Ehkä hulluimpia juttuja

Anonyymi

tässä kaikessa p:n jauhamisessa täällä ja muualla on se, että moni kuvittelee esimerkiksi Natsi-Saksan tai Neuvostoliiton olleen jotain käsittämättömän pahaa. Tämä on epäkristillistä ajattelua. Tämä nykyinen maailma on ihan yhtä paha ja altis samoihin tekoihin. Niin moni kuvittelee, että natsit olivat jotain erityisen pahoja ihmisiä ja siksi tapahtui mitä tapahtui. Ei pidä paikkaansa. Ihmiset ovat yhä erityisen pahoja. Meille on tietysti opetettu liberaali moraali kouluissa, mutta se on epäkelpo. Se ei torju vastaavia ilmiöitä. Ainostaan se jos meistä jokainen yksilönä tekee parannuksen voisi estää sen mitä tulee tapahtumaan vääjäämättä. Mutta ihmiset mieluummin haukkuvat ja kauhistelevat toisten tekoja kuin tekisivät parannuksen omistaan.

31

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ”…moni kuvittelee esimerkiksi Natsi-Saksan tai Neuvostoliiton olleen jotain käsittämättömän pahaa.”
      ”Tämä nykyinen maailma on ihan yhtä paha ja altis samoihin tekoihin.”

      Tässä olet sinällään oikeassa, että ei ole olemassa mitään ehdotonta dualismia. Olen pari vuosikymmentä pyrkinyt hahmottamaan sitä, mikä saa ihmiset käyttäytymään tavalla, jota voi kutsua vaikka pahaksi.

      Ei ole yhtä selittävää syytä, vaan ilmiö on monen tekijän summa. Eikä mikään tapahdu yhtäkkiä, vaan hitaasti vuosien myötä. Meihin vaikutetaan ja me vaikutamme – ellei tätä mekanismia ymmärrä, ei ehkä osaakaan puolustautua silloin, kun asiat kääntyvät sille huonommalle puolelle.

      ” Meille on tietysti opetettu liberaali moraali kouluissa, mutta se on epäkelpo. Se ei torju vastaavia ilmiöitä.”

      Asia on oikeastaan juuri päinvastoin. Konservatiivisuuteen saattaa liittyä vahva auktoriteettiusko sekä autoritaarinen elämän katsomus. Voidaan siis puhua ”vahvan johtajan” syndroomasta. Toki kyse ei ole vain yhdestä ihmisisestä vaan yleensä ydinjoukosta, joka määrittelee sen, millainen ihmisen tulee olla ja mitä hänen tulee ajatella. Eikä siedetä sitä lainkaan, että nämä määräykset ja käskyt laitetaan kyseenalaiseksi.

      Liberaaliin ajatteluun kuuluu tällaisten auktoriteettien kyseenalaistaminen. Se on pohja demokratialle, joka on toistaiseksi se paras malli tällaisia autoritaarisia vallankäyttäjiä vastaan.

      • Katastrofin merkkejä voisi olla kansan enemmistön yksi yhteinen usko tai muu aate.

        Kun tuota uskoa tai aatetta ei ensin ole oikein sopivaa ja lopulta sitä ei kannata tai sanktioiden vuoksi edes uskalla kyseenalaistaa, niin silloin ollaan jo sillä puolella, josta ei ole helppoa paluuta takaisin normaalitilaan (Unkari, Puola ja erityisesti Turkki)

        Tällainen sopivan erimielinen ja vuoron perään erilaisten hallituskokonaisuuksien ohjaama yhteiskunta voi olla ihan hyvä. Mikään puolue (tai aate/uskonto) ei pääse helposti dominoivaan asemaan.

      • Anonyymi
        qwertyilija kirjoitti:

        Katastrofin merkkejä voisi olla kansan enemmistön yksi yhteinen usko tai muu aate.

        Eli olet siis sitä mieltä, että vuodesta toiseen jatkuvat vihreän puolueen enemmistöhallitus ei olisikaan hyvä?

      • Anonyymi

        "Liberaaliin ajatteluun kuuluu tällaisten auktoriteettien kyseenalaistaminen. Se on pohja demokratialle, joka on toistaiseksi se paras malli tällaisia autoritaarisia vallankäyttäjiä vastaan."

        Demokratia on huono. Maailmassa ei ole hyviä vaihtoehtoja. Yksi ääni ei merkitse mitään ja toisaalta hölmöläisten äänillä on yhtä suuri arvo kuin Jeesuksen äänellä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli olet siis sitä mieltä, että vuodesta toiseen jatkuvat vihreän puolueen enemmistöhallitus ei olisikaan hyvä?

        Tuo voi olla yllättävää tajuta,, jos oma näkökulma on se. että suunnilleen kaikki muut kuin äärioikeistolaiset ovat kommunisteja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli olet siis sitä mieltä, että vuodesta toiseen jatkuvat vihreän puolueen enemmistöhallitus ei olisikaan hyvä?

        Vuodesta toiseen jatkuva minkään puolueen enemmistöhallitus ei ole hyvä.

      • qwertyilija kirjoitti:

        Katastrofin merkkejä voisi olla kansan enemmistön yksi yhteinen usko tai muu aate.

        Kun tuota uskoa tai aatetta ei ensin ole oikein sopivaa ja lopulta sitä ei kannata tai sanktioiden vuoksi edes uskalla kyseenalaistaa, niin silloin ollaan jo sillä puolella, josta ei ole helppoa paluuta takaisin normaalitilaan (Unkari, Puola ja erityisesti Turkki)

        Tällainen sopivan erimielinen ja vuoron perään erilaisten hallituskokonaisuuksien ohjaama yhteiskunta voi olla ihan hyvä. Mikään puolue (tai aate/uskonto) ei pääse helposti dominoivaan asemaan.

        ”Katastrofin merkkejä voisi olla kansan enemmistön yksi yhteinen usko tai muu aate.”

        Ongelmallisinta on, että esim. Hitler ja Stalin tekivät paljon pohjatyötä, mikä alkuun ei sisältänyt tuollaista.

        Yritän vähän hahmottaa asiaa. Ensin syntyy valtatyhjiö, ja yhteiskunnassa tapahtuu jotain epävakautta. Tavallisesti se on taloustaantuma. Tämä on paikka persoonalle, joka ilmoittaa olevansa ”pelastaja”. Alkaa melkoinen manipulointi, eli mielialoja pyritään muokkaamaan haluttuun suuntaan ja yleensä propagandalla.

        Ensin mukaan lähtee harva, mutta koko ajan etenkin keskiluokka lähtee enenevin määrin. Eipä aikaakaan, kun tarpeeksi moni uskoo, että tämä ”vahva johtaja” liittolaisineen on vastaus ongelmiin. Kun sitten nämä tyypit ovat saaneet valtansa, vasta sitten he aloittavat askel askeleelta turvamaan sitä omaa valtaansa. Tässä vaiheessa nousee joku ideologia ja ”yhtenäinen kansa” ajattelu – tosin tätä on jo aloitettu ennen ja nyt se vahvistuu.

        Tässä mielessä me kaikki olemme johdateltavissa. Erityisesti vaikuttaa tunteet, eli kun lähipiiri ja tuttavat alkavat lämmetä, mekin saatamme mukailla heitä. Tarvitaan siis aikamoista tietoisuutta siitä, millaiset vaikutusmekanismit ovat, sekä riskinottoakin, sillä tuolloin saatetaan joutua eristetyiksi henkisesti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vuodesta toiseen jatkuva minkään puolueen enemmistöhallitus ei ole hyvä.

        Eipä Suomessa ole sellaisesta minkäänlaista pelkoa. Sipilän kepun romahdettua meillä ei edes ole eduskunnassa yhtäkään oikeasti suurta (n. 50 kansanedustajaa) puoluetta.

        Nuoret demokratiat ovat sitten oma lukunsa haavoittuvuudessaan, kun instituutiot ovat vakiintumattomia. Brasilia näyttää yllättäen olevan vahvempi demokratia kuin eräät Itä-Euroopan maat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Liberaaliin ajatteluun kuuluu tällaisten auktoriteettien kyseenalaistaminen. Se on pohja demokratialle, joka on toistaiseksi se paras malli tällaisia autoritaarisia vallankäyttäjiä vastaan."

        Demokratia on huono. Maailmassa ei ole hyviä vaihtoehtoja. Yksi ääni ei merkitse mitään ja toisaalta hölmöläisten äänillä on yhtä suuri arvo kuin Jeesuksen äänellä.

        Winston C: "Demokratia on huonoin hallintotapa, kun ei huomioida niitä kaikkia muita joita on kokeiltu."

    • Anonyymi

      >> Ainostaan se jos meistä jokainen yksilönä tekee parannuksen voisi estää sen mitä tulee tapahtumaan vääjäämättä. <<

      Päinvastoin. Yksi yhteinen uskonkokemus (herätys), jota lopulta kukaan ei uskaltaisi edes kyseenalaistaa, olisi nopeutettu reitti kohti katastrofia.

      Tuollainen lammaslauma voitaisiin pistää tekemään mitä tahansa.

      t q

      • Anonyymi

        Ei ole tiedossa, että yksikään lammaslauma vielä koskaan olisi tappanut ainuttakaan sutta.

        Jos maailma tosiaan koostuisi vain lammaslaumoista, suurinta osaa maailman ongelmista ei olisi.

        Mutta onhan nuorisokapinanllisuuden ajatus varmasti kiehtova, auktoriteetit kun inhottavasti pyrkivät rajoittamaan itsetuhoista käytöstä ja muihin kohdistuvaa aggressiota. Tietenkin kaikki paha maailmassa silloin tulee niistä.

        Ihmiset ovat vallan kykeneviä raakoihin ja julmiin tekoihin ilman mitään auktoriteetteja, vaikka satu auktoriteeteista toki auttaa kamppailussa omia paskoja haluja vastaan,

        Koska liberaalit kasvavat niin aikuisiksi, että ovat valmiita itse kantamaan vastuun itsestään ja teoistaan?

        "Koska liberaalit kasvavat niin aikuisiksi, että ovat valmiita itse kantamaan vastuun itsestään ja teoistaan?"

        Liberaalit ovat kokemukseni mukaan mitä vastuullisimpia ihmisiä. Kantavat oman itsensä lisäksi vastuuta myös muiden hyvinvoinnista. Oikeiston äärilaidan käyttövoimana sen sijaan toimii aika usein itsekkyys, katkeruus ja muiden syyllistäminen. Tutkimusten mukaan juuri
        nämä ominaisuudet altistavat ääriajattelulla. Siinä olet oikeassa, että mahdollisuus pahuuteen asuu jokaisen ihmisen sisimmässä, eikä sen aktivoitumiseen tarvita auktoriteetteja.

        "Oikeiston äärilaidan käyttövoimana sen sijaan toimii aika usein itsekkyys, katkeruus ja muiden syyllistäminen. Tutkimusten mukaan juuri nämä ominaisuudet altistavat ääriajattelulla. "

        Näinpä, jotenkin se sisältää myös erilaisia kostomentaliteetteja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole tiedossa, että yksikään lammaslauma vielä koskaan olisi tappanut ainuttakaan sutta.

        Jos maailma tosiaan koostuisi vain lammaslaumoista, suurinta osaa maailman ongelmista ei olisi.

        Mutta onhan nuorisokapinanllisuuden ajatus varmasti kiehtova, auktoriteetit kun inhottavasti pyrkivät rajoittamaan itsetuhoista käytöstä ja muihin kohdistuvaa aggressiota. Tietenkin kaikki paha maailmassa silloin tulee niistä.

        Ihmiset ovat vallan kykeneviä raakoihin ja julmiin tekoihin ilman mitään auktoriteetteja, vaikka satu auktoriteeteista toki auttaa kamppailussa omia paskoja haluja vastaan,

        Koska liberaalit kasvavat niin aikuisiksi, että ovat valmiita itse kantamaan vastuun itsestään ja teoistaan?

        >auktoriteetit kun inhottavasti pyrkivät rajoittamaan itsetuhoista käytöstä ja muihin kohdistuvaa aggressiota.

        Ikävä kyllä jotkut auktoriteetit toimivat täsmälleen päinvastoin ja vain kiihottavat noita kuten Bolsobuubi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole tiedossa, että yksikään lammaslauma vielä koskaan olisi tappanut ainuttakaan sutta.

        Jos maailma tosiaan koostuisi vain lammaslaumoista, suurinta osaa maailman ongelmista ei olisi.

        Mutta onhan nuorisokapinanllisuuden ajatus varmasti kiehtova, auktoriteetit kun inhottavasti pyrkivät rajoittamaan itsetuhoista käytöstä ja muihin kohdistuvaa aggressiota. Tietenkin kaikki paha maailmassa silloin tulee niistä.

        Ihmiset ovat vallan kykeneviä raakoihin ja julmiin tekoihin ilman mitään auktoriteetteja, vaikka satu auktoriteeteista toki auttaa kamppailussa omia paskoja haluja vastaan,

        Koska liberaalit kasvavat niin aikuisiksi, että ovat valmiita itse kantamaan vastuun itsestään ja teoistaan?

        >Jos maailma tosiaan koostuisi vain lammaslaumoista, suurinta osaa maailman ongelmista ei olisi.

        Kukas niitä lammaslaumoja johtaisi? Tietysti muutama susi ja arvaan että Herra Sebaotin ”valtuuksin”.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Jos maailma tosiaan koostuisi vain lammaslaumoista, suurinta osaa maailman ongelmista ei olisi.

        Kukas niitä lammaslaumoja johtaisi? Tietysti muutama susi ja arvaan että Herra Sebaotin ”valtuuksin”.

        Edellisellä en tietenkään halua loukata oikeita susia, jotka ovat upeita elikoita.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Edellisellä en tietenkään halua loukata oikeita susia, jotka ovat upeita elikoita.

        Mitä enemmän tietää eläimistä ja niiden käyttäytymisestä, sitä enemmän nämä vartaukset ontuvat. Pitäisiköhän keksiä uusia ja parempia :D

    • Anonyymi

      Kyllä ne demarit on niin söpöjä voi jeesuksen vittu sentään.

    • Anonyymi

      Kirjoitit, että mielestäsi epäkristillistä ajattelua on mikäli olettaa Natsi-Saksan tai Neuvostoliiton olleen jotain käsittämättömän pahaa.

      No mitäpä pahaa siinä on, kun saksalaiset äänestivät valtaan Hitlerin, ja venäläiset halusivat päästä keisareiden vallasta eroon.

      Ihmiskunnan historiasta saamme tietoa karismaattisten johtajien valtaannoususta toinen toisensa jälkeen.
      Joten ”kristillisesti tai ei kristillisesti” ajatellen mikäpä estäisi antikristuksenkin valtaannousua, koska sitä varten tarvittavat ns. korkean teknologian laitteetkin ovat jo miltei valmiina.

      Oletat, että mikäli meistä jokainen yksilönä tekisi tänä maailmanaikana parannuksen, sillä estettäisiin Jumalan ilmoittamat viimeisiä aikoja koskevat tapahtumat.

      Jesajan ilmoittama, ihmisten toiminnasta johtuva ilmastonmuutos lepää jo päällämme. Merenpinnat nousevat, sään ääri-ilmiöt lisääntyvät, tulee kuivuutta ja nälänhätää, liikamärkyyttä ja nälänhätää jne., jne..
      Sars-Cov-2 virus, joka alkoi näyttää kyntensä viime vuoden loppupuolella Kiinan Wuhanissa, näyttää laittaneen muutamassa kuukaudessa kansat polvilleen, ja paljastanut kuinka riippuvaisia olemme Kiinasta.
      Koska Kiina on johtava lääkeaineiden vaikuttavien ainesosien valmistaja, niin koronakriisin aikana näiden ainesosien saatavuus Kiinasta esim. USA:n lääketehtaisiin aiheutti ongelmia noin 150 lääkkeen saatavuuteen.
      Intia on suurin rinnakkaislääkkeiden valmistaja, mutta niiden tuotanto on riippuvainen Kiinasta saatavista ainesosista.
      Kiina on myös suurin haitekraaka-aineiden tuottaja, joten senkin takia länsimaiden on oltava sovussa Kiinan kanssa sen ihmisoikeusrikkomuksista huolimatta.

      Finanssimaailma oli sekasorrossa EU:ssa jo ennen koronakriisiä siksi, koska EU:n keskuspankki alkoi ostamaan vuodesta 2015 lukien katteettomia velkakirjoja, joiden määrä oli tämän vuoden alussa jo 2700 miljardia euroa, ja tänä vuonna määrää aiotaan lisätä tuhannella miljardilla eurolla.

      Näyttää siis siltä, että ihmiskunta on jo upottanut muutamassa kymmenessä vuodessa itsensä niin pahasti kaulaansa myöten suohon, että sitä ei tässä vaiheessa enää pelasta loitsut, eikä rukoukset.

      Toki yksittäisellä ihmisellä on aina mahdollisuus etsiä Jumalaa, ja löytää Hänet Jeesuksen kautta.
      -jeesusfani1-

      Ps.: veikkaan, että poistoon menee

      • Anonyymi

        Pointti oli kai se, että pahuus ei rajoitu historiaan, yhteen hallitsijaan tai systeemiin. Se on läsnä kaikissa yhteiskunnissa. Ja valitettavasti siihen ovat lähteneet kaikkina aikoina mukaan myös jotkut kristittynä itseään pitävät.

        "Pointti oli kai se, että pahuus ei rajoitu historiaan, yhteen hallitsijaan tai systeemiin."

        Ei todellakaan. Eikä sitäpaitsi se ole kaikkien mielestä mitään pahuutta, vasta ehkä sitten sen jälkeen, kun kaikki paha on tapahnut?

    • Anonyymi

      Toisen hyvä on toisen paha.

      • Anonyymi

        Noinhan se yleensä on. Kamppailua resursseista käydään epäeettisin keinoin ja niitä käyttävät suurin piirtein kaikki. Ainakin kaikki, jotka jotenkin pärjäävät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noinhan se yleensä on. Kamppailua resursseista käydään epäeettisin keinoin ja niitä käyttävät suurin piirtein kaikki. Ainakin kaikki, jotka jotenkin pärjäävät.

        Suomessakin haaveillaan Norjan valtausta ja öljyvarojen talteenottoa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomessakin haaveillaan Norjan valtausta ja öljyvarojen talteenottoa.

        Tuo ei onnistuisi kun Norja on Natossa, mutta voisimme julistaa norskeille sodan ja sitten antautua. Kun karvalakkilähetystö nöyrästi pyytäisi surkeasti turpiinsa ottaneen maamme liittämistä Norjaan, raaskisivatkohan turskanpyytäjät kieltäytyä historiallisesta Suur-Norjasta? 🤔

    • Anonyymi

      Olivatko Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto sitten jotain erityisen hyvää?
      Onko Pohjois-Korea jotain erityisen hyvää?

    • Mitä sellaista esimerkiksi minä teen, että siitä tarvittaisiin parannus maailman pelastamiseksi?

      Minä puolestani voisin ihan hyvin perustein väittää, että jos kaikki maailman ihmiset ajattelisivat kuten minä, jo sillä maailma pelastuisi. Kannatanhan tasa-arvoa, luonnon suojelua ja toisistamme huolehtimista. Mitä muuta tarvitaan?

      • Anonyymi

        Eikä tuohon yleiseen hyvään tarvitse kuvitella mitään mielikuvitushahmoa maskotiksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikä tuohon yleiseen hyvään tarvitse kuvitella mitään mielikuvitushahmoa maskotiksi.

        Ei todellakaan.

        Ei myöskään ole minkäänlaisia esimerkkejä siitä, että vahvasti kristinuskon varaan rakennettu yhteiskunta olisi sekulaaria parempi. Päinvastaisia kyllä löytyy.

        ”Parannuksen tehneiden” kristillistä yhteiskuntaa ei ehkä vielä koskaan ole ollut, joten päästäksemme käsitykseen siitä meidän tulee tarkastella noiden ”Jeesuksen seuraajien” käyttäytymistä tässä ja nyt. Tämän jälkeen voimme järkevästi päätellä, edustavatko he sellaista elämäntapaa ja ajattelua jolla maailma todella voisi pelastua.

        Parannuksen tehneet elää osin kaksinaismoralistisesti. Suviseurojen aikaan kortsut loppuu lähikaupoista ja viinan myynti lisääntyy. Hihhulivyöhykkeellä nettipornon kulutus on suurempaa muin muualla.
        Parannuksen tehneiden yhteiskunta voisi olla kaksinaismoralismin läpitunkema.

    • Itsekin olen ymmärtänyt, että kristillisen käsityksen mukaan jako hyvään ja pahaan kulkee yksittäisen ihmisen sisällä, ei ihmisten välillä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5700
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3607
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      212
      1765
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1722
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      93
      1188
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1145
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      876
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe