"Huhtikuussa 1918 Adele Lehto teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä ja haudattiin pienelle harjulle Vierumäellä".
Näin alkaa Helsingin Sanomien pitkä artikkeli (14.6. 2020), jossa taustoitettiin sisällissodan aikaisen pienehkön joukkohaudan tapausta Heinolan Vierumäellä.
Vierumäen kohdalla harjulla olevassa risteyksessä käytiin taistelu valkoisten joukkojen ja lännestä päin vetäytyvien punaisten välillä. Joukkohaudassa makaa lähinnä taistelussa kuolleita, mutta myös muutamia paikallisia teloitettuja. Hauta on Versowoodin sahan alueella, ja yritys haluaisi vainajat nyt siirrettäväksi oikealle hautausmaalle Heinolaan pois teollisuustontilta.
Myös Joensuun Siilaisilla on vuoden 1918 joukkohauta, jossa makaavien lukumäärää ei tiedetä, koska omaiset siirsivät vainajia jo loppuvuodesta sisällissodan jälkeen. Vainajia on paikalla ehkä reilut 20, kun Vierumäellä arviot vaihtelevat noin 50 haudatusta jopa 300 uhriin.
Ehkäpä aika olisi siirtää myös Joensuun vainajat pois metsähaudastaan? Määrä olisi kuitenkin vähäinen Vierumäen caseen verrattuna.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Palstalla näyttää olevan keskustelu Siilaisten muistomerkin kaatamisesta ison maailman esikuvan mukaisesti. Sääli sinänsä hienoa taideteosta, mutta sen paikalla oleminen viivyttää ihmiskalmojen siirtämistä hautuumaalle, eli hautarauhan 1918 alkanut rikkominen jatkuu yhä.
Periaattessa sai oikeuden käynnin, taistelutanner sotaoikeuden. Joka on sutkot suoraviivainen ja sama tuomio julistetaan kaikille osallisille. Joten aikaa säästyy. Harmi vaan että syyttömiäkin on mennyt väärien ilmiantojen ja todistusten takia hautaan.
Hieno taideteos?
Kauneus on katsojan silmässä.
Ihmisruumiit tai niiden palaset eivät kuitenkaan kuulu osaksi muistomerkkiä.
Ei Mannerheimin pääkallokaan ole ratsastajapatsaan hevosen kavion alla, vaan asiallisesti Hietaniemen hautausmaalla.
No tässä tapauksessa kauneus todellakin on katsojan(sinun)silmissä.
En halua muistomerkin ulkoasua kommentoida.
Olen kiinnostuneempi siitä, kuinka monta siirtämätöntä vainajaa sen vierellä yhä lepää.
Ja kuinka kauan niin saa olla.
Mutta kun menit jo niin tekemään.
No, jos nyt pitää mielipiteestään kiinni pitää sitä mitenkään vaihtamatta: onhan se muistomerkki "hieno".
Tosin yhtä hyvin se olisi voinut symbolisoida kunnioitusta suomalaisille riukuaidan rakentajille kuin 1918 punavainajillekin.
Vierellään makaaviin ihmisruumiisiin sillä ei ole yhteyttä, eikä kuulu ollakaan.
Vainajat on siirrettävä,, ja 102 vuotta jatkunut hautarauhan rikkominen lopetettava.
Vierumäen haudan siirto toistaiseksi kesken. Puuyhtiö ei haluaisi ainakaan DNA-tutkimuksia kustantaa.
https://yle.fi/uutiset/3-11438517
Siirron voisi toteuttaa vaikka näytteet vainajista tallettaen. DNA-tutkimukset voi tehdä niiden perusteella myöhemminkin.
Aikamoista järjen köyhyyttä lähteä siirtelemään 100 vuotta vanhoja jäänteitä.
Kyseessä ovat ihmisten, jopa nimeltä tunnettujen, jäänteet hautarauhaa rikkovassa paikassa metsään dumpattuina.
Vieläpä niin, että luiden päällä vietetään jokavuotisia riittejä vappuisin ja muinakin muistopäivinä, ja ihmisruumiiden osat on liitetty osaksi palvottavia kivipylväitä
Puniikkeja edelleen harmittaa kun sosialistinen vallankumous ei onnistunut 1918.
Siilaisiin haudattuja ei harmita enää mikään. Mitä tokaisullasi on tekemistä vainajien siirron kanssa? Sisällissota olisi jo viimein ohi, kun nämä vainajat saataisiin hautausmaalle. Siihen asti ne ovat muistuttamassa siitä, miten 1918 asiat menivät niin pieleen, ettei sitä tohdita vieläkään korjata. No, ehkäpä joillekin kivipylväät metsässä ovat niin tärkeä palvontakohde, että ihmisruumiilla sen vierellä ei ole mitään merkitystä.