John Bolton aloitti Trumpin parjauskampanjan - kostoksi mistä?

HS: Trumpin entisen neuvonantajan vuodettu kirja paljastaa: näin Niinistö evästi Trumpia Putinin tapaamiseen

Kommentti 22.6.2020 - 8:57 --- Tämä pois potkitulta John Boltonilta ilmestyvä kirja on kiusallinen, provosoiva ja kostonhenkinen - tai sitten Bolton todellakin haluaa tuoda esille koko amerikkalaiselle kansojen sulatusuunille mikä mies toiseksi suurimmalla äänimäärällä valittu Donald Trump onkaan Yhdysvaltojen presidenttinä.

Kirja, mikäli se osoittautuu kaikin osin todeksi, on näine arveltuine ennakkotietoineen myös kiusallinen meidän presdentti Sauli Niinistölle, joka on kertonut luottamuksellisesti sellaista, mikä olisi vain ja ainoastaan Venäjän presidentti Vladimir Putinin ja Niinistön välinen luottamusasia.

Sinällään Sauli ei ole laverrellut ennakkoarviotiedon mukaan mitään, mutta on kuitenkin antanut ymmärtää omaavansa erityisen hyviä suhteita juuri Venäjän presidenttiin ja tämähän on tietysti kiinnostanut itse Trumppia. Aina ennenkin Suomen valtiopäämiehiltä on kyselty kuulumisia mitä sinne Venäjälle, Moskovaan ja Kremliin kuuluu.

Tuo "kasakka ottaa" -vertaus on huono, sillä tietääksemme Putin ei ole kasakka, mieluumminkin jopa sukujuuria Karjalan laulumaille pitävä - ehkä, tai sitten ei. Se kuitenkin tiedetään, että varhain Putin vaikutti niin Itä-Saksassa kuin Suomen Turussa ja näin omaa erityistä esimerkiksi tänne meille.

~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006548143.html -

Tuosta erityisyydestä kannattaa pitää huoli, sillä se voi olla tärkeää sitten joskus, kun Putin terveyden, perustuslakimuutoksen ja venäläisten vaikutteesta jatkaa presidenttikausiaan pitkään [ ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006548152.html - ]? >

...
13699

43

118

    Vastaukset

    • Niinistön käyttämä "Kasakka ottaa..." sopii hyvin diktaattori Putinille. Onhan hän jo ottanut hengen sadoilta tuhansilta ihmisiltä, Ukrainalta Krimin, Georgian osia ja Tsetsenian.
      Putin haluaisi myös ottaa SUomen.

      • Ei sovi sitten lainkaan, sillä Putin ei ole kasakka.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei sovi sitten lainkaan, sillä Putin ei ole kasakka.

        Hyvin istuu kasakka -sana Putiniin. Sana kasakka tarkoitti vapaata miestä, seikkailijaa tai vaeltelijaa. Sanan juuret ovat turkin kielessä.

        Niinistön kasakka -sanan pohjalla on meidän suomalaisten kokemukset kasakkajoukoista.
        Suomessa kasakoihin on menneinä vuosisatoina suhtauduttu varsin kriittisesti eli kielteisesti ja vihamielisesti, sillä ovathan kasakat sodissamme olleet vihollisia. Suuressa Pohjan sodassa (1700 - 1721) kasakat opittiin tuntemaan julmina taistelijoina, jotka ryöstelivät ja polttivat kyliä ja ottivat asukkaat orjiksi. Vankeja kidutettiinkin.

        Esimerkiksi vuonna 1714 Hailuotoon souti kaksisataa venäläistä kasakkaa. He tunkeutuivat taloihin, jotka olivat täynnä saarelle tulleita pakolaisia, ja löivät asukkaat kuoliaiksi kirveillä. Talot ryöstettiin ja poltettiin, ja lapsista hyväkuntoisimmat sullottiin veneisiin mutta suurin osa tapettiin. Surmansa saaneita oli 800. Suomalaisia kuljetettiin näinä vuosina Venäjällekin kymmeniä tuhansia.

    • Kun Trumppi valittiin USAn pressaksi niin sen jälkeen suomen päämediat on tehnyt ainoastaan nega-uuutisia Trumpista. Se on kuitenkin Amerikan seuraava presidentti ...

      • Sattuisiko mitenkään olemaan mahdollista, että negatiiviset uutiset Trumpista voivatkin olla totta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sattuisiko mitenkään olemaan mahdollista, että negatiiviset uutiset Trumpista voivatkin olla totta?

        Harva trump uutinen perustuu faktoihin.99% on jonkun vasurin mielipiteitä ja parjauksia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sattuisiko mitenkään olemaan mahdollista, että negatiiviset uutiset Trumpista voivatkin olla totta?

        Joskus uutisoitiin että Trump on maininnut voisiko koronan parantaa injektoimalla desinfiointiainetta kehoon. Todellisuudessa Trump oli maininnut voisiko samaa efektiä toistaa ihmisen kehossa mikä desinfiointiaineella on virukseen. Trump on kumminkin aika hyvin menestynyt liikemies, että jos hän olisi niin typerä mitä valtamedia antaa mielikuvan, ei Trump voisi mitenkään olla niin menestynyt liikemaailmassa mitä on.

        Jopa umpitollo ihminen voi loistaa jossain ammatissa, mutta umpitollo ei voi olla kaikkien alojen asiantuntija...tosin umpitollo voi kuvitella olevansa juuri sitä.

      • Ovat nuo jenkit siksi tyhmiä!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joskus uutisoitiin että Trump on maininnut voisiko koronan parantaa injektoimalla desinfiointiainetta kehoon. Todellisuudessa Trump oli maininnut voisiko samaa efektiä toistaa ihmisen kehossa mikä desinfiointiaineella on virukseen. Trump on kumminkin aika hyvin menestynyt liikemies, että jos hän olisi niin typerä mitä valtamedia antaa mielikuvan, ei Trump voisi mitenkään olla niin menestynyt liikemaailmassa mitä on.

        Tämä pitää paikkansa - tässä kohdin juuri turmiolat riekkuivat sielunsa kyllyydestä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämä pitää paikkansa - tässä kohdin juuri turmiolat riekkuivat sielunsa kyllyydestä.

        Kyllähän Trumppia on riekuttu ja ihan syystä hänen koronaan liittyvien väitteiden vuoksi. Varsinkin lääketieteeseen liittyvät väitteet ovat kamalia ja joku pösilö taisi kupsahtaakin niiden vuoksi.

        Lääketiede pitää jättää alan ammattilaisille - tätä ei meidän bimbo pääminsterikään ole aina ymmärtänyt. Pimppahallitus vain riekkui ja naureskeli kun muualla suljettiin rajoja ja kiinalaiset ostivat Suomestakin kaikki hengityssuojaimet. Onneksi maan isä Niinistö ärähti ja käski ottaa koronan vakavasti.
        Kiinalaiset muuten myivät sitten sekundalaadun suojavarusteita takaisin Eurooppaan kovaan hintaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joskus uutisoitiin että Trump on maininnut voisiko koronan parantaa injektoimalla desinfiointiainetta kehoon. Todellisuudessa Trump oli maininnut voisiko samaa efektiä toistaa ihmisen kehossa mikä desinfiointiaineella on virukseen. Trump on kumminkin aika hyvin menestynyt liikemies, että jos hän olisi niin typerä mitä valtamedia antaa mielikuvan, ei Trump voisi mitenkään olla niin menestynyt liikemaailmassa mitä on.

        Käsittääkseni hän sai omaisuutensa perinnöksi isältään, eli on pystynyt säilyttämään omaisuutensa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joskus uutisoitiin että Trump on maininnut voisiko koronan parantaa injektoimalla desinfiointiainetta kehoon. Todellisuudessa Trump oli maininnut voisiko samaa efektiä toistaa ihmisen kehossa mikä desinfiointiaineella on virukseen. Trump on kumminkin aika hyvin menestynyt liikemies, että jos hän olisi niin typerä mitä valtamedia antaa mielikuvan, ei Trump voisi mitenkään olla niin menestynyt liikemaailmassa mitä on.

        Trump peri isänsä ja äitinsä kiinteistöbisneksen, eikä ole tehnyt rahojaan itse. Sitäpaitsi:

        Menestvvän liikemiehen kasinot ja hotellit eivät mene konkurssiin 6 kertaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joskus uutisoitiin että Trump on maininnut voisiko koronan parantaa injektoimalla desinfiointiainetta kehoon. Todellisuudessa Trump oli maininnut voisiko samaa efektiä toistaa ihmisen kehossa mikä desinfiointiaineella on virukseen. Trump on kumminkin aika hyvin menestynyt liikemies, että jos hän olisi niin typerä mitä valtamedia antaa mielikuvan, ei Trump voisi mitenkään olla niin menestynyt liikemaailmassa mitä on.

        Trumpin kysymykset ja ehdotukset desinfiointiaineen ruiskuttamisesta keuhkoihin on tallessa YouTubessa.

        https://www.youtube.com/watch?v=u3LwaMljrwE

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joskus uutisoitiin että Trump on maininnut voisiko koronan parantaa injektoimalla desinfiointiainetta kehoon. Todellisuudessa Trump oli maininnut voisiko samaa efektiä toistaa ihmisen kehossa mikä desinfiointiaineella on virukseen. Trump on kumminkin aika hyvin menestynyt liikemies, että jos hän olisi niin typerä mitä valtamedia antaa mielikuvan, ei Trump voisi mitenkään olla niin menestynyt liikemaailmassa mitä on.

        Liikemaailmassakin pärjää hyvin valehtelulla ja omakehulla. Siksi Suomessakin tarvitaan miljardien yritystukia korttitalojen tukemiseen.

    • Putiniin ja Boltoniin ei ole luottamista.

      • Eikä itätrollien.

      • Trumppi se on se, joka poukkoilee sinne tänne eikä enää saa mitään aikaan, ja nuoriso vaan kaataa patsaita joka puolella. Make America Statueless Again!

    • En kauheasti luota kyllä Bolttonin sanomisiin, peli on sen verran likaista tuolla mantereella. Mielenkiintoista on että Trumpin vaali avauksesta puhutaan paljon mutta kokonaan jää medialta käsittelemättä politiikka, Joe sedästä ei edes puhuta muuta kuin demokraattien ehdokkaana, tämä ei yllätä koska tiedämme suomalaisen median tason. Maanantaina kuuntelin Israel News radion pitkän ja perusteellisen käsittelyn Amerikasta, mielenkiintoista oli kuulla että Israel on jo varautunut USA sisällisotaan. He ovat myös jo tavanneet muita suurvaltojen edustajia aiheen tiimoilta, aihe jota suomessa ei käsitellä lainkaan. Israelilaisten arviot olivat verta hyytäviä, joiden pitäisi herättää mitä tällä demonisoimisella on mahdollisesti nyt lopulta seurattavana. Se on meidän jokaisen vastuu, toistaiseksi näyttää erittäin pahalta.

    • 2 - Boltonia "on haukuttu haukaksi", joka olisi halunnut laittaa Iranin, Pohjois-Korean ja varmaan muitakin 'kuriin ja herran nuhteeseen' - John Bolton vastannee jyrkkyydellään venäläistä kolleegaansa Aleksandr Dugin' ia, jolla on "kuvainnollisziriläisiä" (Vladimir Zrinovski) ajatusmaailmoja ulkopolitiikasta ja siihen läheisesti liittyvästä ulkoisten suoraviivaistoimien aktiivisuudesta! Tässä on tosin hyvä muistaa, ettei "haukkuva koira pure".

      USA' ssa on vallalla merkittävä kahtiajako. Trump pitää saada pois valtaistuimelta ja ei ainakaan päästää kansan armosta toiselle kaudelle. Toisaalta Donaldilla on vankka kannatus, jota tosin hienostuneesti laatumedia koettaa kohteliaan diplomaattisesti vähätellä - uutisvirroissaan omille lukijoilleen. Aivan kuin Donaldia jotenkin pelättäisiin täällä EU-Euroopassa. Venäjällä Putin ei pelkää Trumppia.

      Jää nähtäväksi miten Bolton kirjassaan selostaa Trumpin syvimmän tavoitteen parantaa suhteita Venäjään, joka oli hänen osittainen pääsylippunsa us-presidentiksi.

      Trumpin ideologia paremmista Venäjän suhteista on kirkas - clear - kuten Trump mielellään twiitti-ilmaisuina muutoin käyttää.

      Jos suhde toimii hyvin Venäjän kanssa, estää se USA' n nimenomaan pelkäämän Kiina-Venäjä suhteen syvenemisen, sillä tuo "valtioystävyys" on maapallollisti ja populaatiollisesti läntisyhteisövähemmistölle liikaa.

      Kiina yhdessä Venäjän kanssa on liian voimakas kokoonpano ja se murentaa nyt illassaan olevan US-maailmallishegemonian - niin kaupallisesti kuin sotilaallisesti. Maailma muuttuu duopoliksi, ellei peräti kolmijakoiseksi, jos EU ymmärtää oman roolinsa vaikuttavuuden ja kumppanuusvalinnan sille hyödyllisellä tavalla. e

      • Eihän siinä noin käy. Ilman länsitekniikkaa Kiina ja Venäjä eivät pärjää. Kiinalaiset ostavat raaka-aineiden lisäksi Venäjältä vanhanaikaista sotilastekniikkaa kun oma tappokalusto on 50-luvulta. Venäläiset saavat rahaa, joilla hankkivat länsimaisia kulutustavaroita.

        Venäläisillä ja kiinalaisilla on yksi yhteinen piirre: molemmat ovat rasisteja. Venäläiset ylenkatsovat kiinalaisia eikä kiinalaisetkaan venäläisistä pidä. Molemmat haluavat nöyryyttää varsinki afrikkalaisia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eihän siinä noin käy. Ilman länsitekniikkaa Kiina ja Venäjä eivät pärjää. Kiinalaiset ostavat raaka-aineiden lisäksi Venäjältä vanhanaikaista sotilastekniikkaa kun oma tappokalusto on 50-luvulta. Venäläiset saavat rahaa, joilla hankkivat länsimaisia kulutustavaroita.

        Venäläisillä ja kiinalaisilla on yksi yhteinen piirre: molemmat ovat rasisteja. Venäläiset ylenkatsovat kiinalaisia eikä kiinalaisetkaan venäläisistä pidä. Molemmat haluavat nöyryyttää varsinki afrikkalaisia.

        Kiinalla on uudempaa hävittäjä- ja kuljetuskonekalustoa omasta takaa. Sekä lentotukialuksia. Ja pieniä, mukavia atomipommeja.

    • Räväkkä veto, joka voidaan todentaa tänään, kun kirja varsinaisesti ilmestyy julkisuuteen!

      • Meinaatko, että luulottelemalla "räväkkä veto" osuisi samaan kuin trollin propaganda?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Meinaatko, että luulottelemalla "räväkkä veto" osuisi samaan kuin trollin propaganda?

        Kehuja on avaaja itse .

    • Seuraava katkera rahaa kirjalla toivova on trumpin velejen tytär hahaha kirjaa pukaaa häneltäkin hahahah.

      • Suku on pahin. Ja Mary Trumpin mukaan Trumpin suvussa on paljon luurankoja kaapissa.

    • Trump tekee pahaa jälkeä USA:n uskottavuudelle ja siksi jokainen Putinin palkkatrolli häntä niin kehuu.

    • Miljoonat amerikkalaiset pelastui kun Trumppi laittoi feikki ilmoituksen twitteriin että desifiointi ainetta suoraan suoneen
      Pakotti maan demokraatti puolueen alaiset terveysviranomaiset antamaan asiallista tietoa amerikkalaisille koronasta. Muutenhan demokraatit siellä ois väittäneet että kuolemat johtuu Trumpista ja sen harjoittamasta politiikasta eikä koronasta.

    • Trump on parasta mitä amerikka on presidentiksi saanut.
      Tottakait Gatesin & Rockefellerin ja heidän kätyriensä inhokki.

      • Truppi on huonointa, mitä Amerikka on ikinä presidentiksi saanut. Vetoaa vain punaniskoihin jotka eivät ymmärrä omaa parastaan ja luulevat, että MAGA tosiaan toteutuu. Pettyvät pahasti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Truppi on huonointa, mitä Amerikka on ikinä presidentiksi saanut. Vetoaa vain punaniskoihin jotka eivät ymmärrä omaa parastaan ja luulevat, että MAGA tosiaan toteutuu. Pettyvät pahasti.

        "Omaa parastaan"? Kuten antaa roskajoukon tuhota ja vandalisoida kaupunkia, ihmisten elinkeinoja, asuntoja? Tappaa, hakata, ryöstellä ja raiskailla ihmisiä?

        Trump on ainoa taho, joka nykyiselle hulluudelle voi jotain tehdä tässä kohtaa.

    • Joko oli jotain henkilökohtaista tai sitten sille on annettu pirusti rahaa/etuja demokraattien leiristä.

      Ei tämä ole mikään sattuma, että juuri sopivasti vaalien alla julkaisee ryöpytyksensä.

    • Trumputtajat tuntuu olevan raivona kun Bolton kertoo totuuden pölvästistä.

      • Jännästi demokraattien tyypit, jotka vielä pari vuotta sitten julkisuudessa sanoivat, ettei Boltonin puheisiin voi koskaan luottaa, ovat nyt sitten yht'äkkiä niin kovin ihastuneita Boltonin sanomisista.

        Bolton ajatteli varmaankin rahastaa hölmöillä "suvaitsevaisilla". Lisäksi Bolton luultavasti on pettynyt Trumpiin, koska Bolton on Washingtonin "sotahaukkoja". Trump puolestaan on ensimmäinen presidentti ties miten pitkään aikaan, joka ei ole aloittanut uusia sotia.

    • Bolton toivoo, että Trumpista tulee vain yhden kauden presidentti, koska muuten maa (USA) on vakavassa vaarassa.

      https://www.yahoo.com/gma/bolton-says-hopes-trump-1-term-president-warns-235001335.html

      • Bolton on yhtä luotettava informoija kuin joku Itä-saksalainen politrukki. Liberaalipuoli on todella hurmoksellisessa itselleen valehtelemisen tilassa tällä hetkellä

      • Anonyymi kirjoitti:

        Bolton on yhtä luotettava informoija kuin joku Itä-saksalainen politrukki. Liberaalipuoli on todella hurmoksellisessa itselleen valehtelemisen tilassa tällä hetkellä

        Tai joku peräkammarinpoika Saku Timonen.

    • Mary Trumpin kirjasta on julkaistu otteita.
      Mary Trump on kliinisen psykologian tohtori ja nähnyt Donaldin kehittymisen läheltä, Mary kutsuu Donaldia narsistiseksi huijariksi ja öykkäriksi, joka huijasi tiensä yliopistoon, Lisäksi Donald kävi ehdottelemaan, vaikka Mary on hänen veljentyttärensä. Maryn isä, Fred Trump Jr, kuoli viinaan 42-vuotiaana. Iloista perhe-elämää joka paljolti selittää Donald Trumpin ailahtelevaisen ja häikäilemättömän käyttäytymisen. Ja tällainen mies on presidenttinä.

      https://www.yahoo.com/news/five-shocking-passages-mary-trumps-211104174.html

    • Uutisten mukaan Boltonin kirjaa myytiin ensimmäisen viikon aikana 780000 kappaletta. Ei hassummin.

    • Jos trumpilla oli salainen homoseksisuhde boltoniin? Trump lopetti suhteen ja Bolton kosti kirjallaan?

    • Bolton kuvitteli voivansa ohjailla Trumppia, mikä ei onnistunut.
      Onhan tuo Trumpista uutisointi käsittämätöntä Suomessa. Amerikkalainen tuttavani oli ällistynyt täällä käydystä Amerikan presidentin uutisoinnista. Käydäänkö täällä Amerikan presidentinvaaleja, Trumppia vastaan. Tulisiko Amerikan presidentin olla EUn ja muiden valtojen pillin mukaan tanssija?

      Olisiko meidän syytä kekittyä enemmän omien poliitikoiden tekemisiin ja syytteisiin ja oman maamme tilaan, kuin sekaantua suurvaltojen presidenttien kaatamiseen...hypervaikuttamiseen.

    suomi24-logo

    Osallistu keskusteluun

    SEISKA.FI

    • Game of Thrones -kaunotar Emilia Clarke salakuvattiin pikkuruisissa bikineissä: hipelöi ja paineli rintojaan miesjoukon edessä - kuvat!
    • Oho, Sofia Belórf tarjosi kuumaa videomateriaalia faneilleen: ”Hyvä treeni, kun tissihiki…”
    • Tämän takia Niko Ranta-aho ei saapunut käräjäoikeuteen: vastaa pahoinpitelysyytteeseen kesämökiltään - terveydelliset syyt esteenä!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka maksaa ei-turvallisesta maasta tulevan pakkokatanteenin..

      ..eivät kai veronmaksajat Kelan ansiosidonnaisella päivärahalla? Vastuuton mokailija maksakoon mokiensa kulut itse! Se on Ruotsin risteilyltä tai Balk
      Maailman menoa
      213
      6577
    2. Heti alkoivat "asiantuntijat" sössöttämään

      ettei hallituksella ole oikeus pistää ihmisiä pakkokaranteeniin https://yle.fi/uutiset/3-11487500
      Maailman menoa
      333
      3033
    3. Martina ja Nanna tehtailevat petoksia

      Martina ja Nanna eivät aio palauttaa rahoja Espanjan treenileirin ostaneille. Leiri peruuntui koronan takia. En tiedä mihin ovat rahat tuhlanneet, ehk
      57
      1104