Joku oli ostanut Sokoksen vierestä rakennukset

Summa oli 2 miljoonaa.
Eli kaikki tyhjät rakennukset Sokoksen ja Motonetin välistä
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kuka osti?
Ostiko omalla rahalla?

Äänestä

Purattaako talot ja rakennuttaako uuden ostoskeskuksen?

Äänestä

Mie kuulin, että niille isoille risteilyaluksille tehdään laituri sinne rinnakkaisväylän viereen ja Savolan alueelle tulee tornihotelli, kylpylä, ostari ja tori.
Kaikki palvelut saa jatkossa Savolasta.
Savonniemeen tulee iso puisto, kun uimahalli lanataan kannattamattomana.
Nykyisen Spa Casino lanataan myös ja tilalle tulee toinen lettukahvila
Nykyinen tori muutetaan parkkipaikaksi ja 80-luvulla suosittu kaupunki cruising herätetään henkiin niin että kaupunki jakaa sadalle pimpatulle autolle 100€urolla / ilta polttoainetta. Cruising-iltoja on 10 viikonlopun perjantaina ja kuutena lauantainta.
Lisäksi Pappilankadun vierestä puretaan kerrostaloa, jotta Viremon grilli saadaan omalle paikalle viimeisen päälle entisöitynä.

Äänestä

Kuulostaa järkeviltä ratkaisuilta, esittäisin vielä että ohikulkutie kiertäisi kasinon saarten kautta, ja uudet sillat tehtääisiin korkeana ja tietysti rautatiesillat myös.
Uusien siltojen alle voisi rakentaa kiihdytys ajoja varten radan ja vaikka motogros radan. Kylpylät vois painuu Aholahteen.

Äänestä
  • Olavinlinna puretaan ja siirretään Mikkeliin. Rautatie rakennetaan takasin ja juna yhteydet pannaan kuntoon, pääsee ihmiset liikkuu autiosta kaupungista pois.

    Äänestä

Vai olisiko jollekin maksettu pari miltsiä, että on ottanut rakennukset ja niiden kulut kontolleen?

Äänestä
  • Kas vain! Täällähän on oikea savolaisen huumorin ilotulitus Juhannuksen kunniaksi. Eivätpä yllä muunheimoiset moiseen!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Summa oli 2 miljoonaa.
Eli kaikki tyhjät rakennukset Sokoksen ja Motonetin välistä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu