KYSELYYN VASTANNEISTA iso osa ( 53 %) kokee, että ehdotus voisi olla hyväksyttävissä, kunhan sitä saadaan muokattua Suomelle edullisempaan suuntaan.
Joka kolmas vastaaja ajattelee, että suunnitellun 250 miljardin euron lainaosuutta pitäisi lisätä. Kahdeksan prosenttia haluaisi päinvastoin kasvattaa 500 miljardin euron tukiosaa.
Lainaosuuden kasvattaminen on varsinkin ikäihmisten toive. Yli puolet 60–69-vuotiaista vastaajista toivoo lainaosuuden kasvattamista, yli 70-vuotiaista reilut 60 prosenttia.
AINOASTAAN perussuomalaisten kannattajat olivat pääosin sitä mieltä, ettei ehdotusta voi hyväksyä ollenkaan. 55 prosenttia perussuomalaisten kannattajiksi ilmoittautuneista vaatii torjumaan koko ehdotuksen.
Sen sijaan keskimääräistä useampi Sdp:n, vihreiden ja vasemmistoliiton kannattaja oli sitä mieltä, että komission ehdotus tulisi hyväksyä sellaisenaan.
Kokoomuksen ja keskustan kannattajista niukka enemmistö vaatii, että Suomen pitäisi pyrkiä muuttamaan ehtoja lainaosuuden kasvattamiseksi. Myös moni Sdp:n kannattaja, 45 prosenttia, oli tällä kannalla.
Kaikkiaan:
53% hyväksyi tukipaketin, yleensä muutoksin.
29 % ei osannut vastata.
17 % halusi hylätä.
EU:N jäsenmaiden johtajat kokoontuvat perjantaina epäviralliseen huippukokoukseen käsittelemään elpymisrahoituspakettia. Päätöksiä odotetaan heinäkuussa.
HS:n kysely EU-tukipaketista: enemmistö hyväksyy, mutta ehdoin
10
52
Vastaukset
- Anonyymi
Kumma juttu.
Kansa on taas täysin eri mieltä kuin EU-vihaajat. Toki heidän takanaan on persujen enemmistö, mikä kertoo paljon yhteisestä maailmankuvasta, - Anonyymi
EU-vihaajien kannatus keskittyy selvästi Suomessakin äärioikealle.
Tuo 17 % kuvannee aika hyvin PS:n ydinkannatusta.- Anonyymi
EU-vihaajien kannattaa olla tomerasti kaikkia kehitystoimia vastaan.Se on vaaratontga puuhaa,koska enemmistö on aina kehittämisen kannalla.Näin vastustaja ei joudu koskaan vastuuseen puheistaan, vaan voi tyytyväisenä jatkaa valehteluaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
EU-vihaajien kannattaa olla tomerasti kaikkia kehitystoimia vastaan.Se on vaaratontga puuhaa,koska enemmistö on aina kehittämisen kannalla.Näin vastustaja ei joudu koskaan vastuuseen puheistaan, vaan voi tyytyväisenä jatkaa valehteluaan.
Noin se menee ainakin tällä palstalla.
- Anonyymi
Niinhän sä aina valehtelet, kuten eu-uskontoon kuuluukin. EU-kriittisyys ei ole mikään äärioikestoilmiö, vaan ihan vaan inhimillinen ilmiö. Vasemmistossakin on paljon eu-kriittisiä, myös porvarstossakin jokunen, joten miksi te eu-mölyäjät ette koskaan ota heitä esille mölinässänne? No siksi tietenkin, että tuo persuista möliseminen on ainoa mitä niihin eu-palvojan kahteen aivosoluun mahtuu. Häpeällistä ><
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän sä aina valehtelet, kuten eu-uskontoon kuuluukin. EU-kriittisyys ei ole mikään äärioikestoilmiö, vaan ihan vaan inhimillinen ilmiö. Vasemmistossakin on paljon eu-kriittisiä, myös porvarstossakin jokunen, joten miksi te eu-mölyäjät ette koskaan ota heitä esille mölinässänne? No siksi tietenkin, että tuo persuista möliseminen on ainoa mitä niihin eu-palvojan kahteen aivosoluun mahtuu. Häpeällistä ><
Ei näy tieto päätä pakottavan.
EU-kriittisyys keskittyy kyllä molempiin äärilaitoihin ja oikeistopopulistit ovat suurin puolueryhmittymä siellä.
Oikeistopopulistinen ID-ryhmä on EU-parlamentissakin äänekkäin kritisoija, kaksi suomalaista mukana.
Suomessa PS suhtautuu kriittisesti EU:iin, vaikka ei uskalla isoa ääntä pitää, kun äänestäjissä on suuri enemmistö EU-mielisiä.
Tällä palstalla taas varsinaiset EU-vihaaajt ovat valemediasta tietonsa saavia ääliöitä,joiden teksteistä ei juuri tolkkua löydy.
Siellä taitaa sinunkin kotisi olla?
- Anonyymi
Tukipakettia viedään vielä moneen suuntaan.
Kun Saksa ja ns.nuivat maat ovat löytäneet toisensa, voidaan paketin naruja ruveta sitomaan kiinni. Siinä vaiheessa Suomikin ilmoittaa saaneensa haluamansa korjaukset läpi.- Anonyymi
Tukipaketti on todettu lailliseksi EU:n oikeuselimissä.
- Anonyymi
Voi pyhät pyssyt tuota muotoilua, että saadaan kaikki mahdollinen vaikuttamaan eu-myönteiseltä. Todellisuudessa, rehellisesti sanottuna, siis yli puolet VASTUSTAA tukipakettia.
- Anonyymi
Valehtelet.
Enemmistö on samaa mieltä, kuin hallitus, että paketin ehdot on saatava Suomen kannalta paremmiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6668104Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672345Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332313- 1471880
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi291423Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1171264Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511256Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.76968Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65865Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7809