On se jännää,

En voi olla ihmettelemättä yhtä asiaa.

Keskiviikon Iltasanomissa oli juttu, että vain 19-vuotias nuori nainen oli uskaltanut nousta vastaan, kun joku huumehörhö oli taas riehunut kirveen kanssa metrossa! Kaikki muut 25 matkustajaa ja joukossa paljon miehiä oli mennyt paniikkiin! Heistä ei edes ollut auttamaan tyttöä! Pitää nostaa hattua sille yhdelle miehelle, joka edes yritti. Nyt kun poliisi etsii todistajia, ei kukaan pelkuri uskalla ilmoittautua. Todella raukkamaista! Jos tämä hörhö pääsee kuin koira veräjästä, se olettaa, että hän voi huidella kirveellä aina kun haluaa.

On turha lässyttää, että "ei kannata puuttua" tai jotain muuta vastaavaa. Eihän ne hörhöt lopeta, jos siihen ei puututa! Ne luottavat siihen, että kaikki pelkäävät heitä eivätkä tee mitään! Vain puuttumalla tällaiset kirveen kanssa heilujat saadaan kuriin! Jos metrovaunussa on enemmän kuin yksi ihminen kirveshörhöä vastassa, niin kyllä sille pärjää! Minulle on turha väittää, että "etpä olisi itsekään tehnyt mitään, vaan juossut pakoon". En olisi. En juokse koskaan tuollaisessa tilanteessa pakoon. Puutun tuollaisessa tilanteessa aina ja tulen vastaavissakin tapauksissa puuttumaan. Olisin tehnyt samoin kuin se nuori nainen. Puuttunut tilanteeseen.

Hävetkää miehet! Naiset joutuvat pitämään teidänkin puoltanne!
6530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Huumehörhöt pitäsi saada pois metrosta.

Kuinka monta vielä tarvitaan, jotta Helsinki olisi huumevapaa kaupunki ?

Äänestä
  • Niinpä, erittäin hyvä kysymys. Tuostakin voisi antaa palautetta HKL:lle, joka omistaa metrot. Ei suinkaan "yleisten" kanavien kautta, vaan kannattaa käydä katsomassa HKL:n sivuilta kuka on metropuolen liikennepäällikkö ja laittaa terveiset hänelle. Vain sitä kautta siihen pystyy vaikuttamaan. Tavalliset palautteet kun tuntuvat menevän mappiööhön.

    Äänestä

  • Metroilija kirjoitti:

    Niinpä, erittäin hyvä kysymys. Tuostakin voisi antaa palautetta HKL:lle, joka omistaa metrot. Ei suinkaan "yleisten" kanavien kautta, vaan kannattaa käydä katsomassa HKL:n sivuilta kuka on metropuolen liikennepäällikkö ja laittaa terveiset hänelle. Vain sitä kautta siihen pystyy vaikuttamaan. Tavalliset palautteet kun tuntuvat menevän mappiööhön.

    On se ihme homma että aina pitää hakea syyllistä HKL:stä.Mitenkä tämä kirves hörhön asia kuuluu sinne??Ja se on ihan höpö juttuja että se auttaa jos sä soitat liikennepäällikölle???
    Metroihin täytyisi saada portit ja porteille vartijat,sinne ylätasanteelle mutta sehän ei taas käy koska silloin kansa älähtää kun ei voi matkustaa ilmaiseksi...että mieti nyt taas asiaa ennenkun meet ittes nolaamaan ja haukkumaan ketään.Mutta olet varmaan julkisenliikenteen ammattilainen joka pystyisi hoitamaan kaikki pulmat mitä eteen tulee??

    Äänestä

  • :KÖ?? kirjoitti:

    Sinulla taitaa luetun ymmärtämisessä vaikeuksia? Eihän siinä edes puhuttu, että HKL on syyllinen. Siinä puhutaan, että HKL OMISTAJANA voi vaikuttaa minkä verran on vartiointipalvelua yms. on. HKL maksaa Securitas vartioinnille, että ne mm. vartioivat metroja. Lue tarkkaan, ja ymmärrä teksti ennenkuin tulet päätäsi aukomaan.

    Sitä paitsi tekee ihan hyvää, ettei pummit pääse joka paikkaan ilmaisia matkoja tekemään. Tuskin huumehörhöt koskaan matkojaan maksavat. Minä en ainakaan ole koskaan nähnyt. Aina, kun tarkastajat tulevat, hörhöllä on ollut matka maksamatta. Hörhöthän ne pääasiassa valittavat, kun eivät pääse ilmaiseksi matkustelemaan.

    Äänestä

  • :KÖ?? kirjoitti:

    On se ihme homma että aina pitää hakea syyllistä HKL:stä.Mitenkä tämä kirves hörhön asia kuuluu sinne??Ja se on ihan höpö juttuja että se auttaa jos sä soitat liikennepäällikölle???
    Metroihin täytyisi saada portit ja porteille vartijat,sinne ylätasanteelle mutta sehän ei taas käy koska silloin kansa älähtää kun ei voi matkustaa ilmaiseksi...että mieti nyt taas asiaa ennenkun meet ittes nolaamaan ja haukkumaan ketään.Mutta olet varmaan julkisenliikenteen ammattilainen joka pystyisi hoitamaan kaikki pulmat mitä eteen tulee??

    Ja paljonkohan luulet lippujen maksavan noiden vartijoiden ja laitteiden jälkeen... ? Jospa Helsinki sittenkin ihan kiltisti hoitaisi sen avohoitonsa kuntoon, eikä hylkäisi potilaita kadulle, niin hommasta päästäisiin siistimmin eroon - ja ehkä peräti halvemmalla?

    Äänestä

  • on kaupunki kirjoitti:

    taisit osua asian ytimeen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

että vain naiset osaa! kirjoitti:

En voi olla ihmettelemättä yhtä asiaa.

Keskiviikon Iltasanomissa oli juttu, että vain 19-vuotias nuori nainen oli uskaltanut nousta vastaan, kun joku huumehörhö oli taas riehunut kirveen kanssa metrossa! Kaikki muut 25 matkustajaa ja joukossa paljon miehiä oli mennyt paniikkiin! Heistä ei edes ollut auttamaan tyttöä! Pitää nostaa hattua sille yhdelle miehelle, joka edes yritti. Nyt kun poliisi etsii todistajia, ei kukaan pelkuri uskalla ilmoittautua. Todella raukkamaista! Jos tämä hörhö pääsee kuin koira veräjästä, se olettaa, että hän voi huidella kirveellä aina kun haluaa.

On turha lässyttää, että "ei kannata puuttua" tai jotain muuta vastaavaa. Eihän ne hörhöt lopeta, jos siihen ei puututa! Ne luottavat siihen, että kaikki pelkäävät heitä eivätkä tee mitään! Vain puuttumalla tällaiset kirveen kanssa heilujat saadaan kuriin! Jos metrovaunussa on enemmän kuin yksi ihminen kirveshörhöä vastassa, niin kyllä sille pärjää! Minulle on turha väittää, että "etpä olisi itsekään tehnyt mitään, vaan juossut pakoon". En olisi. En juokse koskaan tuollaisessa tilanteessa pakoon. Puutun tuollaisessa tilanteessa aina ja tulen vastaavissakin tapauksissa puuttumaan. Olisin tehnyt samoin kuin se nuori nainen. Puuttunut tilanteeseen.

Hävetkää miehet! Naiset joutuvat pitämään teidänkin puoltanne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu