinä ent. Lepakon kohilla on aivan järjetön kaistasuma, samaten se Ruohiksen risteys (mistä ajetaan mm. Länsisatamaan). Paljasjalkaisella Helsinkiläiselläkin menee sormi suuhun ko. paikoissa, joten en yhtään ihmettele kun kuulen ns. maalaisten sanovan että Helsingissä on vaikea ajaa. Se oikeanpuoleisin kaista Lepakon kohdilla vielä kääntyy vasempaan kaikkien kaistojen yli.. Joku logiikka siinä kait on mutten keksi mikä. Jos siinä on ajateltu busseja niin miksei busseille ole tehty pysäkkikatoksia keskelle (kuten raitiovaunuillekin) ettei tarvitsisi tuollaisia omituisia kaistanvaihdoksia ja luoteeseen osoittavia nuolivaloja. Aivan karsee risteys.
Sama juttu jos Itämereltä yrittää kääntyä bulevardin suuntaan. Nyt kyllä tulee ruuhkautumisia paljolti myös siitä kun länsisatamasta juna vetää kolleja edestakaisin ja saapuvat isot rekat vaikeuttavat myös liikennettä. Siksipä juuri on parempi että länsisataman rekka-ja saapuvantavaran liikenne siiryy tulevaisuudessa kauemmaksi keskustasta.
Malttia vielä.. ;)
..siis Itämerenkadulta Ruoholahdesta jos kääntyy bulevardille.
Länsiväylää ei voi päästää purkautumaan suoraan keskustaan, koska silloin kantakaupunki menisi nykyistäkin pahemmin tukkoon espoolaisten henkilöautoista. Siinä sivussa kärsii Lauttasaari.
Kantakaupunkiin päästetään sisään sen verran autoja että liikenne juuri ja juuri sujuu. Kannatan nykyistä ratkaisua täydestä sydämestä.
Jos autojono harmittaa, kannattaa liikkua julkisilla. Näin toivoisi erityisesti espoolaisten toimivan.
Joka autossa yksi matkustaja, auton pituus 5 metriä, molemmin puolin autoa 10 metriä tyhjää jos ajetaan vaikka kahtakymppiä, eli 15 metriä per auto. Bussiin mahtuu 40 henkeä. Siis 600 metrin autoletka yhdellä dösällä. Metroon vielä hirveästi enemmän.
- Metro ei kelpaa Espoolle, kun sitä ei voi saada toimivaksi.
- Toimiihan se Helsingissäkin.
- Espoo onkin väljemmin rakennettu.
- Voihan kaavoitusta helposti tiivistää, Espoosta on 95 prosenttia rakentamatonta, Länsiväylänkin varrella melkein saman verran.
- Ei me haluta kerrostaloihin.
- No älkää muuttako kerrostaloihin, kyllä niihin joku muuttaa jos ei sovi teille. Uudet kerrostalot voi muuten olla ihan hyviä paikkoja, helppo asua ja varusteet kunnossa vuosikymmeniä.
- Ei me haluta tätä tiiviimmäksi.
- Nyt ollaan asian ytimessä. Kenen etu on, että Länsiväylän varteen ei rakenneta hyvin äänieristyksenä toimivia kerrostaloja, joiden tien puoleinen seinä olisi äänieristyspuoli, sisältäen varastot, kylpyhuoneet, rappukäytävät? Ja onhan Westendin ja Haukilahdenkin pientaloista suuri osa Länsiväylän melualueella, niidenkin kokema melu pienenisi jos olisi kerrostaloja äänen tiellä. Lisäksi, ei tiivis rakentaminen missään tapauksessa tarkoita kerrostaloja, kyllä omakotitalojakin voi rakentaa perheille siten, että ne ovat tiiviisti ja kuitenkin mukavasti. Muistelepa esimerkiksi Porvoon vanhaa kaupunkia, erinomainen tiiviin ja matalan esimerkki. Edellyttää kyllä hyviä materiaaleja, ei harmaata betonielementtiä.
- Ei me haluta metroa. Bussi suoraan perille on niin kätevä.
- No käyttäkää niitä busseja, sekin olisi iso edistysaskel. Itä-Helsingissä ei enää tultaisi toimeen ollenkaan ilman metroa, ja sen käyttäjät ovat kaikkein tyytyväisimpiä omaan liikkumiseensa.
- Metro on liian kallis.
- Helsinki ja valtio on yhdessä jo kai sitoutunut maksamaan Espoon metrosta enemmän kuin Espoo itse. Toistaiseksi Helsinki on maksanut Espoolle bussiterminaalin Helsingin keskustaan, pitäisikö maksaa metro kokonaan?
- Metroa pitkin voi tulla narkkareita Kontulasta ja Mellunmäestä.
- Ai saastuttamaan neitseellisen Kivenlahden ja Matinkylän?
Helsinkiläisten pitäisi maksaa ihan kaikki heidän puolestaan. Espoon kunnanisäthän ehdottivat että espoolaisia lapsia ruvettaisiin tuomaan Helsinkiin ala-asteelle kun Espoo ei itse viitsi maksaa uusia kouluja, parempi niin että helsinkiläiset maksavat siitä.
Minusta Helsingin ei pitäisi maksaa länsimetroa kuin Lauttasaareen asti, siitä eteen päin Espoo hoitakoon kulut. Lauttasaaren ja Ruoholahden väliselle länsiväylän sillalle yksi kaista molempiin suuntiin jota voi ajaa henkilöautolla, loput bussikaistoiksi.