"Jumalan taivaallinen ruoka- ja tarjoilupöytä on laitettu niin alas, että vain ne löytävät sen, jotka nöyrtyvät tulemaan alas omasta kylläisyydestään, ylpeydestään, viisasteluistaan ja onnistuneisuudestaan. He löytävät sen ja pääsevät nauttimaan sen runsaista antimista. Itsessään kylläisille ei Jeesuksella edelleenkään ole mitään annettavaa."
Nietzsche ajatteli käsittääkseni jotenkin niin, että koska ihmisellä on aina halu valtaan ja koska kristityt eivät voi tehdä sitä suoraan ja avoimesti, he tekevät sen kiertoteitse: he julistavat heikot ja nöyrät ja epäonnistuneet muita paremmiksi.
Avaussitaatti on mielestäni esimerkki tästä. Kyseisenlaiseen ajatteluun päätyy väistämättä, jos lähtökohta ja asetelma on sellainen, että on olemassa jonkinlainen välimatka ihmiskunnan ja Jumalan/Kristuksen välillä ja tuo välimatkan kiinni kuromisessa yksilöihmisellä ON jonkinlainen rooli ja vastuu.
Sitaatin esittäjän mielestä tuo välimatka kuroutuu umpeen "omasta kylläisyydestään, ylpeydestään, viisasteluistaan ja onnistuneisuudestaan eroon hankkiutumisella". Eli ihminen EI KELPAA SELLAISENAAN - itsekylläisenä, ylpeänä, viisastelevana ja onnistuneena. Ihmisen on tämän ajattelun mukaan ensiksi parannettava itsensä noista vajavaisuuksista ennen kuin hän on kelvollinen saamaan Kristukselta yhtikäs mitään.
Kyseisen ajattelun taustalta löytyy myös seuraava oletus: ihminen kykenee hankkiutumaan eroon itsekylläisyydestään, ylpeydestään, viisastelevuudestaan ja onnistuneisuudestaan ILMAN MINKÄÄNLAISTA itsekylläisyyttä, ylpeyttä, viisastelevuutta ja onnistuneisuutta. Eli kyseisen urakan ITSE suoritettuaan ihminen voi REHELLISESTI todeta suoriutuneensa kaikesta vailla minkäänlaista omaa ansiota (vaikka hänen tuli suoriutua kaikesta itse), vailla minkäänlaista perustetta ylpeillä (vaikka hänen tuli suoriutua kaikesta itse), vailla minkäänlaista viisastelevuutta (vaikka hänen tuli suoriutua kaikesta itse) ja vailla minkäänlaista onnistuneisuutta (vaikka hänen tuli suoriutua ja hän suoriutui kaikesta itse).
Yllä mainitun kaltaisiin surkuhupaisiin mielettömyyksiin ajaudutaan väistämättä, kun ei nähdä ihmiskuntaa ja samalla omaa itseä ristiinnaulittuun Kirstukseen SULAUTUNEENA. Jollei nähdä sitä, että Kristuksen ristinkuoleman seurauksena kaikenlainen PYRKIMINEN - perustuipa se ylpeyteen tai nöyryyteen tai mihin tahansa näiden väliltä - ON TÄYSIN TURHAA, silloin ajaudutaan aina väistämättä mielettömiin kielipeleihin.
Paavali käyttää kirjeissään kymmeniä kertoja ilmausta "Kristuksessa". Aika harva on tullut ajatelleeksi sitä, että jos joku on Kristuksessa, hän on päässyt jo perille. Ei ole mitään eroa tai etäisyyttä, joka tulisi kuroa umpeen.
Kirjoitan tätä asuntomme olohuoneessa. Silloin, kun olen olohuoneessa, olen olohuoneessa ja sillä siisti. Minä en ole yhtäältä olohuoneessa ja toisaalta jossakin muualla. Nykykristillisyys on kuitenkin räjäyttänyt Kristuksen evankeliumin taivaan tuuliin keksimällä kielipelin, jossa todetaan "olenhan minä kyllä Kristuksessa, mutta toisaalta ITSESSÄNI minä - -" Ja tällaista puheenpartta pidetään täysin mielekkäänä.
Roomalaiskirjeen 7. luvun vuodatus edustaa oikeastaan tuollaista hengellistä skitsofreniaa, jossa asiat ovat mullin mallin. Roomalaiskirjeen 8. luvun vapahdus on siinä, että patologiseen epätoivoon ajautunut kristitty tajuaa epätoivonsa aiheutuneen harhakuvitelmasta, että hänen tulisi yhä MUUTTAA itseään joksikin. Tämä on kuitenkin yhtä harhainen kuvitelma kuin olisi teloituskomppanian ampuman ruumiin kuvitelma siitä, että se ansaitsee tulla yhä tuomituksi kuolemaan. Me olemme Kristuksessa kuolleet Lain (kaikkien käskyjen, kehotusten, vaatimusten, odotusten, suositusten ja kieltojen) kautta pois Laista. Kun Kristus kuoli, silloin saivat kaikki maailman käskyt, vaatimukset, odotukset suositukset ja kiellot lausua LOPULLISEN sanansa ja julistaa ihmiskunnalle kuolemantuomion. Tuossa hetkessä Lain vanhurskaus SAI TÄYTTYMYKSENSÄ. Yhtä vähän kuin teloituskomppanian ampuma ruumis on enää sen lainsäädännön alainen, joka kuolemantuomion julisti, yhtä vähän me olemme enää minkäänlaisten hengellisten (lue: uskonnollisten) vaatimusten ja odotusten alaisia. Ja tämä koskee kaiken maailman lähetyskäskyjä ja raamatun lukuja ja rukoilemisia ja "seurakunnan" kokouksia ja muita vastaavia hömpötyksiä, joita miljoonat uskovat väittävät tekevänsä "täysin vapaasti ja omasta tahdosta". Tuollaiset ihmiset tietävät hengellisestä vapaudesta ja omasta tahdosta tasan yhtä paljon kuin pohjoiskorealainen kadunmies tietää yhteiskunnallisesta vapaudesta.
Hengellisestä skitsofreniasta
Anonyymi
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Jeesuksen palvelija olen ja orjaksi halajan. Olisiko siinä riittävästi vapautta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455050Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101159- 131113
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3875Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27743