Muistotilaisuudella halutaan kunnioittaa Turun terrori-iskun uhrien muistoa kuten myös terrori-iskujen uhrien muistoa muualla Euroopassa. Samalla halutaan osoittaa, että ”jokaisen elämä on tärkeä, eikä väkivallan uhreja saa enää arvottaa etnisyyden perusteella”.
Marokkolainen turvapaikanhakija Abderrahman Bouanane murhasi kolme vuotta sitten Turun kauppatorilla kaksi naista jumalansa nimissä ja haavoitti kahdeksaa. Bouanene oli tullut turvapaikanhakijana Suomeen turvallisesta Saksasta. Hänen radikaalista käytöksestään oli ilmoitettu poliisille, mutta vihjeeseen ei reagoitu.
Media ei varmasti tule kertomaan tapahtumasta mitään, koska tekijä oli muslimi. Mutta jos olisi ollut vaikka äärioikeistolainen, niin juttu olisi Yle-ykkösen pääuutinen.
Turun terrori-iskun uhrien muistotilaisuus Turussa 16. elokuuta!
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
En ole meedio enkä ennustaja, mutta voin silti heittää kylmiltään pienen ennustuksen.
Tapahtuman keskiöön noussee suurena sankarina maahanmuuttajataustainen mies, joka (lekentan) mukaan yritti henkensä kaupalla elvyttää iskun uhria. Ja jonka puheista kaikki muukin on jälkikäteen osoittautunut pelkäksi paskapuheeksi. Paikalta on valokuvia ja videokuvaa, jossa tuo.. mies? seisoskelee, sillä välin kun aivan muut antavat vieressä ensihoitoa. Mitään kuvamateriaalia joka elvytysväitettä tukisi, ei ole pystytty esittämään, vaikka sitä on väitetty olevan. Mutta kuten media on jo moneen kertaan osoittanut, ei mikään tosiseikka saa haitata hyvää tarinaa ja agendaa. - Anonyymi
Blm ja antifa siis huutaa siellä ei natseja mihkään ei natseja mihkään tulee siis hieno tilaisuus toivottavasti ei paikat hajoa pahasti ja pala maantasalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k375116- 823636
- 373050
- 613005
- 102936
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t562363- 411848
Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….91790- 181731
Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?
Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai1391718