METLA-Talo

Tietäjätekijä

Suomalainen puuteollisuuus lähestyy suunnittelijoita postittamalla ilmaisjakelussa "PUU" -lehteä.

Punamultahallinnon myötä puurakentaminen on pyrkimässä/pääsemässä valtiovallan erityiseen suojeluun!

Puurakentamien on näyttänyt "etevämmyytensä" Lahden Sibeliustalossa ja aikaisemmin esimerkiksi Tikkurilan uimahallissa!
(kyllä on korjaamista riittänyt)

Uusi "Puu" -lehti esittelee nyt etusivuillaan Metsäntutkimuslaitoksen Tutkimuskeskuksen METLA- talon.

Talon aulaan on viritelty omituiset himmelipilarit. Valitettavasti on sanottava, että aulatila olisi paljon paremman näköinen ilman pilareita, ja silmämääräisesti arvioiden noin pienet jännevälit eivät moisa rumistuksia kaipaisikaan. Aivan sama tilanne on Sibeliustalossa, katto/laipio olisi saatu kannatettua paljon nykyistä sievemmin rakentein.
Less is more!

10

1264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Inssi

      Tutkijaraukat sotkeentuvat pikkujouluissaan humalassa niihin tolppiin. Talo on ruma kuin perkele ja outo muutenkin.

      • Se Leena

        Minä olen eri mieltä, ulkoa päin talo näyttää mielenkiintoiselta! Sisäkuvista ei osaa sanoa ennen kuin käy itse paikan päällä. Tässä pilarit oli otettu aiheeksi, toisin kuin Lahdessa, minusta näitä ei voi verrata noin suoraan. Turhaan muuten täällä puhutte jostain niinkin "ammattilehdestä" kuin Puu-lehti, eivät nämä lukijat ole koskaan edes kantta nähneet!

        Insinööri ei ole koskaan vielä kehunut arkkitehdin suunnittelua, en odota että se päivä tulisi tänäänkään. Insinöörien suunnittelemia rakennuksia ei muuten myöskään arkkitehdit kehu. Kertoisiko tämä enemmän insseistä ja arkkitehdeista kuin arkkitehtuurista?

      • Tietäjätekijä
        Se Leena kirjoitti:

        ... olla erimieltä!
        Mutta kun se "mielenkiintoiselta" näyttämien ei riitä, ei kelpaa!

        Kas kun yhteisesti on sovittu:
        "Rakennuksen tulee soveltua rakennettuun ympäristöön ja maisemaan sekä täyttää kauneuden ja sopusuhtaisuuden vaatimukset."

        Puu -lehdessä esimerkkeinä esiteltyjen rötisköjen myötä tämä uuden maankäyttö- ja rakennuslain kohta menettää uskottavuutensa.
        Nyt se ei ketään koske, eikä yleinen syyttäjä varmasti nosta juttua esim Kärsämäen paanukirkon rakentamisesta.
        Siis kukaan ei tiedä, mitkä ovat kauneuden ja sopusuhtaisuuden vaatimukset!?
        Systeemi on rakennettu niin, että riitatapauksessa ratkaisun tekee KO, mutta minkälaisella asiantuntemuksella!
        Ei ainakaan lakimiehen opinnoilla, vaan ehkä sitten pyydetään asiantuntija-apua SAFA-arkkitehdeiltä?
        Kärsämäkeläisillä on nyt paljon kärsittävää, kirkon lisäksi vireillä on maailman suurin hieromasuvahanke! Eli 40 m korkea (tuulessa värähtelevä) puutorni, kansainvälisesti ainutlaatuinen High-tech -rakennus.
        Tornin muoto osoittaa rikkaalla ja monipuolisella tavalla puun käyttömahdollisuuksia vaativasssa kohteessa!

        Ei täällä puhuta turhaan, täällä kirjoitetaan lähes turhaan, mutta ihan noin harjoituksen vuosi, ja tiedon julkistamisen ja levittämisen kannalta.
        Jaetaanhan näitä "Puu" ym. ammattilehtiä kirjastoihin ja tavan immeinen saattaa niitä katsella.
        Tietääpähän sitten, mitä verorahoillaan saa, em tornin arvioidaan maksavan 1,5 milj euroa.

        Jos keskusteltavaa riittää, niin minulla on varastossa vielä pari valittua sanaa Joensuuhun rakennetusta monitoimi-/urheiluhallista.

      • Rullatehti
        Tietäjätekijä kirjoitti:

        "täyttää kauneuden ja sopusuhtaisuuden vaatimukset"

        on huomattava edistysaskel aikaisemmasta "kohtuullisesta kauneudesta". (Silloin kohtuuttoman kaunis oli laitonta.)

        Äh - tunnut olevan fiksu ja tietävä tyyppi: älä siis viitsi trivialisoida. Milläs me voimme kokeilla arkkitehtuuria paitsi rakennuksilla? Joskus menee pieleen (vaan ei Kärsämäellä - no ei, en olisi itsekään tehnyt sellaista, mutta se on toinen juttu.)

      • Arkkivaari
        Rullatehti kirjoitti:

        pähkäiltävän aihe onkin... arkkitehdin vastuu jälkipolville. Pöhkö tilaaja useimmiten pääsee livahtamaan vastuusta.

        Tästä Kärsämäen 1,5 miljoonan euron tornista: onkohan noin korkeaksi kasvavaa villiviiniä? ;)

      • meikämandoliini
        Tietäjätekijä kirjoitti:

        ... olla erimieltä!
        Mutta kun se "mielenkiintoiselta" näyttämien ei riitä, ei kelpaa!

        Kas kun yhteisesti on sovittu:
        "Rakennuksen tulee soveltua rakennettuun ympäristöön ja maisemaan sekä täyttää kauneuden ja sopusuhtaisuuden vaatimukset."

        Puu -lehdessä esimerkkeinä esiteltyjen rötisköjen myötä tämä uuden maankäyttö- ja rakennuslain kohta menettää uskottavuutensa.
        Nyt se ei ketään koske, eikä yleinen syyttäjä varmasti nosta juttua esim Kärsämäen paanukirkon rakentamisesta.
        Siis kukaan ei tiedä, mitkä ovat kauneuden ja sopusuhtaisuuden vaatimukset!?
        Systeemi on rakennettu niin, että riitatapauksessa ratkaisun tekee KO, mutta minkälaisella asiantuntemuksella!
        Ei ainakaan lakimiehen opinnoilla, vaan ehkä sitten pyydetään asiantuntija-apua SAFA-arkkitehdeiltä?
        Kärsämäkeläisillä on nyt paljon kärsittävää, kirkon lisäksi vireillä on maailman suurin hieromasuvahanke! Eli 40 m korkea (tuulessa värähtelevä) puutorni, kansainvälisesti ainutlaatuinen High-tech -rakennus.
        Tornin muoto osoittaa rikkaalla ja monipuolisella tavalla puun käyttömahdollisuuksia vaativasssa kohteessa!

        Ei täällä puhuta turhaan, täällä kirjoitetaan lähes turhaan, mutta ihan noin harjoituksen vuosi, ja tiedon julkistamisen ja levittämisen kannalta.
        Jaetaanhan näitä "Puu" ym. ammattilehtiä kirjastoihin ja tavan immeinen saattaa niitä katsella.
        Tietääpähän sitten, mitä verorahoillaan saa, em tornin arvioidaan maksavan 1,5 milj euroa.

        Jos keskusteltavaa riittää, niin minulla on varastossa vielä pari valittua sanaa Joensuuhun rakennetusta monitoimi-/urheiluhallista.

        Jokaisella ihmisellä on tietysti jonkinlainen oma tai lainattu makunsa. Se mikä on toiselle rumaa on toiselle kaunista. Tässä lienee se suurin vaikeus.

        Muinaisia rakennuksia ei kannata verrata nykyisiin, sillä tuolloin rakennustekniikka ja rakennuskustannukset olivat aivan toista maata. Jos nyt rakennettaisiin vaikka Olavin linna, niin kalliiksipa tulisi.

        Ja koska rakennusmenetelmät ovat muuttuneet, täytyy sen heijastella myös arkkitehtuuriin. Emme myöskään elä 1500-luvun monarkiassa, vaan yhteiskunta ja ajan henki on muuttunut ratkaisevasti. Rakennukset eivät myöskään sisällä samoja toimintoja samoine vaatimuksineen kuin ennen.

        Siinä suurimpia syitä siihen miksi "nykyään ei osata tehdä mitään oikein, paras olisi palata vanhoihin kunnon menetelmiin".

        Kuinka moni olisi valmis muuttamaan epäkäytännölliseen, vetoisaan, energiasyöppöön mutta ah niin romanttiseen hirsitaloon 1800-luvulta (varustettuna tietysti ulkohuussilla jne epämukavuuksilla)? Ei kukaan. Nyt vaaditaan täysin nykyaikaisia taloja pakattuna nostalgis-romanttiseen kuoreen - mikä on paitsi feikkiä, tuo myös melkoisia ongelmia, koska esim. hirsi ei ole materiaalina niin joustava ja kosteuskestävä mitä nykyaikainen ylellinen elämäntapa vaatii.

        Kärsämäen paanukirkko on yksi hienoimmista puurakennuksista vuosikausiin. Tornista en tiedä (saanevatkohan koskaan sitä valmiiksikaan?). Metlan talo Joensuussa on komea.

        Onneksi yhteinenkin sävel löytyy: Joensuun urheiluhalli on aivan kammottava.

    • Rullatehti

      Et kai vain nyt ole hiukan liian negatiivinen? Kyllä minäkon 30 vuotta sitten näin märkiä unia Miesin taloista, mutta se oli silloin. No jaa, näen vieläkin, mutta hyväksyn muutakin!

    • Rullatehti

      Taisin ärsyyntyä liikaa...

      • Tietäjätekijä

        Mutta maltas torstai-iltapäivään, kun minä tulen "julkisivutyöryhmän" * kokouksesta.
        Siinä sitä vasta ärsyyntyykin, ja loppupäivä menee puhistessa.

        Ja kunhan tästä saan kirjoitettua Kouvolan seurakuntatalon laajennnuksesta ja Kuopioon ilmestyneestä uudesta "Puijon tornista". (jotkut sanovat sitä pilvenpiirtäjäksi?!)
        Paineita on.
        JA kaikki johtuu varmaan siitä, että työhuoneen seinillä on yhtä sun toista VANHAA, joka on tehty 300-400 vuotta sitten paremmin kuin mitä nyt osataan. (Pitääkö joka maanantai-aamu luoda uusi a...?)

        Eihän mokaa tarvitse tehdä 1:1:een, kun on pienoismallit ja REVIT ja Strata ja Autocad:lläkin saa jotain aikaiseksi. Tilaajat vaan ovat niin lukkoonlyöneet aikataulunsa, ettei vaihtoehtoja (ideoita) juuri tutkita!

        Tämä on vaarallinen ala ... tämä arkkitehtuurin kritiikki ... vai?

        * aika ja nimi muutettu

    • Nimetön

      Puutalo on suomen voimavara, puunjalostus katoaa halvempiin maihin. Puutalo kunniaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      448
      6474
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      158
      3814
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      101
      2490
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      25
      1969
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      123
      1333
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1263
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      67
      1114
    8. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      63
      1085
    9. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      77
      1019
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      44
      993
    Aihe