Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Alv ulkomaille myytäessä

Anonyymi

Luin ohjeistuksen:
Jos yritys myy ja lähettää tavaroita toisessa EU-maassa asuville kuluttajille, sen on yleensä rekisteröidyttävä kyseisessä maassa ja laskutettava tavaroista arvonlisävero maan alv-kannan mukaisesti, paitsi jos sen verovuoden aikana tapahtuneen myynnin kokonaisarvo kyseiseen EU-maahan on maan asettamaa raja-arvoa alhaisempi.

Suomeen myynnin raja on 35000 euroa. Yritys on rekisteröity Suomeen. Tavara tuodaan kuitenkin EU:n ulkopuolelta toiseen EU maahan ja varastoidaan sinne. Tätä varten ollaan hakemassa paikallista alv-numeroa. Onko myynti Suomeen kuitenkin tuohon rajaan asti verotonta vaikka osakeyhtiö on rekisteröity Suomeen ja myyntiä tehdään Suomeen(kin)? Tuotteet lähetetään Suoneen siis ulkomailta. Tuotteistahan maksetaan alv maahantuonnin yhteydessä kun lähetys otetaan varastointimaahan, mutta alv on taas eri kuin Suomessa.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        93
        2444
      2. Jotain puuttuu

        Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
        Ikävä
        101
        2143
      3. Haluan sut

        Haluatko sinä vielä mut?
        Ikävä
        82
        1798
      4. Hei A, osaatko

        sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
        Ikävä
        44
        1591
      5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

        Ei tästä mitään tule koskaan.
        Ikävä
        78
        1566
      6. Ampuminen Iisalmessa

        Älytöntä on tämä maailman meno.
        Iisalmi
        11
        1525
      7. Pohjola kadulla paukuteltu

        Iltasanomissa juttua.
        Iisalmi
        33
        1478
      8. 54
        1350
      9. Synnittömänä syntyminen

        Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
        Helluntailaisuus
        87
        1296
      10. Mitä tämä tarkoittaa,

        että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
        Ikävä
        30
        1219
      Aihe