"– Lukuisat kyselyt osoittavat, että suomalaiset tukevat vahvasti jäsenyyttämme EU:ssa ja eurossa. On Suomen edun mukaista olla vaikuttamassa yhteisiin kysymyksiin, eikä käpertyä sisäänpäin, Marin painottaa."
Sannalta taas yksi populistinen ulostulo, että kaikki kannattaa sitä mitä hän kannattaa ja mitä haluaa johtaa ja muut vaihtoehdot politiikassa ja johtamisessa on "sisäänpäin käpertymistä".
On puhuttu paljon totalitarismista. Vähäisessäkin määrin siitä vaikutteiden ottaminen johtaa suurella todennäköisyydellä erittäin vahingolliseen kehitykseen. Aika näyttää, että onko jopa "sisäänpäin käpertyminen" parempi vaihtoehto kuin Sannan vaihtoehto.
Härskiä populismia
9
<50
Vastaukset
Vaikka en pidä siitä miten Sanna hoitaa asioita talouden suhteen niin EU ja euro ovat Suomelle viennistä hyvinvointiaan ammentavana maana erittäin tärkeitä. EU:n ja euron menestys on meidän menestystämme. Meidän pitää vain opetella luonnollisena lisänä sisäisten devalvaatoiden tekeminen. Nytkin siihen olisi syytä uuden kikyn muodossa joskin reilumman. Veikkaan noin 15% olevan määrän jolla talous lähtisi nousuun.
Se mitä pitäisi korjata on ay mafian toiminta, se on pitkälti tuhonnut hyvinvointimme perustaa toimillaan, saattaen sadat tuhannet työttömiksi toimillaan.- Anonyymi
EX-öykkäri se vaan jaksaa syyttää AY-liikettä, miksi se sinun yrityksesi ei kannattanut, eikö ollut saatavalla "pätevää" halpaa työvoimaa?
"
Asunnot täynnä vikoja: Näin hurjaa on meno työmailla
(KUVA: Lehtikuva/Kuvankäsittely Taloussanomat)
Julkaistu: 17.9.2011 6:03
Meno rakennustyömailla on monessa paikassa jo sen verran hurjaa, että ei ihme jos rakentamisen laatu on mitä sattuu. Harmaan työvoiman lisääntyminen on tuonut rakennuksille ammattitaidottomat rakentajat. Esimerkiksi sähkömiehenä on häärinyt karjankasvattaja ja rakennusmiehenä hammaslääkäri. – Alan on vallannut moraalikato, valittaa Rakennusliitto. Katso mikä työmailla menee pieleen?
Rakennusalan vaikeudet pahenevat jatkuvalla syötöllä. Harmaan talouden valtaama ala alkaa olla rehellisten toimijoiden näkökulmasta jo menetetty. Erityisen pahan ongelman muodostavat ammattitaidottomat työntekijät, jotka työskentelevät pimeästi.
– Näitä tapauksia tulee ihan viikottain vastaan. Tilanne on pahin Uudellamaalla, Kehä III:n sisäpuolella, Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi kertoo.
Harjuniemen mukaan rakennustyömailla on paitsi täysin toiselle alalle koulutuksen saaneita työntekijöitä, myös kokonaan koulutusta vailla olevia ihmisiä.
– Työmailla tulee vastaan virolaisia hammaslääkäreitä ja jos minkä koulutuksen saaneita ihmisiä, muttei suinkaan rakennusalalle koulutettuja. Lisäksi on ihmisiä, joilla ei ole oikein minkäänlaista koulutusta, hän sanoo" Anonyymi kirjoitti:
EX-öykkäri se vaan jaksaa syyttää AY-liikettä, miksi se sinun yrityksesi ei kannattanut, eikö ollut saatavalla "pätevää" halpaa työvoimaa?
"
Asunnot täynnä vikoja: Näin hurjaa on meno työmailla
(KUVA: Lehtikuva/Kuvankäsittely Taloussanomat)
Julkaistu: 17.9.2011 6:03
Meno rakennustyömailla on monessa paikassa jo sen verran hurjaa, että ei ihme jos rakentamisen laatu on mitä sattuu. Harmaan työvoiman lisääntyminen on tuonut rakennuksille ammattitaidottomat rakentajat. Esimerkiksi sähkömiehenä on häärinyt karjankasvattaja ja rakennusmiehenä hammaslääkäri. – Alan on vallannut moraalikato, valittaa Rakennusliitto. Katso mikä työmailla menee pieleen?
Rakennusalan vaikeudet pahenevat jatkuvalla syötöllä. Harmaan talouden valtaama ala alkaa olla rehellisten toimijoiden näkökulmasta jo menetetty. Erityisen pahan ongelman muodostavat ammattitaidottomat työntekijät, jotka työskentelevät pimeästi.
– Näitä tapauksia tulee ihan viikottain vastaan. Tilanne on pahin Uudellamaalla, Kehä III:n sisäpuolella, Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi kertoo.
Harjuniemen mukaan rakennustyömailla on paitsi täysin toiselle alalle koulutuksen saaneita työntekijöitä, myös kokonaan koulutusta vailla olevia ihmisiä.
– Työmailla tulee vastaan virolaisia hammaslääkäreitä ja jos minkä koulutuksen saaneita ihmisiä, muttei suinkaan rakennusalalle koulutettuja. Lisäksi on ihmisiä, joilla ei ole oikein minkäänlaista koulutusta, hän sanoo"Mistä päättelet jottei yritykseni kannattanut? Todellisuudessahan se kannatti varsin hyvin, jopa niin hyvin, että meillä olisi ollut puskuria komucoronankin varalle suurimman osan aikaa. ainoastaan muutamat investoinnit ajoittain hieman sitä pienensivät.
Yritys toimi tuloksellisesti koko yli 30 vuoden ajan jolloin siinä itse olin ja kun se myytiin kohtyuu hintaan niin on se pyörinyt tuloksellisesti vielä yli 10 vuotta. Siitä jäi meille alkuyrittäjille kohtuullinen potti eläkepäivien varalle kun siitä luovuimme. Emme halunneet pilata eläkepäiviämme huolilla, joita yrityksen pyörittäminen aina ajoittain tuo. Halusimme leppoisaa oloa.
En osaa ottaa kantaa rakennusalan toimintaan, siellä kun en suoranaisesti ole työskennellyt vaikkakin sinne toimittanut tarvikkeita yrityksestämme.
Jos joudutaan rakennuksille palkkaamaan virolaisia hammaslääkäreitä niin kannattaa sikäläisen ammattiliiton hieman miettiä mitä he ovat tehneet väärin!- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
EX-öykkäri se vaan jaksaa syyttää AY-liikettä, miksi se sinun yrityksesi ei kannattanut, eikö ollut saatavalla "pätevää" halpaa työvoimaa?
"
Asunnot täynnä vikoja: Näin hurjaa on meno työmailla
(KUVA: Lehtikuva/Kuvankäsittely Taloussanomat)
Julkaistu: 17.9.2011 6:03
Meno rakennustyömailla on monessa paikassa jo sen verran hurjaa, että ei ihme jos rakentamisen laatu on mitä sattuu. Harmaan työvoiman lisääntyminen on tuonut rakennuksille ammattitaidottomat rakentajat. Esimerkiksi sähkömiehenä on häärinyt karjankasvattaja ja rakennusmiehenä hammaslääkäri. – Alan on vallannut moraalikato, valittaa Rakennusliitto. Katso mikä työmailla menee pieleen?
Rakennusalan vaikeudet pahenevat jatkuvalla syötöllä. Harmaan talouden valtaama ala alkaa olla rehellisten toimijoiden näkökulmasta jo menetetty. Erityisen pahan ongelman muodostavat ammattitaidottomat työntekijät, jotka työskentelevät pimeästi.
– Näitä tapauksia tulee ihan viikottain vastaan. Tilanne on pahin Uudellamaalla, Kehä III:n sisäpuolella, Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi kertoo.
Harjuniemen mukaan rakennustyömailla on paitsi täysin toiselle alalle koulutuksen saaneita työntekijöitä, myös kokonaan koulutusta vailla olevia ihmisiä.
– Työmailla tulee vastaan virolaisia hammaslääkäreitä ja jos minkä koulutuksen saaneita ihmisiä, muttei suinkaan rakennusalalle koulutettuja. Lisäksi on ihmisiä, joilla ei ole oikein minkäänlaista koulutusta, hän sanoo"Rakennustyömaat pitäisi jo viimeinkin laittaa kuntoon, se on totta.
- Anonyymi
Tottakai on parempi olla mukana eu:ssa, siellä voi sentään tehdä ja vaikuttaa asioihin.
- Anonyymi
Euroopan unioni - Suomen riistäjä
- Anonyymi
Kuinka niin muka?
- Anonyymi
Kai mitä tahansa yhteisöä, joka ei noudata omia sääntöjään arvostella?
Sanna söpöttää ratkaisun ainutkertaisuutta. Joko hän on yksinkertainen, tai lurittelee tietoisesti satuja. - Anonyymi
a) yksinkertainen
b) satuja
c) molempia
?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872