Kymmenestä omenasta se yksi- Herrantyöhön. Onko paljon?

Kymmenyksistä mietintämyssyyn ajatus.

Mutta meidän on ymmärrettävä eräs seikka.

Tutkiessamme Heprealaiskirjettä olemme korostaneet Messiaan työtä, hänen pappeuttaan. Ymmärtääksemme Messiaan pappeutta Heprealaiskirjeen kirjoittaja päätti Pyhän Hengen johdossa ottaa puheeksi Melkisedekin.

Hänestä kerrotaan vain Toorassa ja Psalmeissa.
Melkisedekistä puhutaan vihollisten voittamisen yhteydessä.
--->Aabraham tunnusti Melkisedekin merkityksen antamalla hänelle kymmenykset. < --
Siinä hän vahvisti Melkisedekin työn.
Jotta ymmärtäisimme Jeshuan ylimmäispapillisuuden Melkisedekin, ei Aaronin, pappeudesta peräisin olevana, Heprealaiskirjeessä annetaan meille tietoa leeviläisten pappeudesta.
Siinä puhutaan muun muassa sovituspäivästä, jotta ymmärtäisimme
vielä suuremman sovituksen.

Siitä käytetään nimitystä lunastus.

Kirjeessä kerrotaan, että Melkisedekin työllä oli iankaikkista merkitystä. Samoin, koska Messias on pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan, hänenkin työnsä ja pappeutensa on iankaikkinen.

Messias välittää meille ylipappina pelastuksen.

xxxxx tästä jatkan ajatuksenani
ts. lainaten tekstiä suuremmasta kokonaisuudesta, niin juuri kymmenykset edustavat sen työn jatkuvuutta aina. Eli uskovaisuus tukee Herran työtä. Kymmenestä omenastani, voin yhden antaa Herran käyttöön, menettämättä mitään.
Miettikääs, älkää savolaisittain, vaan kirjoitusten pohjalta asiaa. Meillähän pitäisi olla se Abrahamin usko.
Melkisedek oli ulkopuolelta ja juuri hänelle annettiin tuo lahja. Ja ajatus lunastuksesta.
Lunastushan on iankaikkisuusmerkityksellinen, koska Messias on pappi -- Melkisedekin järjestyksen mukaan!
työ on iankaikkinen, siis tätäpäivääkin koskeva. Saarnatkaa evankeliumin kaikelle kansalle.
Kuis saarnataan. Eli sillä omenalla, kymmenestä yksi Herralle. Kannatusta. Ideaalinen huomaaminen tuo Abrahamin uskonteko. …

Se on rakkauslahja…

Tämä on vaikea pala monelle, mutta eikös rakkauslahja ole sydämestä. Jos jotain ei kiinnosta, ei missään tapauksessa saa lain alle mennä. Se ei ole Jumalanmieleen.
Joillekin se rakkauslahja on nappi kolehtihaavissa.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Senverran lisään, että valaistaan pikkaisen Melkisedekin pappeutta.

Leeviläistä pappeutta varten oli laki, Toora.
Melkisedekin pappeuttakin varten oli "laki", ilosanoma.

Leeviläinen pappeus ei kyennyt synnyttämään Jumalan valtakuntaa, joka ei järky. Valtakunta syntyi Melkisedekin pappeuden kautta.

Ja tältä pohjalta- puhun näistä kymmenyksistä.

Äänestä
  • Olen kuullut saarnattavan että köyhällä ei ole varaa laiminlyödä kymmenyksiä. Olen huomannut että asiassa on siunaus. Varat riittävät kun antaa Herralle kuuluvan. Eräs nainen oli ajatellut että tässä kuussa ei ole varaa kymmenyksiin kun oli ylimääräisiä menoja. No oli ajanut heti autonsa kiveen ja maksellut laskua useampana kuukautena. Yksi nuori pari oli huomannut, että heillä on tilillä vielä rahaa kuun lopussa, kun alkoivat maksaa kymmenykset. Salopuu

    Äänestä

Eikö tuo rahantarve osoita epäjumala ne täysin kyvyttömäksi?

Välistä kaiken vetävä epäjumalan välitysmies nauttii kymmenyksenne ja nauraa räkäisesti pankissa käydessään.

Äänestä
  • Olet elämässä epäjohdonmukainen moukka.
    Mutta, okei. Kaljakapakan isäntä, kun on kusettanut sinua paskahuusissaan, niin nauraa, kun lähdet pussisi tyhjänä kotiin, ja kuuntelet, kun vaimosi suree haisevaa hengitystäsi ja rahojesi menoa.
    Kaljakapakan isäntä nauraa pankissa, että taas yksi elämänonneton kävi itkemässä kanssaihmisten kanssa elämänsä surkeutta.

    Okei.

    Meillä taas tuodaan elämä sinullekin. Tarjoamme puolestamme tilat, talvella lämmitetyt, on penkkiä, on kiinteistössä tietenkin. Saat käydä vessassa, on paperia, on vettä, joka huuhtoo jätökset, peset kädet, maksamme sähkömaksun, vesimaksun, kiinteistöveron jne.
    Iloitsemme elämästä, tarjoamme tervettä iloa sinullekin ja ne kymmenykset ovat rakkauden lahja, kun ja koska tässä Suomen maassa kuitenkin toimitilojen ylläpito maksaa.

    Eikös näin.

    Tämän maailman viihdekoski maksaa teillä, ja sieltä ei saa vastinetta.

    Meillä taas rakennetaan perheitten hyvinvointia, elämäniloa, riemua ja siksi emme palvele epäjumalia.

    Äänestä

  • Herra haluaa tekevämme laupeutta ihmisille. Ei Hän sitä tarvitse itsensä takia mutta haluaa meidän auttavan toinen toisiamme. Kaikki, mitä ihmisellä on kuuluu Herralle? Ei auttaminen ole aina setelin antamista vaan voi vaikka virren veisatahöksäyttäen ja viettää Jumalan lapsen kanssa aikaa muutenkin. Etsiä yksikseen nyhjäävä kristitty ja alkaa leikkimään kivoja leikkejä.Tai sanoa pöksäyttää jokin kohteliaisuus aina Totuuden töksäyttäen.

    Mutta palkan Herra Jeesus maksaa pian tekojemme mukaan. Mitä teemne toisillemne ja mitä jätämme toisiamme epäkohteliaasti huomioimatta?

    Commandohauis

    Äänestä

12 - 20 eurolla saa kilokaupalla omenoita ellei peräti omenapuunkin.

Kuka ei ilolla anna paljosta hyvästään olkoon antamatta jos saarnamiehen toimeentulotukeminen tuntuu pahalta.

Iloni on antaa uhri, Commandohauis

Äänestä
  • Terve on näköalasi. Uskovaisuus on vapaehtoinen ja rakastava ihminen, ottaa lähimmäisen huomioon. SE on sitä elämää.

    Äänestä

  • Raamatun mukaan on niin että kuka evankeliumin työntekijää auttaa tekemään arvokasta työtään niin pääsee osallisksi saarnaajan työnteon ansioihin tilipäivänä jos ymmärrän oikein kylvövertauksen.Palkan saadessa se selviää.

    Mulle on tärkeää että saarnaajan kattilassa riittää ruokaa. Ja auttamisen teen mieluiten " varjona" lihani takia, joka odottaa pää kallella kiitosta ihmiseltä? Minimiin on se huomiointitarve mennyt, kiitän siitä Herraa, rauhaa, joka ei lisäänny ihmisen kiittäessä tai ihmisen mollatesaa,Herra kun tietää niin se riittää.

    Commandohauis

    Äänestä

Onhan+se+10%+kanssaihmisten+harhauttamiseen+melkoista+haaskausta+ja+häikäilemättömyyttä+kun+sillä+saisi+aikaan+jo+jotain+hyvääkin.+Jumalattoman+hyvää+kesä+kaikille.

Äänestä

Lahkosaarnaajille ei omenat riitä. Kyllä ne leipäpastorit ja -pastorittaret ihan rahaa haluavat pankkitililleen vähintään sen kymmenyksen.

Äänestä
  • Kymmenykset kuuluivat ensimmäiseen liittoon, jonka Jumala teki vain israelaisten kanssa. Eikä Vanhassa lakiliitossakaan kymmenyksiä maksettu palkasta tai sosiaaliavustuksista eikä myyntituloista, vaan ainoastaan Luvatun Maan sadosta ja karjasta.
    Nykyajan kymmenyksissa on kyse vain ahneudesta ja myös tietämättömyydestä ja pimeydestä.

    Äänestä

Jumala lupaa Raamatussa siunata runsaasti kymmenysten maksajat.

Nykyään veroprosentit ovat suuremmat kuin 10pros.

Äänestä
  • Nykyajan kymmenykset ovat pelkkää ihmisoppia ja valhetta.
    Paavali opetti: Antakoon kukin, niinkuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.
    Kymmenyksiä viedään kuin väkäsin, pakolla ja pelottelulla ja haukkumalla varkaiksi.
    Paavali antoi esikuvaksi, ei ensimmäisen, jo kumotun liiton kymmenyksiä, vaan ilmesysmajan rakentamisen:
    jokainen, jonka sydän häntä siihen vaati, ja jokainen, jonka henki oli siihen altis, ja toivat antinsa Herralle ilmestysmajan valmistamista varten ja kaikkea siinä vietettävää jumalanpalvelusta varten ja pyhiä vaatteita varten.
    "Antakoon kukin, niinkuin hänen sydämensä vaatii". ei niinkuin seurakunta tai pastori vaatii, vaan niin kuin Herra puhuu ja sydän vaatii.

    Äänestä

  • Kokonaisveroasteeni+on+liki+60%.+Taivaspaikka+lienee+varma+vaikka+rahat+ei+menekään+hihhuleille.

    Äänestä

Aabraham antoi voittosaaliista kymmenykset, ei kerrota, antoiko omasta omaisuudestaan.
Jaakob lupasi kymmenykset omaisuudestaan, jos sai kerran palata omaan maahansa.

Kymmenykset olivat aikoinaan omaisuudesta, ei tuloista.

Jos oli huono vuosi ja susi söi osan lampaita, itsekin yhden lisäksi, sato jäi pieneksi, ja osa tuli syötyä ennen syksyä, ei niistä maksettu kymmenyksiä, vaan siitä mitä sai korjattua kokoon varastoon. Omaisuusverotusta siis!

Kahtena vuotena kymmenykset käytettiin juhlamatkojen kustannuksiin, kolmantena vuonna annettiin leskelle ja orvoille ja leeviläisille.

Nykyään kymmenykset käytetään yleensä pastorin palkkaukseen ja kirkollisiin kuluihin. Lisäksi otetaan kymmenykset ansiotulosta, eikä niin että annettaisiin kymmenes osa siitä mitä on saatu pankkitilille vuoden aikana kertymään.

Tänä aikana helposti tehdään kymmenyksistä pakkopaita ja uskonnollisuuden mitta. Eikö meidän tulisi muistaa entistä käytäntöä: anna leskille ja orvoille, ja iloitse ja nauti itsekin kun menet kokoukseen ja tarjoa myös leeviläiselle!

Äänestä

"Kymmenestä omenasta se yksi- Herrantyöhön. Onko paljon?"

Meille tulee omenoita useimpina vuosina niin paljon, että johonkin niitä mielellään toimittaisikin, jos vain tarvitsijoita löytyisi.

Onhan jossakin lavoja jonne saa viedä ja josta saa hakea joka tarvitsee, muuta se paikka on meiltä kaukana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kymmenyksistä mietintämyssyyn ajatus.

Mutta meidän on ymmärrettävä eräs seikka.

Tutkiessamme Heprealaiskirjettä olemme korostaneet Messiaan työtä, hänen pappeuttaan. Ymmärtääksemme Messiaan pappeutta Heprealaiskirjeen kirjoittaja päätti Pyhän Hengen johdossa ottaa puheeksi Melkisedekin.

Hänestä kerrotaan vain Toorassa ja Psalmeissa.
Melkisedekistä puhutaan vihollisten voittamisen yhteydessä.
--->Aabraham tunnusti Melkisedekin merkityksen antamalla hänelle kymmenykset. < --
Siinä hän vahvisti Melkisedekin työn.
Jotta ymmärtäisimme Jeshuan ylimmäispapillisuuden Melkisedekin, ei Aaronin, pappeudesta peräisin olevana, Heprealaiskirjeessä annetaan meille tietoa leeviläisten pappeudesta.
Siinä puhutaan muun muassa sovituspäivästä, jotta ymmärtäisimme
vielä suuremman sovituksen.

Siitä käytetään nimitystä lunastus.

Kirjeessä kerrotaan, että Melkisedekin työllä oli iankaikkista merkitystä. Samoin, koska Messias on pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan, hänenkin työnsä ja pappeutensa on iankaikkinen.

Messias välittää meille ylipappina pelastuksen.

xxxxx tästä jatkan ajatuksenani
ts. lainaten tekstiä suuremmasta kokonaisuudesta, niin juuri kymmenykset edustavat sen työn jatkuvuutta aina. Eli uskovaisuus tukee Herran työtä. Kymmenestä omenastani, voin yhden antaa Herran käyttöön, menettämättä mitään.
Miettikääs, älkää savolaisittain, vaan kirjoitusten pohjalta asiaa. Meillähän pitäisi olla se Abrahamin usko.
Melkisedek oli ulkopuolelta ja juuri hänelle annettiin tuo lahja. Ja ajatus lunastuksesta.
Lunastushan on iankaikkisuusmerkityksellinen, koska Messias on pappi -- Melkisedekin järjestyksen mukaan!
työ on iankaikkinen, siis tätäpäivääkin koskeva. Saarnatkaa evankeliumin kaikelle kansalle.
Kuis saarnataan. Eli sillä omenalla, kymmenestä yksi Herralle. Kannatusta. Ideaalinen huomaaminen tuo Abrahamin uskonteko. …

Se on rakkauslahja…

Tämä on vaikea pala monelle, mutta eikös rakkauslahja ole sydämestä. Jos jotain ei kiinnosta, ei missään tapauksessa saa lain alle mennä. Se ei ole Jumalanmieleen.
Joillekin se rakkauslahja on nappi kolehtihaavissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu