Kouluverkko

Yksi hullu, ahne, vallasta sekaisin mennyt mies pistää koko kunnan osallistumaan houreisiinsa.
23 oppilaan rajasta on pidettävä kiinni!
35925
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Miksi? Kolme-neljäopettajainen maalaiskoulu olisi paras

Äänestä
  • Mihin ne tenavat niin monta opea tarvivat?? Jotain suuntaumistako jo sillä iällä..:P

    Äänestä

Miksi yksi hullu repii kyliä ja ihmisiä toisiaan vastaan?

1Äänestä

Kyllähän ne on hulluja, jotka pitävät kiinni kahden opettajan kouluista.
Koskenkorvallekin vois tulla elämää, kun sinne tehtäisiin yksi kunnon koulu, ei ole
viimeaikoina montaakaan tupaa noussut. En omia lapsiani pikkukouluun laittaisi,
vähintään kolmiopettajainen pitäisi olla.

Äänestä
  • Koskenkorvalle pitäis saada työpaikkoja, sitä kautta ne perheetkin tulisi.
    Eihän sinne saa edes kaavatietä tehdä. Kylän oman edustajat torppasi kehittämisen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koskenkorvalle pitäis saada työpaikkoja, sitä kautta ne perheetkin tulisi.
    Eihän sinne saa edes kaavatietä tehdä. Kylän oman edustajat torppasi kehittämisen.

    Se kaavatie on ollut kaavassa vuosikymmenet, mutta nyt kun eräs olisi halunnut sitä pelkästään omia tarkoitusperiään varten, niin se olisi nyt pitänyt rakentaa. Se kaavatie ei olisi ollut mitään kylän kehittämistä vaan pelkästään erään oman edun tavoittelua. Onneksi Korvalta oli niin fiksuja valtuutettuja, etteivät menneet tähän halpaan.

    Äänestä

  • Sellainen, joka on itse ollut kaksiopettajaisessa koulussa oppilaana, osaa antaa arvoa sille, että koulussa on joka vuosiluokalla oma opettaja. Kaksiopettajaisessa koulussa opettajalla on vain 15 minuuttia aikaa joka vuosiluokalle oppitunnissa, kun normaalikoulussa on 45 minuuttia.

    Kun kunnan rahat on vähissä, niin jokainen vastuunsa tunteva kuntapäättäjä ymmärtää, ettei reilun 20 oppilaan kouluja ole mitään järkeä ylläpitää. Kuka muka kaipaa vielä Marjoharjun koulua tai Jouppilan koulua? Moni varmaan ihmettelee onko sellaisetkin koulut olleet olemassa joskus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se kaavatie on ollut kaavassa vuosikymmenet, mutta nyt kun eräs olisi halunnut sitä pelkästään omia tarkoitusperiään varten, niin se olisi nyt pitänyt rakentaa. Se kaavatie ei olisi ollut mitään kylän kehittämistä vaan pelkästään erään oman edun tavoittelua. Onneksi Korvalta oli niin fiksuja valtuutettuja, etteivät menneet tähän halpaan.

    Mistä tiestä on kyse? Jos Hietakuja niin sehän Palvelisi ainakin 5 taloutta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä tiestä on kyse? Jos Hietakuja niin sehän Palvelisi ainakin 5 taloutta.

    Ne viisi taloutta on pärjänneet yli 40 vuotta ilman Hietakujaa ja varmasti pärjäävät edelleenkin. Ei sitä tietä ole kukaan siinä kulmilla asunut kaivannut tähänkään asti. Nyt vain jollain tuli oma suu lähemmäs kuin säkin suu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ne viisi taloutta on pärjänneet yli 40 vuotta ilman Hietakujaa ja varmasti pärjäävät edelleenkin. Ei sitä tietä ole kukaan siinä kulmilla asunut kaivannut tähänkään asti. Nyt vain jollain tuli oma suu lähemmäs kuin säkin suu.

    Ahdin kynästä, vai Riitan avstuksellako noin mielipuolista tekstiä valehtelet.
    Miksi ne 5 sitten teki asiasta aloitteen jos eivät sitä tietä kokeneet tarpeelliseksi?
    Älä kuule Ahti viitsi, sinut tunnistaa koko kylänväki kun kirjoitat.
    Itse olet koko Koskenkorvan kehityksen jarru.

    1Äänestä

  • Kerroppa miksi korvalle pitäisi muuttaa?
    Mitä korvalla on mitä ei muuallakin ole.
    Mitä sielä on: karikkapallokenttä ja entinen shell, haiseva viinatehdas.
    Parasta mitä korvalla on, on tiet mistä pääsee korvalta pois joka ilmansuuntaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ahdin kynästä, vai Riitan avstuksellako noin mielipuolista tekstiä valehtelet.
    Miksi ne 5 sitten teki asiasta aloitteen jos eivät sitä tietä kokeneet tarpeelliseksi?
    Älä kuule Ahti viitsi, sinut tunnistaa koko kylänväki kun kirjoitat.
    Itse olet koko Koskenkorvan kehityksen jarru.

    Mielenkiintoista - minä joka en ole koskaan politiikkaa harrastanut olenkin kuulemma kunnanhallituksen puheenjohtaja :-) hassumpi juttu.

    Eiköhän ne viisi tainnut tulla agitoiduksi. Ne pojat, jotka tätä nyt ajaa, on ollut vielä hiivapaketissa kaupan hyllyllä siinä vaiheessa, kun tuo tie on kaavaan piirretty. Ja olisihan sitä ollut jo vuosia sitten mahdollista ajaa kunnanvaltuustossa, jos tarpeena olisi ollut Koskenkorvan kehittäminen eikä oma nenä.

    Ahti taas täällä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sellainen, joka on itse ollut kaksiopettajaisessa koulussa oppilaana, osaa antaa arvoa sille, että koulussa on joka vuosiluokalla oma opettaja. Kaksiopettajaisessa koulussa opettajalla on vain 15 minuuttia aikaa joka vuosiluokalle oppitunnissa, kun normaalikoulussa on 45 minuuttia.

    Kun kunnan rahat on vähissä, niin jokainen vastuunsa tunteva kuntapäättäjä ymmärtää, ettei reilun 20 oppilaan kouluja ole mitään järkeä ylläpitää. Kuka muka kaipaa vielä Marjoharjun koulua tai Jouppilan koulua? Moni varmaan ihmettelee onko sellaisetkin koulut olleet olemassa joskus.

    Kyllä ne kyläkoulut varmaan ihan tehtävänsä täyttivat ja kunnon kansalaisia tuottivat.
    Tokihan Raimo tietää ..

    Äänestä

Rengoon koulu,Honkakylän koulu.Sahan koulu,Kiikerin koulu....Taksi tuo ja vie kelillä ku kelillä,ei edes pyörää tarvitte ostaa

Äänestä
  • Ja siksi toiseksi eihän täällä ole edes pitkät kuljetusmatkat, kun vertaa Pohjois- ja Itä-Suomen matkoihin vaikkapa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja siksi toiseksi eihän täällä ole edes pitkät kuljetusmatkat, kun vertaa Pohjois- ja Itä-Suomen matkoihin vaikkapa.

    Totta on tuo,yläasteella jo mones paikas asutaan viikot asuntoloissa, miettimään sitä kuinka moni nuori tai vanhempi täällä olis valmis siihen.

    Äänestä

Korvslaisia voidaan kuljettaa ilomäkeen ja Noppaan. Sama matka molemmin päin.

1Äänestä
  • Kannatetaan, korvan kurittomat kakarat saa parempaa kasvatusta ilomäessä ja nopassa.

    Äänestä

Samat heebot puhuu kylän vetovoimasta, jotka pilaa kunnan imagon ja karkottaa yritykset.

Äänestä

Mielenkiintoista että kunnanhalituksen puheenjohtaja käy Suoli24 palstalla keskustelua.

Äänestä
  • Se on niin jotta kunnan olis vaan parasta korjata koulut ja ylläpitää kiinteistönsä paremmin.

    Västilän kerast mahtuu Korvan koululle ja sinne parakkikoulu lisäksi tai kuskatahan Västilästä Ilomäkeen ja Noppaan osa.

    Äänestä

No sen nyt tunnistaa jo kaukaa. Mitätön hampuusi se on. Omat laittavat sen kiertoon seuraavien vaalien jälkeen, siitä tulee vähn niinkuin Haavistosta, suurin pudottaja.

Äänestä

Korjatkaa edes Koskitien asvaltti, ennen kun alkaatte mitään muuta rakentamaan, niin toi kyläpahanen näyttäisi edes vähän houkuttelevammalta paikalta.

Äänestä
  • Koskitien asfaltti korjataan pois ja tie jätetään hiekkapinnalle.
    Pitäisi nostaa taas kuntaveroa ja kiinteistöveroa jotta solidaarinen, tasa-arvoinen ja globaali humanitäärisyys toteutuisi mys Ilmajoella.
    Maahanmuuttoa lisättävä, Opistolla on vielä tilaa.

    Äänestä

  • Kovimmat Koskenkorvan kehityksen jarrut ovat ihan syntyperäisiä korvalaisia.

    Äänestä

Sivistysjohtajalla meni pakka sekasin, oliko jopa kännissä?

Äänestä

Ehdotus koulun rakentamista tänne keski-ikäisten /vanhojen ihmisten Koskenkorvalle on kyllä aivopierujen aatelia. :D

Ilman S-Markettia täällä ei olisi juuri mitään...
Paras olisi kuskata sitten kakrut sivukylistä Ilmajoelle ja kehittää sitä koulukeskuksena, jos ne kyläkoulut kerran tapetaan.

Äänestä
  • Joo, ihan turhaa kun Koskenkorvalle ei ole tulossa edes uutta asjtusta. Valtion puisto on kiellossa eikä kukaan halua ostaa niin läheltä tuulivoimaloita.
    Santavuoren myllyt estää koskenkorvan kehittymisen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo, ihan turhaa kun Koskenkorvalle ei ole tulossa edes uutta asjtusta. Valtion puisto on kiellossa eikä kukaan halua ostaa niin läheltä tuulivoimaloita.
    Santavuoren myllyt estää koskenkorvan kehittymisen.

    PikkuTrumppi vois tehdä senkin itte ku ne on niin ittellisiä

    Äänestä

Valtionpuiston tontit voi unohtaa. ELY-keskus pitää hulen ettei pohjavesialueelle saa rakentaa.
Onneksi Mäenpään Juha on saanu vaugtia 67-suunnitteluun ja hanke etenee. Kun Seinäjoki-Ilmajoki väi muuttuu nelikaistaiseksi, kunnan keskus alkaa kehittyä.
Sinne niitä tontteja ja asuntoja pitää kaavoittaa, Koskenkorva alkaa olla hiipuva demarikylä josta nuoret muuttaa pois sivistyksen pariinmuualle.

Äänestä
  • Tuulivoimalat häirittöö siihen niin paljon ettei siitä kukaan halua tonttia ostaa.
    Santavuorentie pitääs päällystää, mutta rahat on hassattu oikeuskuluuhin. Ihme touhua, ei voi ku ihmetellä.

    Äänestä

  • Ei taida senaattorilla olla mitään tekemistä tiehankkeen kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei taida senaattorilla olla mitään tekemistä tiehankkeen kanssa.

    Eräs aikakausi suomessa ja maailmalla tulee varmasti päättymään, se kun uralla kiivetään reisiä avaamalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei taida senaattorilla olla mitään tekemistä tiehankkeen kanssa.

    Ainakin Kurvinen kiitteli Mäenpäätä VT 19 hankkeen etenemisestä ja hyvästä yhteistyöstä senaattori Mäenpään kanssa asian eteenpäin viemisessä. Se oli ihan maalaisliiton julkaisussakin painettuna tekstinä, mutta joillekkin Ilmajoen kateellisille keskustapettureille sekään ei kelpaa.
    Kaikki tietää ketä ne paskanpuhujat ja selkäänpuukottajat ovat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Yksi hullu, ahne, vallasta sekaisin mennyt mies pistää koko kunnan osallistumaan houreisiinsa.
23 oppilaan rajasta on pidettävä kiinni!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu