Mikä vaivaa vasemmistokakaroita?

Anonyymi

Leikkivät anarkistia, polttelevat Suomen lippuja, haluavat vallankumousta ja kieltäytyvät työnteosta? Kotioloissa korjattavaa, sillä todennäköisesti heidän vanhempansakkin ovat alkoholisoituneita työttömiä.

7

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tyhmyys ja laiskuus.

      • Anonyymi

        En sanoisi noin vaan syynä on aivopesu, mitä koululaitokset tekee.

        Muistan kun olin 1990-luvulla nuori ja tulin täysi-ikäiseksi. Siihen aikaan oli tosi kovaa rummutusta EU:n puolesta, lisäksi kun netti oli vielä alkutekijöissään, muita tiedonlähteitä ei ollut kuin valtamedia. No totta kait menin aivopestynä äänestämään EU:n puolesta.

        Iän karttuessa, työelämään mentyä, veroja maksavana alkoi toki politiikka ja maailman meno kiinnostamaan enemmän, sitä hoksasi että kuinka valtaa pitävät oli pissinyt silimään, vuodesta 2008 olen ollut siten EU vastainen ja toivon markkaa takas.

        Nyt olen täysin valtamedian vastainen, esim. jos näillä perukoilla valtamedia inhoaa Trumppia, minä kannatan sitä ja näin pois päin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yle varsinkin on roskaa.

    • Anonyymi

      Eiväthän omenatkaan kovin kauas puusta putoa.

    • Anonyymi

      Vasemmistoliiton nuorten puheenjohtaja saattaa olla niitten afrikkalaisten jälkeläinen, jotka tulivat Suomeen, kun Neuvostoliitto hajosi. He olivat Moskovassa poliittisessa koulutuksessa, mutta ilmainea täysihoitokin lopahti, kun Neuvostoliitto lakkasi olemasta. Suomi oli lähin turvapaikan antaja ja vastaanotto Suomeen oli yhtä juhlaa!
      Jälkeläiset on varmasti kasvatettu kommunismin ohjeitten mukaisesti ja Marskin patsas painaa mieltä!

      • Anonyymi

        Niin, sehän on afro.

    • Anonyymi

      Ei ihmetytä nuorten ilmastovouhotukset ja punavihreys kun lapset aivopestään kouluissa. Ei ihme myöskään kun vassarit haluavat pudottaa äänestysikää. Kalastelevat ääniä jo aivopestyiltä yläaste oppilailta. Ei taida moni nuori selvitä moisesta monen vuoden aivopesulasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4572
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3393
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2380
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      39
      1418
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1343
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1196
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      978
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe