Lupiinin hävittäminen

Anonyymi

Oletteko kuulleet jalkapallovalmentajasta joka pelin alussa toteaa joukkueellleen: Minusta tuntuu että häviämme tämän ottelun.
Juuri tämä tunne tulee kun lukee eri viranhaltijoiden kommentteja lupiinin hävittämisestä, on suunnitelmia ja taas suunnitelmia eri tahoista jotka hoitaa asian, kyseiset tahot eivät ehkä ole kuulleetkaan koko asiasta. Yhteistä näille kommenteille ja kirjoituksille on että keinoista ei puhuta halaistua sanaa, eikä siitä kuka saa poistaa lupiinin mistäkin, toisen maallehan ei voi mennä luvatta, Kantava tunne näistä kommeteiista on: Vähättelyä, väistelyä, kiinnostuksen ja uskon puutetta, muutama päivä sitten luin maastullista jutun jonka mukaan lupiini ollaan lukemassa " vakiintuneeksi vieraslajiksi"
Mitä kasviin itseensä tulee, se on helposti torjuttavissa normaaleilla kasvinsuojeluaineilla, MCPA- neste veteen sekoituttuna tepsii vuorokaudessa, samoin joutomaiden ohjaaminen viljelykäyttöön hillitsee tehokkaasti kasvin leviämistä, mietitään sitäkin mitä tapahtuu kun lupiini leviää puolukka- ja mustikkamaille.
Nyt kysytään sitä paljonpuhuttua johtajuutta.

3

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Maailmaa muuttuu ja meidän tulisi vain hyväksyä nämä vieraslajit osaksi luontoamme.

      • Anonyymi

        Ei tule hyväksyä! Samoin kuin en hyväksy loputonta maahanmuuttajien kotoutustakaan! Geelipäät ajelevat Suomessa paremmilla autoilla kuin perusduunari, tekemättä mitään!
        Eivätkä suostu elämään maassa maan tavalla, moskeijoita pitäisi saada kokoontumispaikoiksi!

        Rajat kiinni ennenkuin Suomesta tulee muslimivaltio!!!


    • Anonyymi

      Kirjoitit niin täyttä asiaa! Aivan samoin olisin itsekin kirjoittanut, jos olisin ehtinyt.

      Kiitos ap!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      663
      8059
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2322
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2261
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1827
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1346
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1247
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      1222
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      885
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      860
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      788
    Aihe