Raamatun epätodet kertomukset

Anonyymi

Raamatun alussa on sana, jonka mukaan "Alussa Jumala loi taivaan ja maan".

Se on valhetta. Alussa tyhjä synnytti itsestään universumin.

20

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sotkan munasta kaikki on syntynyt.

      • Anonyymi

        Alussa oli pääskynen joka etsi pesäpaikkaa. Lopulta se löysi kolme mätästä joista kasvoi kolme pajua ja teki kolme pesää joihin kuhunkin laski kolme munaa. Sitten tuli kova tuuli idästä länteen ja pudotti pesät veteen.


    • Anonyymi

      >>>Raamatun alussa on sana, jonka mukaan "Alussa Jumala loi taivaan ja maan". <<<

      Älä valehtele. Siinä on useampikin sana.

    • Valhe lähtee väärästä Jumalan kuvasta ja/tai uskosta, että Jumalaa ei tyyten ole olemassa, ja näin keksitään muunmuassa sellaisia selityksiä maailmankaikkeuden synnystä jotka eivät pidä paikkaansa ja eivät ole täten lopulta edes tiedettä, siis sellaista tiedettä joka pitää yhtä todellisuuden kanssa.

      Jumalan kuvasta ihmisen ymmärryksessä: Raamattu sanoo, että tämä Jumala kutsuu jokaista tähteä omalla nimellä Raamatussa psalmi 147:4. Hän on määrännyt tähtien luvun, hän kutsuu niitä kaikkia nimeltä.

      Eli mahtaa olla kyseessä hieman erikoinen persoona, suuri ja voimallinen kuin mikä, kun on ensiksi määrännyt tähtien luvun ja vieläpä kutsuu niitä jokaista omalla nimellä?

      Ja huomatkaa, että Raamatun alun Luomiskertomuksen mukaan tämä samainen Raamatussa ilmoitettu Jumala on vastuussa tähtijoukkojen luomisen lisäksi elollisen luonnon luomisesta tänne maaplaneetalle, ja huomatkaa hän teki sen kuudessa päivässä niinkuin Raamattu meille kertoo!

      Eli aloittajan väite, että tyhjä synnytti itsestään universumin on mitä absurdein!

      Kun pitää sanoa, että alussa LUOJA JUMALA , siis se Raamatussa ilmoitettu Jumala loi alussa koko maailmankaikkeuden.

      • Tiedämme, etteivät tähdet syntyneet kuudessa päivässä. Niiden lukumääräkin muuttuu koko ajan ja voimme kaukoputkilla nähdä lukuisia syntymässä olevia tähtiä jo omassa Linnunradassammekin.

        https://www.sciencealert.com/you-must-see-this-absolutely-stunning-picture-of-new-stars-forming-in-our-own-galaxy


      • Anonyymi

        Raamatun alussa on sana, jossa kerrotaan kirjapainon luoneen Raamatun.
        Olikohan se pornokirjapaino?


      • Anonyymi
        Järkisyitä kirjoitti:

        Tiedämme, etteivät tähdet syntyneet kuudessa päivässä. Niiden lukumääräkin muuttuu koko ajan ja voimme kaukoputkilla nähdä lukuisia syntymässä olevia tähtiä jo omassa Linnunradassammekin.

        https://www.sciencealert.com/you-must-see-this-absolutely-stunning-picture-of-new-stars-forming-in-our-own-galaxy

        Tiedämme sen, että tähdet eivät syntyneet kuudessa päivässä. Tiedämme sen, että universumin koko materia synti muutamassa pikosekunnissa.

        Me tiedämme... vai emmekö tiedä?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tiedämme sen, että tähdet eivät syntyneet kuudessa päivässä. Tiedämme sen, että universumin koko materia synti muutamassa pikosekunnissa.

        Me tiedämme... vai emmekö tiedä?

        Näemme syntyviä tähtiä kaukoputkilla - kuten kirjoitin - eli ainakin minä tiedän. Tietenkin maailmassa on myös paljon tietämättömiä ihmisiä, jotka kuvittelevat vaikka mitä...

        Tuo materian syntyminen muutamassa pikosekunnissa oli oma väitteesi, joten kaivannet itse perustelut sille. Minä en tunne Big Bang teoriaa tarpeeksi hyvin, jotta osaisin sanoa mihin tuo perustuu... Joten en sanoisi tietäväni sitä.


      • Anonyymi
        Järkisyitä kirjoitti:

        Näemme syntyviä tähtiä kaukoputkilla - kuten kirjoitin - eli ainakin minä tiedän. Tietenkin maailmassa on myös paljon tietämättömiä ihmisiä, jotka kuvittelevat vaikka mitä...

        Tuo materian syntyminen muutamassa pikosekunnissa oli oma väitteesi, joten kaivannet itse perustelut sille. Minä en tunne Big Bang teoriaa tarpeeksi hyvin, jotta osaisin sanoa mihin tuo perustuu... Joten en sanoisi tietäväni sitä.

        Kaik on syntynyt pikosekuneisa.
        Tiede.


    • "Se on valhetta. Alussa tyhjä synnytti itsestään universumin."

      Raamatun alun kaksi jaetta ei ole valhetta. Ne ovat itseasiassa johdanto luomiskertomukseen. Luomiskertomuksen alussa oli jo olemassa kaikki materia, eikä kertomus ota mitään kantaa materian luomiseen tyhjästä. Tämä tulee varsin hyvin esiin tarkimmasta Raamatun käännöksestä eli Youngin kirjaimellisesta käännöksestä

      1 In the beginning of God's preparing the heavens and the earth --

      2 the earth hath existed waste and void, and darkness [is] on the face of the deep, and the Spirit of God fluttering on the face of the waters,

      Youngin mukaan Jumalan sanan on mitätöinyt ihmisen kulttuuriperimä (traditions of men). Eli Raamattua pitäisi tulkita juuri niin kuin se on kirjoitettu. Valitettavasti tällaista tulkintaa eivät tee muut kuin minun kaltaiseni ateistit, jotka eivät usko.

      THE WORD OF GOD IS MADE VOID BY THE TRADITIONS OF MEN. [Emphases in original.]

      https://en.wikipedia.org/wiki/Young's_Literal_Translation

      • Milkanaahum on juonut kaikki viininsä, nii sekavia taas puhut eli poistoon viestisi
        ROT


      • Anonyymi

        Älä ole tyhmä! Raamattu ei väitä, että materia on ikuista. Tietysti se materia syntyi Jumalan luomisen tuloksena!

        Tunge se Youngisi perseesesi!


      • Anonyymi

        Vielä paremmin tuo tulee selvemmin heprean kielisessä tekstissä. Sen mukaan alussa kun Junala (Elohim) loi taivaan ja maan (et haššamayim veet haaretz) oli kaaos (tohu vavohu) jonka Jumala (Elohim) laittaa järjestykseen.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Vielä paremmin tuo tulee selvemmin heprean kielisessä tekstissä. Sen mukaan alussa kun Junala (Elohim) loi taivaan ja maan (et haššamayim veet haaretz) oli kaaos (tohu vavohu) jonka Jumala (Elohim) laittaa järjestykseen.

        Täsmälleen näin ja tutkijoilla on suuri yksimielisyys siitä, ettei Genesis 1:1 tarkoita tyhjästä luomista ex nihilo, eikä tätä tyhjästä luomisen konseptia esiinny edes koko VT:ssa.

        Genesis 1:1 is widely taken as the authority for the Judeo-Christian doctrine of creation out of nothing (creation ex nihilo), but most biblical scholars agree that on strictly linguistic and exegetical grounds this is not the preferred option and is not found directly in Genesis nor in the entire Hebrew Bible.

        https://en.wikipedia.org/wiki/Genesis_1:1


      • Anonyymi
        Kampelatutkija kirjoitti:

        Täsmälleen näin ja tutkijoilla on suuri yksimielisyys siitä, ettei Genesis 1:1 tarkoita tyhjästä luomista ex nihilo, eikä tätä tyhjästä luomisen konseptia esiinny edes koko VT:ssa.

        Genesis 1:1 is widely taken as the authority for the Judeo-Christian doctrine of creation out of nothing (creation ex nihilo), but most biblical scholars agree that on strictly linguistic and exegetical grounds this is not the preferred option and is not found directly in Genesis nor in the entire Hebrew Bible.

        https://en.wikipedia.org/wiki/Genesis_1:1

        Miksi ateistit vahtoavat etä jumala loi9 tyjästä jos ei keran luonu


    • Anonyymi

      Raamatun jokainen sana on totta.

      • Anonyymi

        Pakkohan sinun on niin uskoa. Muutenhan maailmasi romahtaisi. Muista että uskomisesi on vain uskoa, se ei muuta todellisuutta.


    • Anonyymi

      Maailmassa on paljon erilaisia epätosia kertomuksia. Raamattu sisältää todistetusti tällaisia epätosia kertomuksia. Jokainen voi itse miettiä, haluaako perustaa elämänsä tällaisten päälle.

    • Anonyymi

      > Alussa tyhjä synnytti itsestään universumin.

      Miksi uskoisin sinua?

    • Anonyymi

      Universumin ja elämän synnylle tunnetaan kaksi toisensa poissulkevaa teoriaa:

      1. Se tapahtui sattumalta itsestään ilman älykästä vaikuttajaa.
      2. Se tapahtui tarkoituksella älykkään vaikuttajan toimesta.

      Kumpaakaan oletusta ei ole voitu vielä todistaa eikä toista täysin pois sulkea sen vuoksi, että todistusaineisto sitä vastaan olisi riittävän suuri ja "tyhjentävä".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      148
      13137
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9591
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      94
      9074
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      13
      7705
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      38
      6704
    6. 147
      6124
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      15
      3104
    8. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      391
      1169
    9. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1123
    10. YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet

      www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutos­neuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl
      Imatra
      84
      970
    Aihe