Uuden TLL:n yllätyksiä

Anonyymi

Muutkin lienevät jo huomanneet ilmiön....

Nähtävästi ainakin Helsingissä on uuden TLL:n mukaista pyöräteiden yksisuuntaisuutta toteutettu yksinkertaisesti poistamalla pyörätien merkki "väärästä suunnasta". Mutta tästä on seurannut jotain, mitä lainsäätäjä taatusti ei tarkoittanut. Esimerkkinä vaikkapa kohta Helsingin Kalasatamasta (vai Hermanniako se lienee): Hermannin rantatietä pohjoiseen ajettaessa on Verkkosaarenkadun ja Hermannin rantatien risteyksessä pelkän pyörätien merkki. Mutta seuraavassa risteyksessä ei ole vastakkaiseen suuntaan mitään merkkiä, joten kyseessä on jalkakäytävä. (Jalankulkuhan on aina sallittua, ellei sitä tavalla tai toisella ole erikseen kielletty, vaikkei väylää olisi nimenomaan jalkakäytäväksi merkittykään.)

19

170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        No, en ole sitä ihan sanatarkkaan lukenut, mutta uskallan silti vahvasti epäillä, että tuskinpa lainsäätäjän tarkoitus on ollut lisätä kävelyä pyöräteillä :)

      • Anonyymi

        Turha tänne on laittaa linkkiä tiedostoon, josta aloittajan mainitsemaan asiaan ei vastausta löydy. Toki kahden vuoden kuluttua voi ajoratamaalauksista päätellä onko kyseessä jalkakäytävä vai pyörätie.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyse on edelleen pyörätiestä vaikka toisesta suunnasta olisi poistettu pyörätien liikennemerkki. Kyse on tällöin yksisuuntaisesta pyörätiestä.

        https://www.traficom.fi/sites/default/files/media/publication/Traficom_Pyöräilijän_Liikennesääntöopas_FI.pdf

        Pointtina tässä oli se, että sieltä "vastasuunnasta" tuleva jalankulkija ei voi sitä tietää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pointtina tässä oli se, että sieltä "vastasuunnasta" tuleva jalankulkija ei voi sitä tietää.

        Tuollaisen muutoksen voi lainsäätäjä tehdä vain tietäessään pyöräilijän olevan vastuussa kaikesta mitä tapahtuu jalankulkijalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pointtina tässä oli se, että sieltä "vastasuunnasta" tuleva jalankulkija ei voi sitä tietää.

        Miksi jalankulkijan on tiedettävä asia? Hänen kuuluu noudattaa omia velvoitteitaan ja keskittyä omiin tekemisiinsä. Pyöräilijä noudattaa vastaavasti omia velvoitteitaan ja keskittyy omiin tekemisiinsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi jalankulkijan on tiedettävä asia? Hänen kuuluu noudattaa omia velvoitteitaan ja keskittyä omiin tekemisiinsä. Pyöräilijä noudattaa vastaavasti omia velvoitteitaan ja keskittyy omiin tekemisiinsä.

        Et tunne lakia, kun tuollaista väität

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et tunne lakia, kun tuollaista väität

        Liikenteessä liikkujien velvollisuus on noudattaa lakeja omalta kohdaltaan. Poliisin asia on sitten valvoa että näin tehdään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi jalankulkijan on tiedettävä asia? Hänen kuuluu noudattaa omia velvoitteitaan ja keskittyä omiin tekemisiinsä. Pyöräilijä noudattaa vastaavasti omia velvoitteitaan ja keskittyy omiin tekemisiinsä.

        Ongelma on siinä, että puutteelliset merkinnät luovat samanlaisen tilanteen kuin jos risteyksessä palaisi vihreät kaikilta suunnilta tuleville samaan aikaan.

    • Anonyymi

      No niinhän se muutenkin menee liikenteessä, että asiat pitää vain tietää. Ei niitä kai ole tarkoituskaan merkitä selvästi vaan mahdollisimman vähällä vaivalla. Esimerkkinä pyöräteiden lisäksi vaikkapa nopeusrajoitusalueet. Se on vaan yksi merkki siellä jossain sisääntuloväylän reunalla, joka vaikuttaa joskus hyvinkin laajalle alueelle. Alueen sisältä liikkeelle lähtevän on ihan turha urputtaa ettei muka tiennyt rajoituksesta, vaikka ei ajaessaan olisi nähnytkään yhtään ainutta rajoitusmerkkiä.

      • Anonyymi

        Eihän tuo vertaus ole sinne päinkään. On kaksi eri asiaa, että ei ole nähnyt merkkiä ja että sitä ei lainkaan ole tulosuunnassa. Ja on muuten oikeustapauksia jo siitä, että aluemerkin perusteella annettu sakko on kumottu, koska henkilö on voinut osoittaa, että merkki on kokonaan puuttunut siltä reitiltä, jota pitkin hän on alueelle saapunut.

        Pyörätiemerkki ei ole "aluemerkki". Juridisesti tilanne on esimerkiksi tuolla pätkällä nyt se, että itään sitä saa kulkea vain pyörätielle kuuluva mutta länteen vain jalkakäytävälle oikeutetut. Yhtä omituinen tilanne kuin jos jokin kadunpätkä olisi merkitty molempiin suuntiin yksisuuntaiseksi...

        Molemmissa tapauksissa kuitenkin tärkeämpää tuntuu olevan merkkien laiton helppous kuin tienkäyttäjien informointi, olipa sitten kyse nopeusrajoituksesta tai pyörätien ajosuunnasta.

      • Anonyymi

        Kyllä on tarkoitus että kaikki on liikenteessä selvää ja mahdollisimman vähän asioita jää epäselväksi, joten väitteesi ei pidä paikkansa. Aina ei toki onnistuta mutta tahallaan ei mitään jätetä epäselväksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän tuo vertaus ole sinne päinkään. On kaksi eri asiaa, että ei ole nähnyt merkkiä ja että sitä ei lainkaan ole tulosuunnassa. Ja on muuten oikeustapauksia jo siitä, että aluemerkin perusteella annettu sakko on kumottu, koska henkilö on voinut osoittaa, että merkki on kokonaan puuttunut siltä reitiltä, jota pitkin hän on alueelle saapunut.

        Pyörätiemerkki ei ole "aluemerkki". Juridisesti tilanne on esimerkiksi tuolla pätkällä nyt se, että itään sitä saa kulkea vain pyörätielle kuuluva mutta länteen vain jalkakäytävälle oikeutetut. Yhtä omituinen tilanne kuin jos jokin kadunpätkä olisi merkitty molempiin suuntiin yksisuuntaiseksi...

        "Ja on muuten oikeustapauksia jo siitä, että aluemerkin perusteella annettu sakko on kumottu, koska henkilö on voinut osoittaa, että merkki on kokonaan puuttunut siltä reitiltä, jota pitkin hän on alueelle saapunut."

        Voi noinkin olla, mutta on tapaus, jossa sakon saanut on löytänyt "tien", jota pitkin on päässyt alueelle näkemättä merkkiä. Oikeusasteet ovat kuitenkin olleet sitä mieltä, että paikallisen asukkaan on täytynyt tietää alueen olemassaolo.

        Ajamaanhan voi lähteä myös alueen sisältä, ja myös joku muu kuin paikallinen asukas tai alueella yleensä ajava henkilö. Esim. minun vaimo ei välttämättä tiedosta ollenkaan, että meidän pihalta lähdettäessä ollaan noin kilometrin verran 30 km/h alueen sisällä, eikä sitä mistään näe ennen kuin siinä vaiheessa kun siirtyy 40 km/h alueelle, jos peiliin sattuu vilkaisemaan.

        Aluerajoitukset on myös sen takia vittumaisia, että jos juuri siinä merkin kohdalla sattuu olemaan joku näköeste tai muu tilanne, joka vie huomion, niin sitten sitä tuleekin posoteltua täysin tietämättömänä vaikka kuinka kauan ylinoppeuvella.

        No se on ihan vaimosi omaa tyhmyyttä, jos ei asiaa tiedosta. Tuo "paikallisen asukkaan pitää tietää" on ihan validi perustelu.

    • Anonyymi

      En usko että Helsingissä olisi toimittu noin nopeasti että merkkejä olisi poistettu uuden tieliikennelain perusteella. Uskon että kyseessä on pikemminkin se että alunperinkin merkki on puuttunut, eikä siihen ole vaan kiinnitetty huomiota.

      Tällaisia paikkoja löytyy paljonkin ja kaupunki hoitelee merkit ajan tasalle ylimenoaikana omassa huoltoaikataulussaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      196
      1502
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      944
    3. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      921
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      816
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      711
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      710
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      671
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      664
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      636
    Aihe