Esimerkki hyvästä ihmisestä

Kaikissa kansoissa on hyviä ja vähemmän hyviä ja pahoja ihmisiä.
Kuitenkin suuri enemmistö kaikista kansoista on hyviä ihmisiä.

Hyviä ihmisiä on esim:

Ei puhu pahaa muista ihmisistä ja kansoista.

Ei ole rasistinen.

On sivistynyt puheissaan.

On suvaitseva.

Osaa erottaa rikolliset eroon kunnollisista ihmisistä.

Ei kuvittele että kaikki maahanmuuttajat raiskaa :)

Ei tuomitse ketään etukäteen.

Tulee toimeen kaikkien maailman ihmisten kanssa.

Ei ole syrjäytynyt ja maahanmuuttajia koko ajan moittiva.

Ja
niin
edelleen
jne.

60

318

    Vastaukset 60

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aidosti hyvä ihminen arvostaa ja puolustaa nimenomaan omaa maata, kansaaansa, kulttuuriaan, kieltään ja uskoaan.

      Kuten yksilöpyskologiassa on laita. Jos ei arvosta ENSIN itseään, ei aidosti voi arvostaa muita. Eli jos ei arvosta ensin omaa kansaansa, ei oikeasti voi arvostaa muita.

      Omaa kansaansa halveksivat ja niiden tuhoa toivovat ja niiden tuhoon pyrkivät vasurit ja mamuttajasuvakit ovat siis suuria teeskentelijöitä.

      Kristuskin kehotti rakastamaan LÄHIMMÄISTÄ. Ei siis kauimmaista. Koska hän hyvin tiesi tuon esittämäni totuuden ihmisen luonteesta.

      • Anonyymi

        Raamattu toisaalta kehottaa toimimaan sen alueen tai maan hyväksi jossa asutaan. Se ei ole hyväksi toimimista että annetaan toisten tulla ja ottaa valta. Eu, islam, siinä ne vallan ottajat nykyään lienevät.


    • Anonyymi

      Kuinka moni somali Somaliassa (tai Suomessa) täyttää nuo kriteerit?
      Mutta sinähän katsot asiaa vain suomalaisia ja valkoisia syyttäen.
      Jotakin syvästi kollektiivista vihaa ja halveksuntaa osoittaa matujen toiminta suomalaisia kohtaan. Tämän voi päätellä mm. Raiskaustilastoista. Eikö matujen pitäisi käydä tätä asiaa läpi omiensa parissa esim. Imaamien johdolla? Onko niin että he päinvastoin yllyttävät tähän halveksuntaan?

    • Anonyymi

      penni Jitko?

    • Anonyymi

      Aloittajan luettelemia hyviä ihmisiä oli myös natseissa pilvin ja pimein, mutta se tosiasia ei kuitenkaan valkopese itse ismiä sen paremmaksi. Sama juttu koskee myös aloittajan kannattamaa uskontoa.

      • Anonyymi

        Useat saksalais upseerit vastuttivat tai olivat erimieltä hitlerin kanssa vaan eivät uskaltaneet sanoa sitä koska olisivat kuolleet, sama juttu muslimeinen kanssa, eivät uskalla pelon varjolla muuta kuin vastustaa läsimaisuutta ja vapaamielisyyttä ja siitä syystä eivät sovi nyky yhteiskuntaamme, onhan se nähty.


      • Anonyymi

        Muualta tulleiden , hyvinvoivien ihmisjoukkojen (lue :miesten) hyysäys ja kaikenlainen luksustason elatus suomalaisten veronmaksajien kustannuksella tekee suomalaisista vähemmän" hyviä ihmisiä"!


    • Anonyymi

      Ei ole kysymys onko hyviä tai pahoja, joka rodulla on omat perinteet ja kulttuuri eikä niitä ole hyväksi sekoittaa jos haluu välttyy ikävyyksiltä. En missään tapuksessa haluis muuta kuin olla suomi naisen kanssa ja hyvä niin koska se ymmärtää mua.

    • Anonyymi

      Hyvyyttä on hankala mitata. Juha Valjakkala oli hyvä ihminen, hän rakasti matkakumppaniaan ruotsinmatkalla.

    • Anonyymi

      Seijaah on varmastikin ihan hyvä ihminen, mutta tuolla listalla ei olisi juuri mitään arvoa Islamilaisessa maailmassa, ainakaan väärä uskoisia tuollainen lista ei koskisi.

      Miksi muslimeille ei kelvannut YK.n ihmisoikeusjulistuskaan, joka on samoilla linjoilla Seijaahin listan kanssa?

      Kerroppa se Seijaah.

    • Anonyymi

      Kunnon ihminen puolustaa omaa isänmaataan pahimmilta uhilta jota islami edustaa.
      Mene sinä lähi-itään muutamaksi kuukaudeksi valittelemaan niiden rasistisuudesta niin etköhän tajua että suomessa ei ole yhtäkään rasistia.

      • Anonyymi

        Armeijassa opetettiin yksi asia joka ylitse muiden, isänmaata pitää puolustaa kaikissa tilanteissa, tuohon ajatukseen syventyneenä ihmettelen nyky yhteiskuntaa kun otetaan terroristejakin vastaan oikein hallituksen toimesta, suomen poliittinen johto ei enää pysty turvaamaan kansalistemme turvallisuutta kuten turun terrori iskikin osoitti tai useiden kymmenien alaikäisten tyttöjen raikukset joissa tekijänä turvapaikanhakijat. Pitäisi ottaa kovemat keinot käyttöön.


    • Anonyymi

      Tuo suvaitsevainen tökkii silmään. Enhän ne jotka siitä eniten kohkaavat, ole suvaitsevaisia toisella tapaa ajattelevia kohtaan. Tämä on tunnut viimeisinä viitenäkin vuotena äärimmäisen selvösti esille.

      • Anonyymi

        Seija ei todellakaan suvaitse persujen näkemyksiä. Olenko oikeassa Seija?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seija ei todellakaan suvaitse persujen näkemyksiä. Olenko oikeassa Seija?

        Ja huomautan ennenkuin ehkä sanot persuja natseiksi, että persut eivät ole natsismia nähneetkään. Vihreä liike on perustettu natsien toimesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja huomautan ennenkuin ehkä sanot persuja natseiksi, että persut eivät ole natsismia nähneetkään. Vihreä liike on perustettu natsien toimesta.

        Persut ovat juutalaisten ystäviä, mutta ovatko vihreät jotka haalivat heidän vihollisia Suomeenkin. Vihervassut ovat tunnetusti olleet Israelia vastaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja huomautan ennenkuin ehkä sanot persuja natseiksi, että persut eivät ole natsismia nähneetkään. Vihreä liike on perustettu natsien toimesta.

        Persut edustavat omaa maataan ja puolustavat sitä massamaahanmuuton vaaroilta. Näin kuuluu jokaisen terveellä isänmaallisuudella varustetun tehdä. Puolustaahan jokainen maa lähi-idässäkin itseään. Miksi sitä ei saisi täällä tehdä?

        Sebastian Tynkkynen sanoo ja minäkin olen sitä mieltä, että persut eivät vastusta maahanmuuttoa. Sen laatu vaan ratkaisee, eli onko maahanmuutosta omalle kansalle vahinkoa. Ihonvärillä ei ole mitään merkitystä. Minä ilolla katson sellaista mamua joka elättää täällä itsensä ja kotoutuu täydellisesti. Maikkarin uutistenlukija tulla tupsahti mieleen, samoin Seida Sohrabi.


      • Anonyymi

        Korjaan, eihän.


    • Anonyymi

      Pahat ihmiset on pannut N 140 000 suomalaista leipä jonoihin kun samaan aikaan mamut saa neljä kertaa enemmän tukia kuin tavalliset Suomen köyhät

      • Anonyymi

        Tänään oli uutisissa että maahanmuuttajat ovat tyytyväisiä Suomeen ollessaan täällä. Vähemmästäkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänään oli uutisissa että maahanmuuttajat ovat tyytyväisiä Suomeen ollessaan täällä. Vähemmästäkin.

        Täällä järjestetään tulijamiehille paremmat olot kuin omalle, maata rakentaneelle kansalle. Mikä tässä on se juju? Miksi tulijat saavat erityiskohtelun jotka eivät ole tehneet maallemme mitään palveluksia?


    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Suomalaisten naisten pitäisi ottaa mallia hienoista muhamettilaisista naisista. Ne pukeutuu siveästi, ovat nöyriä miesten edessä, ja tekevät kotityöt. Ottakaahan suomalaisnaiset maahanmuuttajanaisista mallia!

    • Anonyymi

      Voisit kertoa myös senkin, miksi musliminainen ei saa valita vääräuskoista miestä itselleen, mutta muslimimies saa kuitenkin ottaa vääräuskoisen naisen itselleen?

      Tätä selitetään usein sillä, että lapsen uskonto määräytyy isän uskonnon mukaan, mutta jos tehdään niin, että molemmissa tapauksissa lapsesta tulee muslimi, niin voiko silloin musliminainen ottaa itselleen vääräuskoisen miehen?

      • Anonyymi

        Tai vastaa vain, tiedätkö yhtään sellaista tapausta, jossa musliminainen olisi yhdessä vääräuskoisen miehen kanssa?

        Tuskin tiedät, mutta kerro jos tiedät.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tai vastaa vain, tiedätkö yhtään sellaista tapausta, jossa musliminainen olisi yhdessä vääräuskoisen miehen kanssa?

        Tuskin tiedät, mutta kerro jos tiedät.

        Mikä sinun mielestäsi on oikea auskonto ja mikä väärä uskonto?

        Minun mielipiteeni on että Ei ole mitään väärää uskontoa.

        Jos luulet että muslimit pitää esim. Kristinuskoa vääränä, mutta tunnen joitakin musliminaista jotka on aviossa kristityn miehen kanssa.
        Tietenkin sana musliminainen ja kristitty on vain sanoja, kaikkihan riippuu siitä ovatko uskovaisia tai vain tapauskovaisia.


      • Anonyymi
        seijaah kirjoitti:

        Mikä sinun mielestäsi on oikea auskonto ja mikä väärä uskonto?

        Minun mielipiteeni on että Ei ole mitään väärää uskontoa.

        Jos luulet että muslimit pitää esim. Kristinuskoa vääränä, mutta tunnen joitakin musliminaista jotka on aviossa kristityn miehen kanssa.
        Tietenkin sana musliminainen ja kristitty on vain sanoja, kaikkihan riippuu siitä ovatko uskovaisia tai vain tapauskovaisia.

        miksi muslimies hoitaa puukolla avioeroasiat

        olis ihan kiva tietää

        näitä on jo muutama suomessa ollut vuoden 2015 sipilän maahanmuuton jälkeen


      • Anonyymi
        seijaah kirjoitti:

        Mikä sinun mielestäsi on oikea auskonto ja mikä väärä uskonto?

        Minun mielipiteeni on että Ei ole mitään väärää uskontoa.

        Jos luulet että muslimit pitää esim. Kristinuskoa vääränä, mutta tunnen joitakin musliminaista jotka on aviossa kristityn miehen kanssa.
        Tietenkin sana musliminainen ja kristitty on vain sanoja, kaikkihan riippuu siitä ovatko uskovaisia tai vain tapauskovaisia.

        Voiherranjestas mikä saivartelija! Harvoin näkee tai kuulee noin islamilla aivopestyä naista tänä tasa-arvon aikana! Vaikea ymmärtää naisen kiihkeää ja sokeaa puolustelua kulttuurista joka kohtelee naisia kuten islam. Huhhuh!


      • Anonyymi
        seijaah kirjoitti:

        Mikä sinun mielestäsi on oikea auskonto ja mikä väärä uskonto?

        Minun mielipiteeni on että Ei ole mitään väärää uskontoa.

        Jos luulet että muslimit pitää esim. Kristinuskoa vääränä, mutta tunnen joitakin musliminaista jotka on aviossa kristityn miehen kanssa.
        Tietenkin sana musliminainen ja kristitty on vain sanoja, kaikkihan riippuu siitä ovatko uskovaisia tai vain tapauskovaisia.

        Hienoa, sitten meillä on ehkä vielä jotain toivoa.

        Itse en ole täällä Suomessa sellaista ihmettä nähnyt, jossa musliminainen ja suomalainen mies olisivat yhdessä.

        Sanoitko tuossa kuitenkin, että eivät ole oikeita uskovaisia, vaan tapauskovaisia, oikea uskoinen ei siis mene, sanotaanko nyt sitten vaikka eri uskoisen kanssa yhteen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voiherranjestas mikä saivartelija! Harvoin näkee tai kuulee noin islamilla aivopestyä naista tänä tasa-arvon aikana! Vaikea ymmärtää naisen kiihkeää ja sokeaa puolustelua kulttuurista joka kohtelee naisia kuten islam. Huhhuh!

        Uskonnot aivopesee aina kannattajansa, ei niillä muuten kannattajia oliskaan.


      • Anonyymi
        seijaah kirjoitti:

        Mikä sinun mielestäsi on oikea auskonto ja mikä väärä uskonto?

        Minun mielipiteeni on että Ei ole mitään väärää uskontoa.

        Jos luulet että muslimit pitää esim. Kristinuskoa vääränä, mutta tunnen joitakin musliminaista jotka on aviossa kristityn miehen kanssa.
        Tietenkin sana musliminainen ja kristitty on vain sanoja, kaikkihan riippuu siitä ovatko uskovaisia tai vain tapauskovaisia.

        Ei ole yhtään oikeaa uskontoa. Kaikki on negatiivisten voimien ohjauksessa. Islam on pimein uskonto. Se on erittäin negatiivisten olentojen haltuunottama uskonto, tavoitteena alistaa kaikki ihmiset demonien alaisuuteen.
        Seijaah tämän uskonnon kiihkeänä kannattajana ja vaikuttajahenkilönä on jo tuomittu "koulutukseen", jota kukaan ei halua kokea.


    • Anonyymi

      M-G lomalla allaah-seijaa jatkaa..huomenna olis rotan-aika..

      • Anonyymi

        rotat soluttaa noita valtaajia suomeen ja opastavat nätä asetumaan asemiisa
        - näin suomen täyttö näillä pelaa


    • Anonyymi

      Ihmisen itsekkyys ja egoismi ei näe rajaa. No onneksi luonto aina tökkii meitä kasvamaan ja oppimaan

      • Anonyymi

        itsekkäät ihmiset käyvät läpi rajojen ja asetuvat muitten leipiin ja vaativat kaiken palvelunsa ilmaiseksi, panematta itse mitään rikkaa ristiin.


    • Anonyymi

      Aloittaja laati pitkän listan hyvän ihmisen ominaisuuksista. Mutta mitä tekemistä tällä on kehitysmaamuslimien kanssa, paitsi harvinaisissa yksittäistapauksissa?

    • Anonyymi

      Onko luotettavaa henkilöä iraksyyriasta tullut?

    • Anonyymi

      Jeesus täyttää useat kohdat noista. Hän tosin ei suvaitse syntiä. Hän sanoi suorat sanat fariseuksille. Nykyään Häntä syytettäisiin vihapuheesta aivan varmasti koska ihminen ei halua kohdata ja kuulla totuutta.

    • Anonyymi

      keksudtalaisista löytyy vain hyviä kuten Juha Sipilä

      maahankävely 2015

    • Anonyymi

      Vihervasurrit ja nää mitään tekemätömät valestajat kunia-vaatijat pahanvehestäjät nää meinnaa tapaa mailman

    • Anonyymi

      seijaa tai kuka lienet, voisitko selvitellä päässäsi olevat ongelmat lekurilla.

    • Anonyymi

      Edes Jeesus ei väittänyt olevansa hyvä vaan sanoi, että Jumala yksin on hyvä.

      Mutta muslimit väittää, että kristittyjen jutut on valheita, evankeliumit eivät pidä paikaansa, eikä Jeesustakaan koskaan ristiinnaulittu, vaan hänen "kaksoisolentonsa"

      No, enivei, emme me ole hyviä ihmisiä, vaan pelkästään inhimillisiä. Ei sitä tartte silti hävetä ja yrittää olla täydellinen kaikessa suhteessa. Lapsellista edes leikkiä sellaista.

      • Anonyymi

        Muihin ihmisiin verrattuna Jeesus on esimerkillinen. Tiedän tuon kohdan jossa Jeesus sanoi noin. Jeesus ei tehnyt syntiä.


    • Anonyymi

      Mitä ihmisryhmää vastaan kiihotusta on ilmaista mielipiteensä kuinka todella NAIIVI ,LAPSELLINEN JA TEENNÄINEN ALOITUS ON?! Kyseisen kaltaisten viestien poisto vahvistaa todella käsitystä maksettujen suvakkitrollien käytöstä tällä palstalla.

      • Anonyymi

        kansa vastaa ja äänestää


    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Turha tänne on vastailla näille Islamisteille kun viestithän poistuu heti...

    • Anonyymi

      espoon parturi mm

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Valitettavasti sairaus nimeltä Islam on periytyvää ja siitä paranee vain muutama promille.

    • Anonyymi

      Mikä se ongelma Seijaah on?

      Huudellaanko sulle kadulla?

      Ois vaan kiva tietää, kun Ruotsin tilanteesta saa lähinnä lukea vain tällaista.

      https://yle.fi/uutiset/3-10372537

      https://www.uusisuomi.fi/uutiset/ex-poliisiylijohtaja-ruotsin-jengivakivallasta-selvastikaan-maahanmuuttoa-ei-ole-hallittu-suomenkin-varauduttava/de839cea-44cf-39d2-aa50-cc765c5fbb62

      Näitä juttuja riittäisi loputtomiin, jos vaan jaksaisi niitä etsiä.

      Oletko sitä mieltä, että meidän suomalaisten pitäs tukkia suumme ja vaan hyväksyä kaikki nämäkin asiat?

      Sitähän Ruotsissakin on harrastettu vuosikymmeniä.

      • Anonyymi

        Mitään vastaustahan näihin kysymyksiin ei yleensä tule.

        Onhan se hienoa tämä joidenkin ihmisten "moraalisäteily", tässä ihan pirukin enkeliksi muuttuu.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Sinun muslimiveljissä ja -siskoissa on aivan hurjasti listaamasi hyvien ihmisten vastakohtia. Tilastotkin sen kertoo. Varsinkin rasisteja ovat he kaikki.

    • Anonyymi

      En puhu pahaa muista ihmisistä ja kansoista ja tulen hyvin toimeen heidän kanssa. Olen usein käynyt ulkomailla ja hyvin tullut toimeen siellä. En vain halua jakaa Suomea ja sen resursseja muualta tulleiden kanssa. Suomi ja sen resurssit ovat suomalaisia varten.

      P.S. Kukaan ei muuten osaa erottaa rikollista ”tavallisesta” ihmisestä pelkästään katsomalla tätä.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      1071
    2. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      687
    3. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      27
      687
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      685
    5. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      9
      671
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      648
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      635
    8. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      68
      629
    9. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      42
      560
    10. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      82
      558
    11. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      22
      558
    12. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      556
    13. 61
      549
    14. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      534
    15. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      46
      530
    16. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      134
      508
    17. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      492
    18. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      27
      447
    19. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      29
      443
    20. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      47
      442
    Aihe