"Ruotsin valtionepidemiologi kehuu varautumista uuteen epidemiaan.
Ruotsin koronatoimia johtava valtion epidemiologi Anders Tegnell on luottavainen siitä, että Ruotsi on nyt aiempaa paremmin varautunut siltä varalta, että koronaviruksen toinen aalto nostaa päätään syksyllä".
https://www.verkkouutiset.fi/ruotsin-koronajohtaja-meilla-on-immuniteettia-toista-aaltoa-varten/
Hänen mukaansa kontaktien jäljitykseen keskityttäisiin toisen aallon kohdalla enemmän kuin aiemmin.
– Meillä on myös väestössä immuniteettia, mikä tekee asioista paljon helpompia monella tavalla, Tegnell jatkaa.
Hänen mukaansa ”reilu osa väestöstä” on nyt immuuni virukselle. Immuniteetista on määrä julkaista tutkimus lähipäivinä.
Ruotsin uudet prioriteetit toisessa aallossa olisivat Anders Tegnellin mukaan kattava kontaktien jäljityksen järjestelmä ja vanhainkotien paremmat koronatoimet.
Anders Tegnell: Meillä on immuniteettia
27
135
Vastaukset
- Anonyymi
Jåå!
Ja ruotsalaisilla on jo vähän perkeleen hyvä immuniteetti mamuraiskauksiakin kohtaan!
Jättebraa! - Anonyymi
No vähän väkisinkin, sen verran porukkaa sielläkin jo delannut.
- Anonyymi
Mitenkähän mulla tuli mieleen kommunistinen propakanda. Kaikki on menny päin persettä, ja kuuluu vain tietäjien laulu, -me voitimme sen.
- Anonyymi
Taitaa tuo vanhusten ja heikkojen tapattaminen lähennellä sitä toista laitaa. Tai no, eipä niilläkään aatteilla loppujen lopuksi eroa ole kun äärilaitaan mennään.
- Anonyymi
Mul tuli jostai syyst ennemmi mielee jotku kotimaisten mustavalkoleffojen tukkijätkälaulut :P
“Heikot sortuu elon tiellä, jätkät senku porskuttaa!” :D
- Anonyymi
Ruotsalaisilla on yli 5000 vanhusta haudassa tuolla ajattelulla jo ennenaikaisesti ja tuo tapa varmisti, että ruumiita tulee.
Ruotsilla on myös immuniteettiä poliisia myöten haittamatujen riehumista vastaan.
Juuri tullut video näyttii, kuinka tummaihoiset heitteli poliisiautoihin kiviä mielenosituksessa, johon poliisi ei reagoinut millään tavalla.
Kymmenet tuhannet on raiskattuja siihenkin heillä riittää ymmärrystä, ettei vain rasissmi...hullu länsinaapurin väki tätä nykyä.- Anonyymi
Ruotsissakin kuten Suomessa yli 99% raiskauksista tekee kantaväestö, ja niistäkin lähes kaikki on perheensisäisiä, tai ainakin tekijä on muuten tuttu. Suomessa MV lehden tilastoja vääristää persujen kanta, ettei avioliitossa voi tulla raiskatuksi.
- Anonyymi
Hmmmm? Ja oiskohan se todellinen syy tohon Ruåttin laumaimmuniteetti huublaan siinä, et sweduillaki ku nyt kuitenkin ON se parisataa miljardii valtion velkaa, tokikin hyvällä tripla-A luokituksella. Mut se suottaapi olla et silti niil ei olis enää varaa maksaa valtionlainojaan jos se luottoluokitus tippuis, ku joutuisaåvat ottaa samanverran lisävelkaa jos pistäs mestat kii niinku Suomessa? Koska Ruåttis nyt niit mestojaki on sit vähintää se kaksinkertanen määrä. Jotenka se lainantarvekin ois sit samoten se kaksinkertanen Suomeen nähden, olettaisin?
- Anonyymi
Ruotsinsuomalaisia kuollut neljä kertaa enemmän kuin ruotsalaisia. Joko tavoite on pian saavutettu?
- Anonyymi
Joo tota mäki tos aikasemmin päivällä jo ihmettelin YLEn tekstitelkan puolelta!? Tai siin kyl puhuttiin ainoastaan ”Suomessa syntyneistä”, ei suinkaan kaikista ruotsinsuomalaisista. Mut ihmeen paljon niit oli!?
Mut samaan hengenvetoon: Kivan antirasistisesti swedut ”unohti” mainita, et: Ruotsin somaliväestön (joita on 1 % koko väestöstä) keskuudessa koronaan kuolleita on kaikista koronaan kuolleista kokonaista 5 %. Mut se ei tunnu olevan swedujen mielestä mikään ongelma, mut Suomessa syntyneet ilmeisesti on!? ... vinkeetä? - Anonyymi
valhe, emävalhe ja tilasto;
Suomessa syntyneitä kun ei ole
nuoremissa ikäluokissa paljon.
He kun ovat Ruosissa syntyneitä.
Nuo vanhat ikäluokat menivät
aikoinaan tekemään ne Ruotsin
raskaimmat ja kuluttavimmat työt.
Kerran eräs Ruosista paluumuuttanut
totesi vain tehneensä liikaa töitä
Ruosissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
valhe, emävalhe ja tilasto;
Suomessa syntyneitä kun ei ole
nuoremissa ikäluokissa paljon.
He kun ovat Ruosissa syntyneitä.
Nuo vanhat ikäluokat menivät
aikoinaan tekemään ne Ruotsin
raskaimmat ja kuluttavimmat työt.
Kerran eräs Ruosista paluumuuttanut
totesi vain tehneensä liikaa töitä
Ruosissa.Kun heitä kerran on kuollut nelinkertaisesti ruotsalaissyntyisiin verrattuna, tarkoittaa se yksinkertaisesti sitä, että ovat saaneet huonompaa hoitoa.
- Anonyymi
mummot on jo kuolleet
- Anonyymi
Ruotsissa jo yli 5000 saanut 100% suojan koronaan.
- Anonyymi
Tulevaisuus vasta näyttää, onko se suoja sataprosenttinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tulevaisuus vasta näyttää, onko se suoja sataprosenttinen.
Ai sä tarkoititkin niitä mullan alla olevia..... jooo
- Anonyymi
Parin kuukauden kuluttua alkaa paljastumaan, tuleeko se toinen aalto Suomeen/ Ruotsiin...
- Anonyymi
Koronan takia yli 5000 ruotsalaista on immuuneja elämälle.
- Anonyymi
Pidin joskus Ruotsia sivistysvaltiona.
Viime vuosina en ole enää pitänyt.
Kaikkinainen rappio on sen vallannut. - Anonyymi
Uljaiden perinteittensä mukaisesti Ruotsi taistelee, -nyt laumaimmuniteetin puolesta viimeiseen suomalaissyntyiseen eläkeläiseen asti.
- Anonyymi
Hulluutta tapattaa kansaansa aivan turhan takia.
- Anonyymi
Ruotsissa selviää selittelemällä
- Anonyymi
Tmengel leikkii jumalaa Ruotsissa.
- Anonyymi
Missä se jumala nyt on?
- Anonyymi
Anders on Ruotsin terävin asiantuntija ja koko Ruotsi luottaa hänen päättelykykyyn. Yli 5500 on jo Manalan mailla, Suomessa 329 ja Ruotsissa on heidän mielestä kaikki hyvin.
Ihan kahelia porukkaa ja hulluinta on, että he luulevat yhä toimineensa oikein. Mitähän siellä pitää tapahtua, että Anders ja kumppanit heräävät todellisuuteen? - Anonyymi
"Maanantaina TT kertoi, että yli 10 000 terveydenhuollon työntekijää oli saanut covid-19-tartunnan. Ainakin kaksi lääkäriä on kuollut. Taha Alexanderssonin mukaan terveydenhuollon henkilöstön tilanne on ollut yksi suurimmista huolenaiheista".
https://www.expressen.se/nyheter/coronaviruset/ytterligare-10-nya-dodsfall-i-sverige/
- Siinä on kyse, sillä ei ole väliä kuinka paljon suojavarusteita pääsemme tai nämä osat, ilman että hoitohenkilökunnalla on voimaa.
Hän haluaa tulevaisuudessa Ruotsin kriisivalmiuden muuttuvan perusteellisesti.
- Toivon nyt tapahtuvan, että emme ole liian reagoivia lainsäädännön kanssa niin, että se sopii vain Corona-pandemiaan, jossa olemme. Mutta todella lisää vauhtia, jotta saamme kriisivalmiuden, joka kestää kaikenlaisia uhkia. - Anonyymi
Kyllä tuo Ruotsi on unelmien maa. Jatkuvaa uneksintaa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6658071Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672330Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332270- 1471843
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281364Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511248Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141234Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.65901Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65861Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7794