Ei ole Suomi-Venäjä-historiaryhmää!

Anonyymi

Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva kiistää väitteet, joiden mukaan suomalaisten ja venäläisten historiantutkijoiden välille olisi perustettu työryhmä, jonka tehtävänä olisi ”löytää totuus” Suomen miehityshallinnon teoista Itä-Karjalassa.

VENÄJÄN Karjalassa toimiva uutistoimisto Respublika Karelija on julkaissut uutisen, jonka mukaan venäläiset ja suomalaiset historioitsijat ovat perustaneet yhteisen pitkäaikaisen työryhmän etsimään totuutta Suomen miehityksen aikaisista tapahtumista Itä-Karjalassa.

Artikkelin mukaan työryhmän perustaminen sai alkunsa siitä, kun turvallisuuspalvelu FSB vapautti salauksen piiristä Itä-Karjalan suomalaismiehitystä koskevia dokumentteja jatkosodan ajalta 1941–44. Venäjän tutkintakomitea käynnisti sen jälkeen niiden pohjalta rikostutkinnan nimikkeellä ”kansanmurha”.

– Molempien maiden tiedemiehet päättivät selvittää tuon ajan faktat ja löytää totuuden, Respublika Karelijan artikkelissa kuvaillaan väitetyn historiatyöryhmän tausta-ajatusta.

Venäjän puolelta historiatyöryhmää johtaa kertoman mukaan Petroskoin yliopiston professori Sergei Verigin ja Suomen puolelta johtajana toimii Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva.

Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva kiistää, että venäläisten kanssa olisi perustettu historiatyöryhmä, jonka johdossa hän istuisi Suomen puolelta.

IS OLI yhteydessä Nuortevaan, jonka mukaan mitään työryhmää ei ole venäläisten kanssa perustettu. Nuorteva kiistää siten samalla myös sen, että hänestä itsestään olisi tullut työryhmän Suomen-puolen johtaja.

– Ei ole mitään tällaista. Me olemme ainoastaan korostaneet avointa ja tarpeellista keskustelua tutkijoiden kesken sekä kaikkien arkistojen avoimuutta ja molempien osapuolten yhtäläistä mahdollisuutta käyttää niitä, Nuorteva totesi.

– Olisi tärkeää, että venäläiset tutkijat tulisivat Suomeen tutustumaan meidän arkistoihimme. Tutkijoilla tulee olla vapaus toimia. Mutta sen sijaan me emme lähde mukaan sellaiseen elimeen, jossa yritettäisiin muodostaa jokin yhtenäinen maiden välinen käsitys asioista, Nuorteva korosti.

13

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihan hyvä vaan että suomalaiset eivät lähde tähän "historiaa pyssyn piipun edessä" touhuun mukaan. Venäjällä historiaa kirjoitetaan miten sanellaan, Suomessa miten se on.

    • Anonyymi

      #Artikkelin mukaan työryhmän perustaminen sai alkunsa siitä, kun turvallisuuspalvelu FSB vapautti salauksen piiristä Itä-Karjalan suomalaismiehitystä koskevia dokumentteja jatkosodan ajalta 1941–44. Venäjän tutkintakomitea käynnisti sen jälkeen niiden pohjalta rikostutkinnan nimikkeellä ”kansanmurha”.#

      On siis kyse sodanajan dokumenteista,jotka on laadittu palvelemaan neuvostokäsitystä. Ne eivät ole historiadokumentteja suomalaisessa mielessä,vaan poliittista propagandaa.

      On selvää,että tämän palstan uskollisita stallareista löytyy kyllä "kansanmurhan" kannattajia,kunhan syytettynä on Suomi.
      Eikä turhaankysellä,minne karjalaisen ja suomalaisen väestön suuri enemmistö katosi jo ennen sotaa.Ja eritoten sodan jälkeen.

      • Anonyymi

        "Eikä turhaankysellä,minne karjalaisen ja suomalaisen väestön suuri enemmistö katosi jo ennen sotaa.Ja eritoten sodan jälkeen."

        Hehehe no kerropas nyt sitten tarkasti mikä se suuri kadonnut enemmistö oiken oli, ja minne se katosi?

        Tuntuu koulupudokas olevan ainut keneltä tämä tieto löytyy 😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se oli tilastoissa neuvostovallan alkaessa ja katosi suurelta osin ennen sotia ja loput sodan jälkeen.

        Stallari voisi esittää poikkeavat tilastot. Ehkä ne neuvostoprogandasta löytyvät?

        Hehehe koulupudokas on selvästi hakenut oppinsa Venäjältä, keksii itse mahdollisimman suuria lukuja ja sitten kertoo, että todisteet ovat hävinneet😄

        Tiedoksi vaan, että Stalinin ajan vainot ovat länsimaalaisten tutkijoiden toimesta kattavasti selvitetty arkistotutkimuksilla, eikä nämä tutkimukset prustu summittaisiin arvaliluihin.

        On ne outoa sakkia. Ilmeisesti Putinin 'löytämät' paskapaperit arkistoista olivat niin salaisia etteivät Zdanov tai Stalin niitä löytäneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eikä turhaankysellä,minne karjalaisen ja suomalaisen väestön suuri enemmistö katosi jo ennen sotaa.Ja eritoten sodan jälkeen."

        Hehehe no kerropas nyt sitten tarkasti mikä se suuri kadonnut enemmistö oiken oli, ja minne se katosi?

        Tuntuu koulupudokas olevan ainut keneltä tämä tieto löytyy 😅

        Sinnehän ne upposi Sandarmohin hiekkaan. Oletko niin stalinisti että pidät itsestäänselvyytenä suomalaisten olevan syyllinen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinnehän ne upposi Sandarmohin hiekkaan. Oletko niin stalinisti että pidät itsestäänselvyytenä suomalaisten olevan syyllinen?

        Hehehe koulupudokas keksii uusia "totuuksia ", nyt on suomalaisten "suuri enemmistö "uponnut Sandarmohin hiekkaan 😅

        Eikö mahdu tyhmään päähäsi, että nämä asiat on jo tutkittu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hehehe koulupudokas keksii uusia "totuuksia ", nyt on suomalaisten "suuri enemmistö "uponnut Sandarmohin hiekkaan 😅

        Eikö mahdu tyhmään päähäsi, että nämä asiat on jo tutkittu?

        Kuka ne on tutkinut? Ja kuka on syyllinen?

    • On se - se kokoontuu Petroskoissa ja Suomea edustavat Johan Bäckman, Juha Molari ja Rimma Salonen. Teknisenä avustajana on Georgij Alafuzoff.

      • Anonyymi

        Kontra-amiraali Alafuzoff ei kuulu tähän porukkaan. Hänen syyllisyyttään väitettyyn tietovuotoon ei ole todistettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kontra-amiraali Alafuzoff ei kuulu tähän porukkaan. Hänen syyllisyyttään väitettyyn tietovuotoon ei ole todistettu.

        Alafuzoff esitti kummallisia lausuntoja Venäjän sotauhrimaista Georgiasta ja Ukrainasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alafuzoff esitti kummallisia lausuntoja Venäjän sotauhrimaista Georgiasta ja Ukrainasta.

        Sananvapaus koskee myös korkeita upseereita.
        Tietysti salattavat virka-asiat ovat erikseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      204
      7023
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4642
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      38
      4298
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      73
      3262
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1955
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      27
      1706
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      17
      1680
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      40
      1573
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1459
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1237
    Aihe