Jouko Pihoon liittyviä ennen julkaisemattomia sanomia 3
Jouko Pihon huhtikuussa 2008 näkemä uni Suomen profeetan tehtävästä
Näin unta, että edessäni oli korkea, karsittu puu. Kuului ääni: ”Suomen profeetta on Jouko ja hänen sukunimessään on neljä kirjainta.”
Jouko Pihoon liittyviä ennen julkaisemattomia sanomia 3
4
81
Vastaukset 4
- Anonyymi
Ja sitten puu kaatui lahona.
- Anonyymi
Aivan sairasta ja narsistista itsensä kehua. Jeesus sanoi: joka itsnesä ylentää.. se...
Jouko Piho ei ole eikä tule olemaan JUMALAN profeetta Suomessa, Suomelle!
Mutta kun pimeys on pimittänyt mielen, ylpeys ja itseriittoisuus, pitää nostaa itseään kuin kuin sairaalla tavalla esille. Yhä harvempi enää ottaa Joukoa todesta, millään tasolla! Sääli.. - Anonyymi
Hieno näky. Joelin kirjan mukaan pohjoisen miehet, jotka käyvät Israelissa saavat suuren nimen, mutta Jehova korottaa oman nimensä kun he ovat kuolleet eli karsittu pois. Nuo Israelissa käyneet profeetat karsitaan siis Suomessa pois ja vain yksi jää jäljelle. Hänen aikanaan Jehova Oman nimensä ylentää. Lähettämällä suuren joukon näkyjä kaikkialla.
Biblia Joelin kirja. - Anonyymi
23:12 Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen251427- 751279
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841221Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101034Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291015- 72926
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.87871Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52722Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132702Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86687- 146604
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54593- 50589
- 28588
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91577Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13569- 37548
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä21547Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94546- 46543