Minkälainen paikka iitti on asua

Olen aikeissa muuttaa iittiin, minkälainen paikka on asua. Onko paljon ns roskaväkeä, huumehörhöjä jne, jotka varastavat kaiken minkä irti lähtee? Onko millaiset koulut lapsille ym?
287602
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

No kaikilla mittapuilla ainakin kallis paikka asua . Vähäinen julkinen liikenne toimii heikosti joten pitää olla oma auto.
Riippuen siitä missä päin kuntaa asuu lapsille voi tulla myös pitkät hankalat koulumatkat.
Koko ajan myös terveyspalveluista on leikattu. Päivystys, ambulanssit lähiterveyskeskus, kaikkia niitä ajetaan alas ja siirretään Lahteen tai suurempiin naapurikuntien keskuksiin SH-piirin alueella.
Lähimmät palvelut löytyisi Kouvolassa, mutta Iitti on suunnannut kunnallisen toimintansa tukipisteen Lahteen, johon noin 50 km matkaa.
Kunnalliset päättäjät on eripuraisia, klikkiytyneitä ja Iitissä samalla puolueella saattaa olla jopa 2-3 eri ryhmää valtuustossa, jotka jokainen ajavat ja hoitavat sitä omaa siltarumpuaan ja heittelevät kapuloita toistensa rattaisiin.
Huumehörhöihin en ole itse törmännyt, mutta kuuleman mukaan Iittiin kuuluvassa Kausalassa niitä voi bongailla.

1Äänestä
  • Kallis paikka jo nyt koska veroaste jo melko korkea. Ensi vuonna ja näköpiirissä olevina seuraavinakin lähivuosina kunnallisveroja ja maksuja on vielä pakko korottaa lisää sillä kunnan tase tulee olemaan aivan kuralla jo tämän vuoden lopussa ja kuntalaisten lähipalveluiden karsinta ja vieminen Lahteen ja Nastolaan tulee varmasti vain entisestään kiihtymään.
    Parasta kait olisi kohta lohkoa Iitti kolmeen osaan, joista lähinnä Heinolaa, Kouvolaa ja Lahtea olevat osat liittettettäisiin kaupunginosiksi kyseisiin kaupunkeihin.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kallis paikka jo nyt koska veroaste jo melko korkea. Ensi vuonna ja näköpiirissä olevina seuraavinakin lähivuosina kunnallisveroja ja maksuja on vielä pakko korottaa lisää sillä kunnan tase tulee olemaan aivan kuralla jo tämän vuoden lopussa ja kuntalaisten lähipalveluiden karsinta ja vieminen Lahteen ja Nastolaan tulee varmasti vain entisestään kiihtymään.
    Parasta kait olisi kohta lohkoa Iitti kolmeen osaan, joista lähinnä Heinolaa, Kouvolaa ja Lahtea olevat osat liittettettäisiin kaupunginosiksi kyseisiin kaupunkeihin.

    Iitin kannattaa liittyä ennemminkin Heinolaan, jossa talous vakaampi ja terveyspalvelut edelleen hyvällä tasolla. Pakkoliitos Lahteen veisi viimeisetkin palvelut......

    1Äänestä

  • Kouvolalaisen liikennöitsijä jatkaisi mielellään muutaman työmatka - ja asiointivuoron Kouvolasta Kuusaan kautta Kausalaan jos kunta maksaisi edes bensat.... Mutta kun ei.....

    1Äänestä

Valtuutettujen Kouvola viha tulee vielä kalliksi. Nyt kaikki on ajettu Lahti keskeiseksi, silti pidetään kynsin hampain kiinni itsenäisyydestä, mikä ei pitemmän päälle onnistu. Palvelut katoavat Lahteen kiihtyvällä vauhdilla. Yhteisöverojen ja valtion tasausverojen vähetessä kuntaliitos on välttämätön. Huonoa on silloin Iitin asema Lahden syrjäkylänä

1Äänestä
  • Iittiläiset ovat ihan kuutamolla, ei pelkästään remppamiehet. Muuttakaa mieluummin Valkealan tai Inkeroisten suuntaan niin olo ei ole kuin Pönttövuoren tunnelissa......

    1Äänestä

  • Ei kait Kouvolaa mitenkään erityisesti vihata, ihmisillä tuntuu vaan olevan tarve suuntautua mielummin enempi länteen päin kuin itään, tuntuu olevan sama ilmiö pitkin maata, harvemmin taidetaan valita käyntipaikaksi ja ostospaikaksai taajamaa tai kaupunkia, joka on itäisellä suunnalla omasta asuinpaikasta nähden, siis jos yhtä pitkän matkan päässä on taajama tai shopailukeskus läntisellä suunnalla. Erikoinen ilmiö, liittyneekö auringon kiertoon, että ihminen automaattisesti kokee myötäsuuntaan "auringon perään" lähtemisen luontevampana kuin päinvastoin. Esim helsinkiläisistä suurin osa ei ole koskaan jaksanut lähteä tutustumaaan sinänsä aivan upeisiin kaupunkeihin Kotkaan, Haminaan ja Loviisaan, sen sijaan Hanko, Tammisaari, Turku tai vaikka Hämeenlinna tuntuvat luontevammilta kohteita poiketa.

    1Äänestä

  • Mutta huolivatko edes Lahti tai Orimattila Iittiä?
    Eiköhän kunta jaeta 3 osaan. Vuolenkoski Heinolaan. Länsiosa Lahteen ja itäosa Kouvolaan.

    1Äänestä

Jos itse olisin muuttamassa niin en valitsisi iittiä asuinkunnaksi.
Palvelut on karsittu minimiin ja koska kouvolalaisten kanssa on välit poikki niin nojaudutaan siihen paikkaan jonka kanssa ollaan vielä jonkin sortin väleissä.
Julkista liikennettä ei ole joten jos käyt työssä niin oma auto on pakollinen.
Iitin sisäpiiriin et koskaan tule pääsemään, jos et ole syntyperäinen iittiläinen, olet aina muualta tullut ja joidenkin silmissä et ole mitään. Jos haluat muuttaa jonnekkin missä sinut huomataan ja työllesi ja perheellesi annetaan arvoa niin suuntaisin keskisuomea kohti.

1Äänestä
  • Miksi pitäisi päästä mukaan johonkin ihmeellisen ja näennäiseen sisäpiiriin? Eikö se riitä, että on työ tai ainakin jonkinlainen toimeentulo että pärjää, kunnollisen asunto sekä tutut ja mahdollisesti joku oma kaverikin samalla paikka kunnalla? Jos ei ole niin onhan oma perhe ja jos ei ole sitä niin on liikunta, luonto, joukkueurheilu, uinti. Jos ei liikunta kiinnosta niin onhan kirjasto, on myös kirjat joita voi kuunnella kun tekee kävelylenkkejä, tai voi hankkia vaikkapa koiran seuraksi. Tai aktiivisesti laittautua mukaan johonkin harrastukseen. Ei sii nä tarvitse lupaa kysellä keltään ns sisäpiiriläiseltä. Sitäpaitsi nämä pienempien paikkakuntien omat pikku porukat ovat yleensä ihan kurkkuaan myöten täynnä toistensa naamoja ja mielellään näkisivät uusia asukkaita raitilla ja juttuseurana. Jopa Heinola vaikka suht iso taajama onkin, aiheuttaa välillä tympääntymistä kun samat naamat tulevat torilla vastaan meni sinne mihin aikaan vaan. Eli uudet asukkaat ovat kyllä enemmän kuin tervetulleita.

    Äänestä

  • Kymenlaaksolaiset pitävät. Iittiläisiä pönttövuorelaisina. Elimäkeläisetkin jo muinoin sanoivat, että eihän tiltut osaa edes ryypätä, ota ämpäri mukaan....

    1Äänestä

  • Joko olet muukalainen tai sitten oman kylän "mullipää"... Ajetaan me tandemilla.. Ei kun Fergusonilla...

    1Äänestä

VUOLENKOSKEN kylässä tehty paljon hyviä asioita, mutta nyt näyttää siltä että tiettyjen ihmisten mielestä tarkoitus pyhittää keinot, pieni piiri tekee mielestään "oikeita" päätöksiä ja muut mielipiteet vaijennetaan, eikä hyväksytä jos asiasta ollaan eri mieltä.
Eri mielipiteiden kuunteleminen ja myös keskustelu ETUKÄTEEN suunitelmista estäisi monta erimielisyyttä.
Jokainen mielipide on tärkeä.
Politiikan tekeminen yhdistytoiminnan varjolla ja kostaminen seläntakana puhuen ei ole miehekästä toimintaa. Suoraselkäinen ihminen pysyy tekojensa ja sanojensa takana eikä kulje kyllä kaunistelemassa tekemisiään, Vuosien varrella tehdyt merkittävät hyvät teot eivät oikeuta ketään käyttämään kylää hyväkseen.
Asioiden painaminen villaisella merkittävien tekojen perusteella ei yhdistä kylää vaan hajottaa kokonaisuutta. Maine menee peittelyn myötä!

1Äänestä
  • Kun lukee useita Paikkakunta sivuston eri paikkakunnista käytäviä keskusteluja niin samaa eripuraa ja ihan loputonta päättäjien haukkumista kaikkialla. Että ihmiset jaksavat...käyttäisivät aikansa oman paikkakuntansa kaunistamiseen ja kehittämiseen ainaisen riitely ja muiden mollaamisen sijaan. Miten vaikea sitä D vitamiinia ja vaikka masennuslääkettä on oikein käyttää, kun olla tursotetaan mielummin 10 kk vuodesta ihan muumioina, ilottomina ja kaunaisina.

    Ja te aktivistit, jotka olette nohevasti mukana järkkäilemässä ja kehittämässä kotipaikkakuntianne: Erittäin tärkeää varoa sitä sisäänlämpiävyyden ja oman klikin muodostamista. Yrittäkää pitää mieli ja olemus avoimena kun aktiviteetteja järjestätte. Itse olen pitkin Suomea liikkueassa huomannut miten sitä alkaa välttää paikkoja, joissa esim sinänsä kiva kahvila on puolillaan omistajan tai vaikka vaan sen työntekijän kavereita tai sukulaisia. Se jotenkin tekee ei tervetulleen tunnelman, ikäänkuin häiritsisi. Sitä ei moni aktivisti tule huomanneeksi, mutta itseasiassa se on aika häiritsevä piirre. Ja koetaaan todellakin klikkiytymisenä.

    Tämän pitkän ja pimeän talven pian taittuessa valoisammiksi päiviksi täytyy vaan toivoa kaikille ehtymätöntä energiaa oman kotipaikkakunnan viihtyisyyden edistämiseen, ei niiden tavoitteiden tarvitse olla niin suuria, pienilläkin ponnistuksilla voidaan saada paljon hienoja asioita aikaan, hyvänä esimerkkinä vaikkapa Heinolan kehittämä idea laittautua Suomen "joulukuusi pääkaupungiksi " ja koristella keskusta suurella määrällä valaistuja kuusia. Se on todellakin hienon näköistä ja ainakin itse laittaudun juuri sen takia usein turistiksi joulun alla Heinolaan. Jokainen paikka kunta kohentaa ulkoista ympäristöään paikkakunnan suuruuden ja asukasluvun mukaan, mutta jokainen voi todellakin tehdä jotain. Kun pienessä Vuolenkosken kylässä on saatu yhdessä kehitettyä kaiken näköistä niin miksei vaikkapa Kausalassakin, joka on kyläraittien ankeudessaan jopa Kouvolaakin ankeampi. Silti, kadut ovat leveät ja avointa valoisaa tilaa on paljon, leveiden katujen varsille voisi istuttaa hienoja pensaita tai puustoja, kukkaistutuksia, sireenejä. kirsikkapuita...you name it. Antaa vaikkapa jonkin puutarha-alan oppilaitoksen tehtäväksi ideoida ympäristöä kaunistavia istutuksia ja pieniä puistokeitaita.

    1Äänestä

  • Vuolenkoskelle voisin vaikka muuttaa. Olen käynyt kahtena kesänä siellä paatilla ja viihtynyt rannalla pienen tovin. Rantamestassa käynyt nauttimassa antimia. Kylä on mennyt parempaan suuntaan. Uusi kauppa ja Satamapalvelut parantuneet. Olen myös polkupyöräillyt ja lenkkeillyt Vuolenkoskella. Ensi kesänä uudestaan. Löysin Vuolenkosken sattumalta, enkä tiedä, miksi ihastuin juuri siihen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vuolenkoskelle voisin vaikka muuttaa. Olen käynyt kahtena kesänä siellä paatilla ja viihtynyt rannalla pienen tovin. Rantamestassa käynyt nauttimassa antimia. Kylä on mennyt parempaan suuntaan. Uusi kauppa ja Satamapalvelut parantuneet. Olen myös polkupyöräillyt ja lenkkeillyt Vuolenkoskella. Ensi kesänä uudestaan. Löysin Vuolenkosken sattumalta, enkä tiedä, miksi ihastuin juuri siihen.

    Seuralaiseni tosin väittivät, että Rantamestaa ei ollut vielä viime vuonna, vaan siinä olisi silloin ollut erilainen kahvila. Ainakin se vihreä Zetor oli viime vuonnakin. Ehkä katseeni kiinnittyi siihen. Viime vuonna M-kauppa oli eri paikassa ja uusi oli rakenteilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun lukee useita Paikkakunta sivuston eri paikkakunnista käytäviä keskusteluja niin samaa eripuraa ja ihan loputonta päättäjien haukkumista kaikkialla. Että ihmiset jaksavat...käyttäisivät aikansa oman paikkakuntansa kaunistamiseen ja kehittämiseen ainaisen riitely ja muiden mollaamisen sijaan. Miten vaikea sitä D vitamiinia ja vaikka masennuslääkettä on oikein käyttää, kun olla tursotetaan mielummin 10 kk vuodesta ihan muumioina, ilottomina ja kaunaisina.

    Ja te aktivistit, jotka olette nohevasti mukana järkkäilemässä ja kehittämässä kotipaikkakuntianne: Erittäin tärkeää varoa sitä sisäänlämpiävyyden ja oman klikin muodostamista. Yrittäkää pitää mieli ja olemus avoimena kun aktiviteetteja järjestätte. Itse olen pitkin Suomea liikkueassa huomannut miten sitä alkaa välttää paikkoja, joissa esim sinänsä kiva kahvila on puolillaan omistajan tai vaikka vaan sen työntekijän kavereita tai sukulaisia. Se jotenkin tekee ei tervetulleen tunnelman, ikäänkuin häiritsisi. Sitä ei moni aktivisti tule huomanneeksi, mutta itseasiassa se on aika häiritsevä piirre. Ja koetaaan todellakin klikkiytymisenä.

    Tämän pitkän ja pimeän talven pian taittuessa valoisammiksi päiviksi täytyy vaan toivoa kaikille ehtymätöntä energiaa oman kotipaikkakunnan viihtyisyyden edistämiseen, ei niiden tavoitteiden tarvitse olla niin suuria, pienilläkin ponnistuksilla voidaan saada paljon hienoja asioita aikaan, hyvänä esimerkkinä vaikkapa Heinolan kehittämä idea laittautua Suomen "joulukuusi pääkaupungiksi " ja koristella keskusta suurella määrällä valaistuja kuusia. Se on todellakin hienon näköistä ja ainakin itse laittaudun juuri sen takia usein turistiksi joulun alla Heinolaan. Jokainen paikka kunta kohentaa ulkoista ympäristöään paikkakunnan suuruuden ja asukasluvun mukaan, mutta jokainen voi todellakin tehdä jotain. Kun pienessä Vuolenkosken kylässä on saatu yhdessä kehitettyä kaiken näköistä niin miksei vaikkapa Kausalassakin, joka on kyläraittien ankeudessaan jopa Kouvolaakin ankeampi. Silti, kadut ovat leveät ja avointa valoisaa tilaa on paljon, leveiden katujen varsille voisi istuttaa hienoja pensaita tai puustoja, kukkaistutuksia, sireenejä. kirsikkapuita...you name it. Antaa vaikkapa jonkin puutarha-alan oppilaitoksen tehtäväksi ideoida ympäristöä kaunistavia istutuksia ja pieniä puistokeitaita.

