Katri toimi kaikessa väärin, rikollinen. Pekan toiminta myös jotain pöyristyttävää. Ollaanko nyt onnellisia kun leiriläiset on maassamme. Kustannukset kukaan ei tiedä, miljoonia. Mäenpää onkin sitten oikea rikollinen, vankilaan kaiketi passitetaan. Vieraslaji on sanottu, ihan hirveetä. Tälläistä toimintaa sanotaan harhautukseksi. Huomio pois todellisista rikoksista.
Kulmuni, Haavisto ja Mäenpää
30
130
Vastaukset
- Anonyymi
Tän vihervasemmiston kulta-aikana tää maa on syöksynyt sellaiseen harhaan, ettei meitä enää pelasta mikään. Sotaveteraanit kääntyilisi haudoissa, jos tietäisivät ettei isänmaata enää ole, se on lahjoitettu pahalle ja maahantunkeutijoille
- Anonyymi
Kolmen kopla syyhyttää saunassa: Kulmuni {vastaa alaisten temppuilusta poliittisena vastuu kantona?)
Haavisto ja terroristieukot
Mäenpää :vieraslaji, vaarallinen. Sana - Anonyymi
Sdp kö tuhonnut su l men vuodessa.
Eiköhän porvari hallituksen b iimeisen kadenkymmene vuoden ajan ole kevenyänee kansan ostovoiman nolliin.äja taas kasvattaneet suuryritysten pörssivoitot huippuunrahathan ln ulkomailla piilossa.
Yritysej amaataloustuilla lypsetty k ansa kuiviin.
Duunarit tuulipuvuisaan maksaa kaiken muut vaan loisii yritystuillaam.
Kokoomus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kolmen kopla syyhyttää saunassa: Kulmuni {vastaa alaisten temppuilusta poliittisena vastuu kantona?)
Haavisto ja terroristieukot
Mäenpää :vieraslaji, vaarallinen. SanaSyyhyttä saunassa, tuttu suomalainen sanonta. Tyhjästä nyhtaajat Juhannustunnelmissa.
- Anonyymi
Ajatus ja sana on yhden ideologian mukaan vaarallisempaa kuin konkreettinen teko ja toiminta. Näin hulluksi on maailma mennyt eli lillukanvarret huomataan ja niistä elämöidään, jotta voidaan rauhassa tehdä suuria operaatioita kansan selän takana.
- Anonyymi
Kulmuni rosvosi, Pekka toimi väärin rahoittaessaan terrorismia, valtio rikos. Mäenpää puhui vertauksin. Samaa, kun asiantuntija sanoi Ylellä, että normaalin ihmisen tajunnan yli menee, kun euroista puhutaan yli kolmen kuukauden palkan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kulmuni rosvosi, Pekka toimi väärin rahoittaessaan terrorismia, valtio rikos. Mäenpää puhui vertauksin. Samaa, kun asiantuntija sanoi Ylellä, että normaalin ihmisen tajunnan yli menee, kun euroista puhutaan yli kolmen kuukauden palkan.
Keskustasta ei löydy rehellistä, joten Vanhanenkin kelpaa. Vihreät on vaan pössyttelijöita ja harmaan Hautalan oppilaita, verottomana kiitos, mepin toimisto vihreiden sivouskomerossa ja korvaukset juoksee. Pekka roikkuu löysässä hirressä tekosistaan, pekassa roikkuu antonio pusseissa ja Jiri kyrvässä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustasta ei löydy rehellistä, joten Vanhanenkin kelpaa. Vihreät on vaan pössyttelijöita ja harmaan Hautalan oppilaita, verottomana kiitos, mepin toimisto vihreiden sivouskomerossa ja korvaukset juoksee. Pekka roikkuu löysässä hirressä tekosistaan, pekassa roikkuu antonio pusseissa ja Jiri kyrvässä.
Aspilla tuossa palaveerattiin ja Pekan asia kummastutti. Olemme eri mieltä, jos kaksi raavasta miestä roikkuu sukukalleuksissa, niin hirsi naru yhdeksällä lenkillä, kierteellä ei voi olla enää löysä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kulmuni rosvosi, Pekka toimi väärin rahoittaessaan terrorismia, valtio rikos. Mäenpää puhui vertauksin. Samaa, kun asiantuntija sanoi Ylellä, että normaalin ihmisen tajunnan yli menee, kun euroista puhutaan yli kolmen kuukauden palkan.
Kulmuni ei rosvonnut.
- Anonyymi
Huomaa tuo:
Saivarrellaan sanoista, suuret päätökset tehdään tsustavaikuttajien toimesta hiljaisuudessa.
- Anonyymi
Tämä maa ei ole enää oikeusvaltio
- Anonyymi
Siitä esimerkkinä, miten tuomioistuin suhtautui vuosi sitten kadonneeseen Millä Aroseen.
- Anonyymi
Oikeat uutiset löytyvät twitteristä. Siellä herrasväki kertoo, miten asiat ovat, mutta kaavoihinsa jumiutunut kansa raplaa yhä propagandatuutteja.
- Anonyymi
Twitter on yhden asian eli oman asiansa ajajan egoistisen tahtotilan suodattama alusta.
Riippuu ihan tahtotilan avaruudesta tai suppeudesta, johtaako tviitit valaistumiseen vai ennenaikaiseen romahdukseen.
- Anonyymi
Jos Haavisto saa jatkaa hallituksessa on
oikein että Vanhanen hajottaa hallituksen
ja aloitetaan kokoonpanolla ,jossa ei ole
Haavistoa.Haavisto tekee vihatekoja. - Anonyymi
Kohta vihreät julistaa sanan "vieras" pannaan. Kaikki jotka puhuvat vieraista, ovat rasisteja ja vihapuhujia.
Entä sitten sana "laji" ?
Näyttää vahvasti siltä, että, vihreät tajusi Mäenpään sanoneen asian niin täydellisesti ja oikein, että pelkäsivät kansan kääntyvän äänestämään perussuomalaisia, ja siksi Mäenpää piti sotkea tervaan ja höyheniin ja kirota kerettiläiseksi.- Anonyymi
Joo. Tuossa taitaa olla vinha perä.
Poliittista teatteria koko juttu. Eikä ole todennäköistä että 5/6 enemmistö eduskunnasta löytyy päästämään Toiviaista irti Mäenpäätä torumaan sanoista vieras ja laji. Edes yhdyssanana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo. Tuossa taitaa olla vinha perä.
Poliittista teatteria koko juttu. Eikä ole todennäköistä että 5/6 enemmistö eduskunnasta löytyy päästämään Toiviaista irti Mäenpäätä torumaan sanoista vieras ja laji. Edes yhdyssanana.Ja mitenhän ”Pink Floyd” on kiihottamista kansanryhmää vastaan!? :/
Onks maailmassa joku suurikin pinkinväristen ihmisten vähemmistö joka nyt loukkaantui moisesta!? :D :/ Ja miks se alkuperäinen orkesterin nimi sit kuitenkaan EI OLE kiihottamista kansanryhmää vastaan!? :D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja mitenhän ”Pink Floyd” on kiihottamista kansanryhmää vastaan!? :/
Onks maailmassa joku suurikin pinkinväristen ihmisten vähemmistö joka nyt loukkaantui moisesta!? :D :/ Ja miks se alkuperäinen orkesterin nimi sit kuitenkaan EI OLE kiihottamista kansanryhmää vastaan!? :DKiihottaminen kansanryhmää vastaan on poliittinen rikos, missä mikä tahansa voi olla kiihottamista ja syytettävä voidaan aina valita pärstän mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on poliittinen rikos, missä mikä tahansa voi olla kiihottamista ja syytettävä voidaan aina valita pärstän mukaan.
Stalin ja Hitler tutkinta linjan mestariesimerkkeja? Voi, voi, raivoRaija, millaiseen
porukkaan yrität paästa määräilemaan ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stalin ja Hitler tutkinta linjan mestariesimerkkeja? Voi, voi, raivoRaija, millaiseen
porukkaan yrität paästa määräilemaan ?Olisko ohjesääntönä Noitavasara, mistä lakia ja tuomioita soveltuvasti ammennetaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisko ohjesääntönä Noitavasara, mistä lakia ja tuomioita soveltuvasti ammennetaan.
Nimimerkki Aga Murha. INFOSSA alkoi huolestuttavasti päsmäroimään tänä aamuna. Voisko joku vähän rauhoitella henkilöä?
- Anonyymi
Miksi ihmeessä ei voisi käyttää vieraslajinimitystä esim. muslimeista. Suurin osa suomalaisista hyväksyy sen termin, jopa suurin osa vasemmistolaisista.
- Anonyymi
Saivartelu on kuivahkon virkauranaisen AINOA ase.
- Anonyymi
Termiä olen kuullut käytettävän yleisesti. Se on karannut jo karsinasta eikä sitä enää saa kiinni.
"Yleisen valheen aikana totuuden puhuminen on vallankumouksellinen teko" on joku sanonut.
- Anonyymi
Homo-Pekan rikosten poliisitutkinta on jäissä koska poliisiasioista vastaava sisäministeri on samasta puolueesta.
- Anonyymi
Paljonko tulee maksamaan Pekan ystävät Holin leiristä. Poliisi kuulustelut alkaa, lääkärit, sairaalat, rokotukset jne. Minusta vihreät on vi..., laji Suomessa ainakin. Toivoisin, että veronmaksajille kerrottaisiin Al-Holin leiristä karanneiden kustannukset. Lahjonnasta käytetyt dollarit kulkeutui, siis minne. Marin on epäonnistunut salliessaan Pekan temppuillut, joten hallitus hajotkoon.
- Anonyymi
Toivotaan, että riittää vanhoja puheita eduskunnan istunnoista lisää, muistaakseni Paasikivi sanoi Urholle jotain sotien jälkeen. Puhemies jakelee puheen vuoroja. Säälittävää toimintaa, muutenhan Suomi onkin valmis. Eskimoille apua.
- Anonyymi
Jäätelö kelpaa helteellä,
Viineri lihottaa.
- Anonyymi
Mäenpää keissia voi hyvällä syyllä sanoa harhautukseksi. Haluttiinko viedä huomio
Epäoleellisiin pikkujuttuihin
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6698140Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672379Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2342354- 1471909
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi301487Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1201297Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511262Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.811031Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65869Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7829