Suomalaisilla moraalisesti puhdas menneisyys, harmi vain että rapatessa roiskuu jonkin verran tännekin kun entisten orjuuttajavaltioiden rasistinen menneisyys iskee voimalla takaisin.
Suomi vs. muut
10
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kumma kun ei roisku huippuorjuuttajiin mm. Saudi-arabiaan tai Turkkiin. Kaikissa Afrikan maissa on toiset kansat orjuuttaneet toisia kansoja. 1820-luvulle saakka arabit kiertelivät Välimerellä ja Atlantilla Euroopan rannikoilla ryöstämässä orjia.
Missä korvaukset ja anteeksipyyntö? - Anonyymi
Ruotsin osana Suomi oli osa kansainvälistä orjakauppaa. Ruotsilla (tai "Ruotsi-Suomella", kuten suomalaisissa koulukirjoissa sanotaan) oli orjakaupan keskus Karibialla Saint-Barthelemyn saarella vodesta 1784 orjakaupan muodolliseen kieltämiseen vuonna1848, mutta orjakauppa jatkui käytännössä 1870-luvulle. Ruotsi luopui Saint-Barthelestä 1878.
Saari oli Ruotsin siirtomaa ja orjakauppa oli niin tuottoisaa että saaren pääkaupungista Gustaviasta (nimetty Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n mukaan) kasvoi parhaimmillaan Ruotsin viidenneksi suurin kaupunki. Suomalaissyntyisiä oli orjalaivojen kapteeneina ja miehistön jäseninä ja orjakaupasta saatuja voittoja valui suoraan ja välillisesti myös Suomeen. Orjakauppa oli tuolloin globaalin kaupankäynnin ydin.- Anonyymi
Onneksi ei ollut Suomi-nimistä valtiota, eikä edes Ruotsi-Suomea, olimme saumaton osa Ruotsia.
Syyllisyys kuuluu 100% Ruotsille - Anonyymi
Samalla tavalla harmaata moraalia niin kuin Hitlerin kanssa liittoutuminen kun ketään muuta ei kiinnostanut tulle Suomen avuksi Neuvostoliittoa vastaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samalla tavalla harmaata moraalia niin kuin Hitlerin kanssa liittoutuminen kun ketään muuta ei kiinnostanut tulle Suomen avuksi Neuvostoliittoa vastaan.
Ja kuten jo sanottu, syyllisyys kuului Ruotsille, ei Suomelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kuten jo sanottu, syyllisyys kuului Ruotsille, ei Suomelle.
Esimerkiksi Suomen ensimmäiset sokeri- ja tekstiilitehtaat perustuivat orjatyöllä tuotettuihin raaka-aineisiin. Länsinaiden vairaus on rakennettu orjatyön varaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esimerkiksi Suomen ensimmäiset sokeri- ja tekstiilitehtaat perustuivat orjatyöllä tuotettuihin raaka-aineisiin. Länsinaiden vairaus on rakennettu orjatyön varaan.
Tuolla logiikalla kaikki maailman maat ovat orjatyöhön sekä kidutukseen syyllisiä koska Kiinan kommaripuolue sellaista harjoittaa ja muut maat ovat sen talouden kanssa tavalla tai toisella sidoksissa.
- Anonyymi
Suomen kansa oli orjan asemassa, ei orjakaupan osasyyllinen.
Kaiken lisäksi kärsimme edelleen ruotsalaisen vähemmistön etuoikeuksista - vähemmistöfasismista ja sen kaksista standardeista.
- Anonyymi
Aikanaan oli todella kallista tuoda orjia afrikasta eurooppaan. Niille piti tarjota laivakyyti ja ruokkia niitä koko matkan ajan
Paikanpäällä piti palkata kalliilla miehiä vartioimaan ettei orjat raiskanneet taikka karanneet
Nykyisin helppoo? Orjat kävelee tänne vapaaehtoisesti ja riittää kun niille heittää vähän euroja käteen niin ne tekee mitä Valkoinen herra käskee...- Anonyymi
Ne kymmenet tuhannet jotka ovat tulleet suomalaisten vieraiksi,
eivät todellakaan tee Suomessa mitään töitä. Nämä mustat herrat käskee suomalaisia,
ja suomalaiset ovat niitä orjia, joiden verotuloilla näitä loisijoita elätetään.
Suomalaiset ovat mustien orjia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455080Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481289Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101209- 131143
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171027Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3925Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59795Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27773