Vihervasemmistopopulistinen aines on raivoissaan.

Joudumme valitettavasti sietämään tätä keskiaikaisen tyylistä meuhkaamista, mutta ONNEKSI perustuslaki ja tolkku yhdessä kykeni vielä torjumaan vihervasemmistopopulistista totalitarismihinkua. Tällaiseen päädytään, koska kansalla on vaikeuksia oppia, että demokratia ei ole vain oikeus, vaan myös vastuu ja velvollisuus. Nyt äänestäjät alkaa enenevässä määrin muistuttaa jalkapallofaneja, jotka fanittaa jalkapallojoukkueita, eikä muista äänestää itseään ja yhteiskuntaansa.

On siis pitkälle meistä äänestäjistä kiinni, millaisella terveystasolla politiikka on. Nyt, kuten huomaamme, emme ole olleet viisaita, vaan olemme antaneet mandaattimme poliittiselle korruptiolle. Esim. tämä nykyinen järjestelmä, jossa demokratia loppuu vaalivoittajan julistamiseen, jos vaalivoittaja niin haluaa. Ja näin SDP halusi ja rakensi vihervasemmistopopulistisen hallituksen. Sellaisen hallituksenko me äänestimme? No emme niin. Sellaisen hallituksen Rinne rakensi, mutta meidän mandaatillamme. Onneksi kuitenkin näimme Perussuomalaisten vaalituloksesta, että tolkku, ja toivo paremmasta, elää edelleen.

2023 näemme mihin suuntaan mennään kehityksessä: joko tolkku vahvistuu, tai sitten mädättyminen vahvistuu. Jos mädättyminen vahvistuu, niin olemme taas antaneet typeryyksissämme vihervasemmistopopulistiselle perseilylle valtaa. Oikeastiko sitä haluamme? Vihervasemmmistolaista totalitarismia ihannoivaa ainesta johtamaan meitä? Minkä helvetin takia? Sille ei ole mitään järjellistä perustetta. Siksi ääni tolkulle, maalaisjärjelle, suomalaisuudelle jne. Se on fiksua demokratiaa.
34<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Hyvää se niille tekee saavat maista kerran omaa lääkettään ja kun vielä Trumpista tule presidentti voi sitä komukoitten raivoa hhhhhehe.

Äänestä
  • Katkeruus on taatusti ihan tapissa, mutta sitä voimakkaampaa on myös uhriutuminen, että saadaan aina tekosyy syyttä Persuja. Jostain, mistä tahansa.

    1Äänestä

Jos Vihreiden edustaja olisi kommentoinut: 'Tehostetaan vieraslajien torjuntaa sekä lainsäädännöllä että torjuntatoimenpiteiden rahoitusta lisäämällä.’ Tämä valitettavasti lukee väärässä kohdassa.

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/kansanedustaja-puhui-vieraslajeista-eduskunnassa-poliisi-neuvottelee-valtakunnansyyttajan-kanssa/f80df0f5-78c8-3fad-98c9-0dcc19fda023

Silloin olisi hallitus ja nyt julkisuudessa erittäin näyttävästi ja ilmeisen hyvin viihtyvä valtakunnansyyttäjä yhdessä samanmielisten kanssa ylistäneet edistyksellistä vihervasemmistolaista kannanottoa.

1Äänestä
  • Siihen se on valitettavasti mennyt. "Koska persut!" on monikäyttöinen tekosyy, jossa mennään herkästi kaksilla rattailla ja välillä ihan ilman pyöriäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siihen se on valitettavasti mennyt. "Koska persut!" on monikäyttöinen tekosyy, jossa mennään herkästi kaksilla rattailla ja välillä ihan ilman pyöriäkin.

    Miksei koskaan vihervasemmiston vihapuheita tuomita omien joukossa,muita kyllä ollaan tuomitsemassa .

    1Äänestä

  • Väärässä kohtaa se persulta tuli. Vihreät kun eivät ole kasvin asteella kuten persut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väärässä kohtaa se persulta tuli. Vihreät kun eivät ole kasvin asteella kuten persut.

    yhy yyy... raivosi on käsin kosketeltava. Oikeus, tolkku ja maalaisjärki voitti, mutta sinulle se on tappio. Miten helvetissä se voi olla edes mahdollista??? Oletko siis vihervasemmistopopulismin uhri?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väärässä kohtaa se persulta tuli. Vihreät kun eivät ole kasvin asteella kuten persut.

    Sehän se osoittaa, ettei nämä nykyiset nk. Vihreät edes tiedä mitään kasveista!

    VIhreät ovat hylänneet alkuperäiset tavoitteet.

    Kaikesta päätellen nykyisin Vihreiden sisäministerin ja ulkoministerin tavoitteena tuoda Suomeen kehitysmaista massoittain väkeä aina kun vain mahdollista. Tätäkö sinä äänestit?

    Äänestä

  • Ei kukaan muu kuin äärimielinen kiihkomoukka ala mölistä ihmisryhmistä "vieraslajeina". Näitä sanaseppiä löytyy lähinnä yhdestä puolueesta eduskunnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kukaan muu kuin äärimielinen kiihkomoukka ala mölistä ihmisryhmistä "vieraslajeina". Näitä sanaseppiä löytyy lähinnä yhdestä puolueesta eduskunnassa.

    Monikulttuurisuudesta möliseminen onkin sitä oikeaa vieraslaji-mölinää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Monikulttuurisuudesta möliseminen onkin sitä oikeaa vieraslaji-mölinää.

    En tiedä, muttei se niin helvetin tyhmää ole kuin nämä persujen tyypilliset heurekat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kukaan muu kuin äärimielinen kiihkomoukka ala mölistä ihmisryhmistä "vieraslajeina". Näitä sanaseppiä löytyy lähinnä yhdestä puolueesta eduskunnassa.

    Viileä analyysi Mäenpään vieraslaji-sutkauksesta:
    Jos Mäenpää väitti, että matut kuuluvat eri biologiseen lajiin kuin suomalaiset niin se olisi paitsi törkeää niin suorastaan umpihölmöä, itse asiassa mielenvikaista.
    Jos Mäenpään ajatus oli, että matut ovat eri rotua kuin suomalaiset ja oma rotu on pidettävä puhtaana niin se olisi klassista rasismia ja tuomittavaa.
    Jos Mäenpään sutkauksen takana on etnonationalismi, joka haluaa suojella etnistä suomalaisuutta vierailta vaikutteilta niin se on lähellä rasismia ja vähintäin moitittavaa.
    Jos Mäenpää sutkauksessaan vertasi (siis huom vertasi eikä rinnastanut) matuja vieraslajeihin niin se itse asiassa on monessa nielessä osuva vertaus.

    Vertaus on verbaalinen tyylikeino ja johan on kumma jos se muka on joku rikos vaikka vähän ontuisikin. Mitään näyttöä ei ole siitä, että Mäenpään sutkaus olisi mitään sen vakavampaa kuin vertaus.

    1Äänestä

Oikeistonatsifasistipersupopulistinen aines juhlii, kun saivat estettyä mahdollisen rikollisen saattamisen oikeuden eteen.

Äänestä
  • Mitään rikosta ei ole tapahtunut. Vai oletko oikeasti sitä mieltä, että kun vihervasemmistopopulisti pahoittaa teennäisesti mielensä, jotta saa aiheutettua Perussuomalaisinne vahinkoa, niin silloin voidaan lähteä rikkomaan perustuslakia ja tolkkua? Juuri tällaista älyvapaata mielivaltaisuutta ja totalitarismihinkua vastaan meillä on perustuslaki, tolkku ja maalaisjärki. Ymmärrän kyllä, että olet raivoissasi, mutta yritä nyt päästä siitä yli.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitään rikosta ei ole tapahtunut. Vai oletko oikeasti sitä mieltä, että kun vihervasemmistopopulisti pahoittaa teennäisesti mielensä, jotta saa aiheutettua Perussuomalaisinne vahinkoa, niin silloin voidaan lähteä rikkomaan perustuslakia ja tolkkua? Juuri tällaista älyvapaata mielivaltaisuutta ja totalitarismihinkua vastaan meillä on perustuslaki, tolkku ja maalaisjärki. Ymmärrän kyllä, että olet raivoissasi, mutta yritä nyt päästä siitä yli.

    Puhuttiin mahdollisesta rikoksesta! Syyttäjän mielestä sellainen oli todennäköinen, koska hän kiinnostui asiasta. persut estivät rikostutkinnan.

    Äänestä

  • Mitäs olet vetänyt?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puhuttiin mahdollisesta rikoksesta! Syyttäjän mielestä sellainen oli todennäköinen, koska hän kiinnostui asiasta. persut estivät rikostutkinnan.

    Syyttäjä syyllistyi virkavirheen merkit täyttävään sooloiluun, sillä rikoksella vihjailu julkisuudessa ei kuulu perustuslain mukaan puolueettomaksi oletetun oikeuslaitoksen ja sen edustajien rooliin missään muodossa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Syyttäjä syyllistyi virkavirheen merkit täyttävään sooloiluun, sillä rikoksella vihjailu julkisuudessa ei kuulu perustuslain mukaan puolueettomaksi oletetun oikeuslaitoksen ja sen edustajien rooliin missään muodossa.

    Valtakunnansyyttäjä ei "vihjaillut rikoksella" vaan puhui yleisistä periaatteista hänelle olennaisesti kuuluvalla aihealueella. Yleiset periaatteet ovat tietty tuntemattomia ja liian abstraktejakin persuille, samoin lukutaito. Toisaalta innolla öyhöttäessä molemmat voivat tietty vain mennä ohikin? Molempi parempi.

    Liippaa erittäin läheltä oikeuslaitoksen tulemista politiikan puolelle, mitä perustuslain mukaisen vallan kolmijaon mukaan ei suotavaa. Mainitun virkamiehen (vai pitäisikö sanoa virkahenkilön, ellei peräti virkailijan) toiminta julkisuudessa on erittäin tulkinnanvaraista tältä osin. Vähän samoin niinkuin jos pitäisi arpoa, onko syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan vai ei.

    Ennemmin äänestystulos liippaa erittäin lähelle politiikan tunkeutumista oikeuslaitoksen alueelle. Missä persupoliitikkoja eivät koske samat lait ja oikeudelliset vastuut kuin kansalaisia. Kun kerran tällaisen erityisoikeuden itselleen äänestivät?

    Äänestä

hähähähähähähähäh, saivat tosiaan nenilleen.. kohta koittaa miesten aika kausi vai mitä. katsotaan sitten miten vastustajien suut pannaan kun hallitsemme suomea. seuraavissa vaaleissa odottaa jytkyjen jytky

Äänestä
  • Hyvä yritys, vasuri :D Toivotaan, että kohta koittaa tolkun ja järjen aikakausi, jolloin voimme vilkuttaa jäähyväiset vihervasemmistolaiselle mielivaltaisuudelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä yritys, vasuri :D Toivotaan, että kohta koittaa tolkun ja järjen aikakausi, jolloin voimme vilkuttaa jäähyväiset vihervasemmistolaiselle mielivaltaisuudelle.

    Aina yhtä huvittavaa, kun zombipersu hokee ajatuksettomana "tolkkua" ja "järkeä".

    Äänestä

Kansa tahtoi Halla-Ahon pääministeriksi. Mutta järkyttävällä petoksella ja manipulaatiolla ja terrorilla ja vääryydellä Halla-Aholta vietiin pääministerin virka.

Kansa on raivoissaan!

Äänestä
  • Puhutko nyt jostain fantasia-Saksan kansasta (Volk) vai mistä?

    Äänestä

Jopas oli taasen kirjoitus. Suomessa käydään edelleen henkilövaalit, ei äänestetä hallituksen kokoonpanosta.

Tottakai sinäkin saat, ja meuhkaatkin ainakin täällä palstoilla. Se suotakoot sinulle. Miksi haluat koko ajan arvostella/haukkua vasemmistopuolueita? Samaan hengenvetoon kuitenkin uhriudut, mikäli perussuomalaisia arvostellaan.

Äänestä

Toiviainen edustaa suomea vai mitä se edustaa?

missä on ihmisoikeudet Martin Sheikki?

Äänestä

Vihuri vasurit meinaa hävittää suomen, mutta ei hätiä mitiä PERSUT taitaa ja laittaa nuo ojennuksiin elikkä nuohan haihtuvat mailman-tuuliin

Persut on puolue jossa suomalainen aina on etusialla ja tällä tekniikalla mitä nykyisin on, on meillä hyvän maholisuuvet elelä rauhalisissa puiteissa ja järkevillä työpanoksilla

Delkeytetään SUOMEAMME ja Persuilla on siihen jo miehistöä valmiina

Äänestä
  • Jos saatte luku- ja kirjoitustaidon poistettua muiltakin, niin varmasti voi onnistua, ehkäpä.

    Äänestä

Keskiaikaisen tyylistä meuhkaamista? Taidat olla aika sekaisin...

Keskiajalla kristilliset sen aikaiset persut harjoittivat inkvisiittoria eli noitavainoa. Silloin poltettiin vihervassut, ja kaikki omilla aivoilla ajattelevat elävältä noitarovioissa.

Samaa noitavainoa on havaittavissa tämän päivän kristillisissä oikeistolaisissa.

Älä siis jaksa naurattaa ja kertoilla satuja vihervasemmiston "meuhkaamisesta".

Äänestä

Miksi Haavisto saa pelotella?

Äänestä
  • Miksi vasmmiston Mustajärvi saa toivotella entisen presidentin alinpaan helvettiin eikä saa siitä mitään rangaistusta.

    Äänestä

Vihervasemmisto mafia on saanut kokoomuksen puoluejohdon polvilleen. Kokoomus on koulukiusatun asemassa ja sanoo, syö, pukeutuu kuten taustalla vaimo määrää. Toinen puoli kokoomuksessa on itsenäisiä vakaasti mielipidettään pitäviä ihmisiä jotka pysyvät sivummalla vailla mitaleita ja merkittäviä luottamuspaikkoja. Käsittämätöntä miten pelko johtaa sananvapauden kaventumiseen. Ja tyypillistä on tietenkin kommunismille ja vasemmistolle mielipiteiden ohjailu pelolla kuten historia osoittaa.

1Äänestä
  • Kolmannes kuiten kokoomuslaisista luikki äänestystä pakoon kun tietävät että ennenaikaiset vaalit ovat tulossa,vaalikentillä olisivat tulleet naurunalaiseksi ja yleisen pilkan kohteeksi .

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Joudumme valitettavasti sietämään tätä keskiaikaisen tyylistä meuhkaamista, mutta ONNEKSI perustuslaki ja tolkku yhdessä kykeni vielä torjumaan vihervasemmistopopulistista totalitarismihinkua. Tällaiseen päädytään, koska kansalla on vaikeuksia oppia, että demokratia ei ole vain oikeus, vaan myös vastuu ja velvollisuus. Nyt äänestäjät alkaa enenevässä määrin muistuttaa jalkapallofaneja, jotka fanittaa jalkapallojoukkueita, eikä muista äänestää itseään ja yhteiskuntaansa.

On siis pitkälle meistä äänestäjistä kiinni, millaisella terveystasolla politiikka on. Nyt, kuten huomaamme, emme ole olleet viisaita, vaan olemme antaneet mandaattimme poliittiselle korruptiolle. Esim. tämä nykyinen järjestelmä, jossa demokratia loppuu vaalivoittajan julistamiseen, jos vaalivoittaja niin haluaa. Ja näin SDP halusi ja rakensi vihervasemmistopopulistisen hallituksen. Sellaisen hallituksenko me äänestimme? No emme niin. Sellaisen hallituksen Rinne rakensi, mutta meidän mandaatillamme. Onneksi kuitenkin näimme Perussuomalaisten vaalituloksesta, että tolkku, ja toivo paremmasta, elää edelleen.

2023 näemme mihin suuntaan mennään kehityksessä: joko tolkku vahvistuu, tai sitten mädättyminen vahvistuu. Jos mädättyminen vahvistuu, niin olemme taas antaneet typeryyksissämme vihervasemmistopopulistiselle perseilylle valtaa. Oikeastiko sitä haluamme? Vihervasemmmistolaista totalitarismia ihannoivaa ainesta johtamaan meitä? Minkä helvetin takia? Sille ei ole mitään järjellistä perustetta. Siksi ääni tolkulle, maalaisjärjelle, suomalaisuudelle jne. Se on fiksua demokratiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu