Vapaa-ajattelijoiden pyllysaaga jatkuu

Anonyymi

Selailin viime aikojen Vapaa ajattelija -lehtiä ja mietin, mihin näin huonoa kirjoittelua tarvitaan. Yksi artikkeli hämmästytti kuitenkin erityisesti. Mutta ensin taustaa. Vapaa-ajattelijoilla on perustamisestaan saakka ollut erikoinen suhde alastomuuteen.

Liiton perustaja kirjoitteli levottomia. Sama on jatkunut myöhemmin, kun jossain Jyväskylän seudulla vaparit puuhasivat nakurantaa, kun pornoelokuvia tuotettiin Tampereen vaparien tiloissa, kun Helsingin vaparit toimivat pornolehtien vapaaehtoistyöntekijöinä jakaen lehtiä ihmisille kadulla, kun kampanjakuvaksi valittiin pilakuva karvapyllyisestä miehestä jne jne. Nyt pyllysaaga saa jatkoa.

Yhtä viime vuoden lehteä selatessa meinasi mennä kahvi väärään kurkkuun, kun Helsingin vaparien Jape Lovén kirjoitti jonkinsortin hartauskirjoituksen rautaperseestään. Hänestä kuulemma tuntuu siltä, että takamus on juurtunut moottoripyörän satulaan. Kokemus on kuin pyörä ja mies olisivat yhtä (yhdyntä!?!). Meditatiivistakin ja kuulemma uskovaisten sanoin jumalallista.

Tuntuu todella kummalliselta, että Vapaa Ajattelija -lehdessä on tällainen hartauskirjoitus takapuolesta. Mihin vaparit pyrkivät täällä pyllysaagalla? Onko vapaa-ajattelu jokin pyllyuskonto? Kyllä täytyy jokaisen tarkkaan miettiä, haluaako olla tällaisen pyllykerhon jäsen.

52

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Muistan tuon. Oli aika erikoinen kirjoitus. Hartauskirjoitus on varmaan juuri oikea termi kuvaamaan sitä. Tieteellisestä maailmankatsomuksesta ei ollut jälkeäkään. Ja toi rautaperse... Facepalm.

      • Anonyymi

        Eikös tämä mr. Rautaperse ole yritellyt politiikkaankin sdp:n listoilta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös tämä mr. Rautaperse ole yritellyt politiikkaankin sdp:n listoilta?

        Kyllä vaan, mutta huonolla menestyksellä. Ennen vapareilla oli valtakunnan tason maineikkaita poliitikkoja näkyvinä jäseninä, samoin professoreita yms. Nyt on näitä "rautaperseitä", jotka käyvät nolaamassa itseään vaaleissa. Miettikää nyt nykyistä puheenjohtajaakin.

        Oliks peejiillä joku oluttempaus vai muistanko väärin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliks peejiillä joku oluttempaus vai muistanko väärin?

        Se vissiin oli joku alkoholilainsäädäntöä kritisoiva juttu tms. Virkistäkää muistiani.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se vissiin oli joku alkoholilainsäädäntöä kritisoiva juttu tms. Virkistäkää muistiani.

        Kukaan ei muista! No, puheenjohtaja meneekin vaihtoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei muista! No, puheenjohtaja meneekin vaihtoon.

        Ketä nyt juntataan Ylikosken kulissiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketä nyt juntataan Ylikosken kulissiksi.

        Sehän on yhdentekevää. Antivapari riemuitsee Ylikosken jatkosta, koska se takaa vaparien alasajon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän on yhdentekevää. Antivapari riemuitsee Ylikosken jatkosta, koska se takaa vaparien alasajon.

        Miks Ylkkä hallitsee kulissien takaa?

    • Anonyymi

      Kylläpä vapaa-ajattelijoiden ajatukset ovat omituisia. En ole harkinnutkaan heihin liittymistä, mutta nyt näen, että on todella syytä pysyä etäällä heistä.

      • Anonyymi

        Nakurantoja, pornolehtiä ja -elokuvia... Tuntuu, että vapaa-ajattelijat ajattelevat ala- eikä yläpäällään. Mitä vielä nähdäänkään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nakurantoja, pornolehtiä ja -elokuvia... Tuntuu, että vapaa-ajattelijat ajattelevat ala- eikä yläpäällään. Mitä vielä nähdäänkään?

        Kääntyy heinäkuu ja vaparit ovat valloillaan. Viuhahteleeko ne?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kääntyy heinäkuu ja vaparit ovat valloillaan. Viuhahteleeko ne?

        Ei. Kaljaa latkitaan ja puhutaan höpöjä. Alkoholisteja?

    • Anonyymi

      Yrittääkö tämä Lovén uudeksi liiton puheenjohtajaksi?

    • Anonyymi

      Eroaako ne persauksistaan eteenpäin pääsemättömyydellään sitten.

      • Anonyymi

        Mikään ei muutu vapareissa. Pyllysaaga jatkuu ja jatkuu.

    • Anonyymi

      Musta tuntuu, että liiton ja HSVA:n tyypit on nyt aika noloina...