    Eihän ne laiskiaiset viitsi edes pihojaan siivota...

    Äänestä

Mitä olet itse tehnyt asian eteen, tämän saarnan lisäksi?

Äänestä
  • No vaikkapa sen että kirjoitan positiivisen mielipidekirjoituksen ja yritän inspiroida ihmisiä omilla kotipaikkakunnillaan loputtoman negatiivisuuden ja muiden ihmisten mollaamisen sijaan tekemään rakentavia tekoja.
    Kaikista ihmisistä ja kaikista paikkakunnista löytyy vähemmän miellyttäviä puolia jos niihin ja vain niihin haluaa huomionsa kiinnittää. Itse ajattelen kuitenkin että teot ja aikaansaannokset puhukoot puolestaan.

    1Äänestä

Eipä ole tainnut Eilaa ja Hannua pahemmin näkyä sitten 50-luvun?? :D

Äänestä

Tämä samanen kysely löytyy lähes jokapuolelta Suomea. Paikkakunnan nimi vain vaihdettu kyselyyn sopivaksi. Kukahan näitä tehtailee ja miksi??
Aidosta muuttohalukkuudesta tuskin on kysymys. Ehkäpä vain riidankylvöstä.

Äänestä
  • Vedätyksiähän nämä "muuttamiset" ovat ja luultavasti yksi syy on juuri se, että "muuttaja" testaa miten hyvin vedätys onnistuu, nautinto sekin kun ihmiset vastailevat ihan tosissaan. Tämäkin kysely oli hyvin uskottavasti muotoiltu, taito lisääntyy tehdessä. Niin että hyvät iittiläiset, kun se seuraava vedättäjä ilmestyy ja kyselee onko Iitissä hyviä kirpputoreja niin tiedätte sitten mistä on kysymys.

    Äänestä

EI OO, pelkkiä maalaistolloja ollaan......

1Äänestä

Käki kukkuu mökillä.

Äänestä

Siellä on Hiltu ja siellä on Tiltu. Siellä sitä pitää olla meitinki.

Äänestä

Juoppoja vähemmän ja taparikollisuutta kuin muualla.... Suhteelllisen turvallinen vaikka kylillä liikkuu paikallisia hobbitteja
Möröjä hämäläisiä, puhuvat vain kännissä
Aamulaiskoja ihmisiä, makoilevat pitkään
Peruspalvelut olemassa S ja K kauppa, muutama baari ja pizzeria, toktokmanni
Saamattomia ovat kun eivät saa järjestettyä edes bussivuoroja Veturin kautta Kouvolaan
Lahti liian kaukana eläkeläisille
Terveysasema on mutta ajat tiukalla

1Äänestä

Ei kannata enää muuttaa. Asuntojen hinnat laskevat ja kohta autot ajavat ohikulkutietä ohi.
Kuuluu sarjaan Nastola, kohti auringonlaskua....
Kylässä ei edes paljon juoppoja kun ei oo rahhoo..

3Äänestä

Huumeluola on poltettu, ja roskaväki on linnassa...
Osa on vain tillin tallin

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen aikeissa muuttaa iittiin, minkälainen paikka on asua. Onko paljon ns roskaväkeä, huumehörhöjä jne, jotka varastavat kaiken minkä irti lähtee? Onko millaiset koulut lapsille ym?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu