Mitä on evankeliumi?

Mitä ON evankeliumi? Se on sen totuuden julkituomista, että Jumala oli Aadamin pojassa Jeesuksessa Kristuksessa ja sovitti KOKO maailman itsensä kanssa. Jumala oli toisin sanoen ihmisessä Jeesuksessa Kristuksessa ja sovitti IHMISENÄ ihmiskunnan itsensä kanssa. Jeesuksessa Kristuksessa Jumala ja ihmiskunta YHDISTYIVÄT eli tulivat YHDEKSI. KOKO UNIVERSUMI ON SOVITETTU JEESUKSESSA KRISTUKSESSA.

Yksilötasolla evankeliumi on tätä: "Enää en elä minä, vaan Kristus minussa."

Mitään sellaista minää, jonka tulisi "antaa sydämensä Jumalalle" EI OLE OLEMASSA, koska Jeesus Kristus on ottanut ihmisen kuvitteellisen erillisminän paikan ristillä lakkauttamalla sen ja muodostaa nyt, haudasta noustuaan, uuden ihmiskunnan Päänä jokaisen ihmisen minuuden ytimen.
Meidän sielumme ja ruumiimme on vain tämän TODELLISEN "minämme", Jeesuksen Kristuksen, kuori eli astia.
Ihmisen minuuden syvin ongelma, minuus ITSE, on näin ollen täydellisesti jo ratkaistu. Ihana Jeesus Kristus näki erilliseksi sokeutuneen minämme yksinäisyyden ja mahdottomuuden ja patologisen harhaisuuden ja päätti sulauttaa meidät harhautuneet ja sokaistuneet minämme ITSEENSÄ ja viedä meidät kuolon uneen kanssaan ja herättää meidät ITSESSÄÄN, OSANA ITSEÄÄN, henkiin. Nyt ei ole olemassa ongelmaa, koska ongelma lakkasi ristillä. Erillisminää ei ole. Sielu, joka kokee psykologista itseyttä niin kuin sen kuuluukin, ei ole mikään ongelma, koska sielumme ei ole olemuksemme ydin. Ihmisen YDIN on ylösnoussut Jeesus Kristus, jossa nousimme ylös myös me. Ihmisen sydän on jo täydellisessä ykseydessä Jumalan kanssa Jeesuksessa Kristuksessa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mitä ON evankeliumi? Se on sen totuuden julkituomista, että Jumala oli Aadamin pojassa Jeesuksessa Kristuksessa ja sovitti KOKO maailman itsensä kanssa. Jumala oli toisin sanoen ihmisessä Jeesuksessa Kristuksessa ja sovitti IHMISENÄ ihmiskunnan itsensä kanssa. Jeesuksessa Kristuksessa Jumala ja ihmiskunta YHDISTYIVÄT eli tulivat YHDEKSI. KOKO UNIVERSUMI ON SOVITETTU JEESUKSESSA KRISTUKSESSA.

Yksilötasolla evankeliumi on tätä: "Enää en elä minä, vaan Kristus minussa."

Mitään sellaista minää, jonka tulisi "antaa sydämensä Jumalalle" EI OLE OLEMASSA, koska Jeesus Kristus on ottanut ihmisen kuvitteellisen erillisminän paikan ristillä lakkauttamalla sen ja muodostaa nyt, haudasta noustuaan, uuden ihmiskunnan Päänä jokaisen ihmisen minuuden ytimen.
Meidän sielumme ja ruumiimme on vain tämän TODELLISEN "minämme", Jeesuksen Kristuksen, kuori eli astia.
Ihmisen minuuden syvin ongelma, minuus ITSE, on näin ollen täydellisesti jo ratkaistu. Ihana Jeesus Kristus näki erilliseksi sokeutuneen minämme yksinäisyyden ja mahdottomuuden ja patologisen harhaisuuden ja päätti sulauttaa meidät harhautuneet ja sokaistuneet minämme ITSEENSÄ ja viedä meidät kuolon uneen kanssaan ja herättää meidät ITSESSÄÄN, OSANA ITSEÄÄN, henkiin. Nyt ei ole olemassa ongelmaa, koska ongelma lakkasi ristillä. Erillisminää ei ole. Sielu, joka kokee psykologista itseyttä niin kuin sen kuuluukin, ei ole mikään ongelma, koska sielumme ei ole olemuksemme ydin. Ihmisen YDIN on ylösnoussut Jeesus Kristus, jossa nousimme ylös myös me. Ihmisen sydän on jo täydellisessä ykseydessä Jumalan kanssa Jeesuksessa Kristuksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu