Armeija ei hoida asioita oikein.

Anonyymi

Moi.

Miksi armeijasta poistuttua ei saa airsoft aseita itselleen?

Ensiksikin se että airsoft aseet ovat muuten valmiita aseita, kunhan niihin vaihdetaan pari tilattavaa osaa niin ne ovat oikeita aseita.

Puolustusvoimilla on nämä osat olemassa muunneltuina ja oikeina toimivina,
Eli jos omistat airsoft aseen niin pidä se kaapissa, jos sota syttyy niin viet sen puolustusvoimille ja he takavarikoivat sen ja vaihtavat osat.

Itselläni on 2 kappaletta airsoft aseita, pistooli ja rynnäri.
Olen itse ne hankkinut ja kirvaan sitä että miksi ei puolustusvoimat jo antanut niitä minulle.

Ne on arvokkaita.

Olen niiden avulla jopa ilman harjoittelua käynyt läpi ajatus maailmaa.

Nyt tiedän suojautumisesta ja oikeasta sodasta ja ampumisesta ihmisenä enemmän.

Vaikka ne on biohajoavia paukkuja niin silti olen ymmärrykseni mukaan käsitellyt vitun paljon juttua niiden olemisesta ja käytöstä itselläni.

Ensimmäinen on se että ne tekivät minusta pasifistin kun olen omistanut ne.

Vihaan ja inhoan niitä yli kaiken.

En halua edes treenata harjoituksiin menoa edes ajatella.

Vihaan niitä enemmän kuin mitään ikinä.

Tämä viha aseitani kohtaan on tehnyt minusta taistelijana harjoituksissa selviytyjän.

En enään käytä niitä paljon ollenkaan... hyvä jos kertaakaan harjoituksen aikana.

siinä ne viimeisimmät muistot treeneistä.

En kuollut niissä enkä käyttänyt asetta.

Aina jos yleensä käytin ja turvauduin siihen että pitää käyttää niin hävisin. eli kuolin.

Pistin merkille sen että nykyinen armeija opettaa taktista sotaa, eli vähemmän sotilaita etenee.
Se pätee sata prosenttisesti siihen että ei käytä välttämättä asetta.

Jokainen luoti on säilytettävä, ne eivät ole oikeassa sodassa biohajoavia.

Ja ne on vitun raskas kantaa.

Yleensäkkin vihaamalla aseenkäyttöä ja pelkäämällä vihollista olen oppinut puolustamaan itseäni jopa nynnyn raukan veroisesti.

Potero elämän turva. ja pää alhaalla siellä. silloin kuulee kaikki äänet ympäriltä. jos pää on ylhäällä niin ei kuule ääniä.

Vihollista ei enään minulla ole.

Olen terapisoinut itseni näillä välineillä.
Paukutellut ja en paukutellut ihan tarpeeksi.

Jos suomi haluaa että jokainen osaamatonkin psykologiassaan oppii oikean sodankäynnin pasifistisen eli myöhemmin poliittisen väliajan merkityksen niin suosittelen että armeija jakaisi jokaiselle kansalaiselle airsoft aseita.

Pelkästään että sinulla on airsoft ase kaapissa, on sinulle kuin mustaraamattu hyllyllä..
Se on aina mielessä.

Siten sitä oppii vihaamaan ja lopputuloksena käsittelemään.

VIHAA SITÄ JA OPI KÄSITTELEMÄÄN SITÄ VASTA SITTEN!!!!

Terveisin; Henkka

Satan Forever!!!! No Guns and Killing!!!! Love Peace and Understanding Forever!!!

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

        Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
        Maailman menoa
        666
        8104
      2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

        Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
        Maailman menoa
        467
        2345
      3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

        Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
        Kotimaiset julkkisjuorut
        233
        2313
      4. Poliisi otti Stefun kiinni!

        Seiska tietää kertoa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        147
        1880
      5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

        Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
        Kotimaiset julkkisjuorut
        29
        1423
      6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

        Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
        Kotimaiset julkkisjuorut
        117
        1264
      7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

        Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
        Viihde ja kulttuuri
        51
        1256
      8. Steppuli veressä

        Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        76
        968
      9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

        nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
        Ikävä
        65
        865
      10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

        Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
        Suhteet
        7
        809
      Aihe