Kun Jeesus antoi lähetyskäskyn, maan päällä oli väkeä yli 200 000 mijoonaa. Tänään lähelle 8 miljoonaa. Pieni osa ihmiskuntaa haluaa ottaa iankaikkisuusosan Jumalan valtakunnassa, mutta tällä hetkellä maailmassa on arvion mukaan uudestisyntyneitä uskovia yli 500 000 miljoonaa.
Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään,
ja he huusivat suurella äänellä sanoen:
"Pelastus tulee meidän Jumalaltamme,
joka valtaistuimella istuu,
ja Karitsalta". Ilm. 7: 9. -10.
Uskomattomat sanovat ja iloitsevat että Suomessa ja länsimaissa ei kristinusko ole muotia, mutta kun ajattelen iankaikkisuutta niin tämä suru ei kosketa enää kun kerran lunastettuna olemme perillä. Taivaanvaltakunnassa ei muisteta henkilöitä, jotka eivät ottaneet Jeesusta vastaan ja Jumalakin on hylännyt heidän muiston. Itselläni ei ole jälkikasvua ja sukuni on enää pieni. Tiedän useita esivanhempiani isovanhempia ja heidän vnhempia, jotka ovat olleet uskossa. Ajattelen pitää kerran perillä kunnon sukujuhlat.
Ajanmerkkien ja Raamatun ennustusten mukaan josta hyvä esimerkki on Israelin valtion syntyminen v. 1948 ja juutalaisten paluu kaikkialta takaisin luvattuun maahan ja viimeaikainen uskoontuleminen Jeesukseen Messiaanaan on merkki että pakanain ajat pian päättyvät. Lähetystyö etenee varsinkin median kautta kaikkialla ja muslimeita tulee uskoon. Myös ns. saavuttamattomien kasanryhmien evankelioiminen on tullut kristittyjen sydämen asiaksi. Jumalan laskelmissa on täysi pakanoiden (eijuutalaisten luku) mikä tulee täyteen ja jolloin hän päättää lähettää Jeesuksen noutamaan seurakuntansa Karitsan häihin. Itse kannan lähetysnäkyä ja intohimoni on rukoilla, kannattaa varoillani ja käytännön toimin evankeliumin eteenpäin viemistä lähellä ja kaukaa! Viime viikolla sain lähettää postissa Raamatun henkilölle joka oli repinyt kirjan "mielestään hyvän sään aikana", mutta nyt koronan piinatessa maailmaa olikin tullut ajatus alkaa lukea Jumalan sanaa.
Lähetystyö vielä kesken!
7
170
Vastaukset 7
- Anonyymi
Alkuseurakunnan jälkeisinä vuosisatoina kirkko saastui ja alkoi julistamaan väärää evankeliumia. Oikean evankeliumin julistaa Elia ennen kuin Jeesus paluuta. Vasta Elian tulemisen jälkeen on kaikille kansoille julisettu vanhurskas evankeliumi ja sen jälkeen Jeesus tekee paluun. Johannes Kastaja tulee vielä, kuten Jeesus itsekin sanoi.
"Muistakaa minun palvelijani Mooseksen laki, jonka minä Hoorebilla hänelle säädin koko Israelia varten käskyiksi ja oikeuksiksi. Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä. Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi." (Mal 3:22-24)
"Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänään oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille. Hän kuulutti kovalla äänellä: "Pelätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia - - hänen tuomionsa aika on tullut! Kumartakaa häntä, joka on luonut taivaan, maan ja meren ja vesien lähteet." (Ilm 14:6,7)
" -- Minä lähetän sanansaattajani raivaamaan edelläni tietä. Ja aivan äkkiä tulee temppeliinsä Valtias, jota te odotatte, ja Liiton enkeli, jota te kaipaatte. Hän saapuu, sanoo Herra Sebaot." (Mal 3:1) - Anonyymi
"Kun Jeesus antoi lähetyskäskyn, maan päällä oli väkeä yli 200 000 mijoonaa. Tänään lähelle 8 miljoonaa."
Ensimmäinen luku pitäisi olla n. 200 miljoonaa ei 200 000 ja jälkimäinen n. 7,7 miljardia ei miljoonaa. "Kun Jeesus antoi lähetyskäskyn, maan päällä oli väkeä yli 200 000 mijoonaa. Tänään lähelle 8 miljoonaa"
Ihmeellisiä lukuja.
Osa uskovista elää ilman todellisuudentajua.- Anonyymi
Anteeksi. Tämänhetkinen väestömäärä on lähelle 8 miljardia. Salopuu
- Anonyymi
Maailman väestömäärä on tällä hetkellä 7,792 miljardia.
https://www.worldometers.info/world-population/
- Anonyymi
Kyllä hyvään palveluun kuuluu, että lähetys käy tykö.
- Anonyymi
Milloin lähtee seuraava juna paratiisiin, voisin ostaa salopuulle menolipun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu491165- 16815
- 63725
- 68722
- 47694
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69678Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131615Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9540Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45508Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8490- 4472
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24463Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �104459Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113434Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26417- 14416
- 33398
- 35389
- 31389