      • Anonyymi

        Näin se vaan on. Hiljaisuus mahdollistaa sen, että kuulee vaparien kiemurtelun vaivautuneina.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Näin se vaan on. Hiljaisuus mahdollistaa sen, että kuulee vaparien kiemurtelun vaivautuneina.

        Se hiljaisuus todennäköisesti merkitsee ettei ketään muuta kuin avaajaa kiinnosta nämä hänen "pyllyjuttunsa".

        Avaajan viestissä tulee lähinnä ilmi hänen pervoutensa, miten hän esimerkiksi jotenkin onnistuu saamaan mieleensä yhdynnän kun joku kirjoittaa moottoripyörällä ajamisen muistoista.

      • Anonyymi
        Oudoksuva kirjoitti:

        Aika omituisi muistoja, jos muistaa, että pylly juurtui satulaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika omituisi muistoja, jos muistaa, että pylly juurtui satulaan.

        Joku voisi puhua harhaisuudesta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aika omituisi muistoja, jos muistaa, että pylly juurtui satulaan.

        Melko varmasti viittasi siihen että oli matkannut pitkän matkaa ja moottoripyöräily alkoi tuntumaan luontaiselta.

        Mutta miksi sinä tunnet näin suuria tunteita kertoessasi lukemistasi "pyllyjutuista" ja yrität saada niistä omituisia tarinoita aikaiseksi?

      • Anonyymi
        Oudoksuva kirjoitti:

        Melko varmasti viittasi siihen että oli matkannut pitkän matkaa ja moottoripyöräily alkoi tuntumaan luontaiselta.

        Mutta miksi sinä tunnet näin suuria tunteita kertoessasi lukemistasi "pyllyjutuista" ja yrität saada niistä omituisia tarinoita aikaiseksi?

        Minusta tuo lehdessä julkaistu tarina oli aika omituinen. Vai onko sinunkin takalistossasi alkanut tuntua juuria?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minusta tuo lehdessä julkaistu tarina oli aika omituinen. Vai onko sinunkin takalistossasi alkanut tuntua juuria?

        Sinun fetissisi eivät suoraan sanoen kiinnosta, jos olet sairaalloisen kiinnostunut muiden pyllyistä, oletko harkinnut psykiatrilla käymistä? Heillä on salassapitovelvollisuus joten sinun ei tarvitse pelätä tätä. :)

      • Anonyymi
        Oudoksuva kirjoitti:

        Sinun fetissisi eivät suoraan sanoen kiinnosta, jos olet sairaalloisen kiinnostunut muiden pyllyistä, oletko harkinnut psykiatrilla käymistä? Heillä on salassapitovelvollisuus joten sinun ei tarvitse pelätä tätä. :)

        Siis on kiinnostunut pyllyistä, jos ihmettelee vapareiden pyllyfetissiä? Outoa logiikkaa. Enemmän minua kiinnostaa, miksi vapareilla on pyllyfetissi. Osaatko selittää sen?

        Ei halua selittää, mutta tajuaa, että pyllyfetissi on vapareilla eikä voi enää kiemurrella. Silloin hiljenee.

      • Anonyymi
        Oudoksuva kirjoitti:

        Sinun fetissisi eivät suoraan sanoen kiinnosta, jos olet sairaalloisen kiinnostunut muiden pyllyistä, oletko harkinnut psykiatrilla käymistä? Heillä on salassapitovelvollisuus joten sinun ei tarvitse pelätä tätä. :)

        Selitä, miksi vaparien pyllyfetissin ihmettely tarkoittaa samaa kuin, että ihmetteijällä on pyllyfetissi? Outoa logiikkaa sinulla.

    • Anonyymi

      Vapaa-ajattelijatoiminta on yököttävää.

    • Anonyymi

      Minusta alkaa näyttää siltä, että vapaa-ajattelu ei ole normaaleita tasapainoisia ihmisiä varten.

      • Anonyymi

        Ei todellakaan. Tunnen pahoinvointia vain ajatellessani, mitä vaparit vielä voivat keksiä. Yök.

    • Anonyymi

      "Mutta ensin taustaa. Vapaa-ajattelijoilla on perustamisestaan saakka ollut erikoinen suhde alastomuuteen"

      Saatta vapariporno johtua siitä, että vähävaraiset uskovaiset ovat kautta-aikojen kontrolloineet kavereittensa alkoholinkäyttöä ja seksiä johon kuuluu aviottomat lapset jne ja keskiolutrajoitukset edelleen kassalla prismassa aikuiselta otetaan siiderit pois kello 21.01, naurettavaa

      (Sossuina vaparit sinänsä kannattavat vapauden riistämistä kuten puoltavat Alkoa rankkoja veroja ja erilaisia esteitä kuten sananvapaudelle)

      Vaparit ehkä pilkkaavat uskovia ja kirkkoa viinalla ja pornolla. Mutta köyhiä. Rikkaat vallassaolevat uskovaiset ovat historiassa seksissä ja viinassa bapaamielidiä

      Mikä mahtaa vanhojen vaparimiesten kanta olla huumeisiin (kun toimivat anarkistien kanssa)?

    • Anonyymi

      Vapaaksi ajattelijoihin ei pitäisi juurikaan luottaa. Sellaisten kyky on takuulla rajoitettua.

    • Anonyymi

      Instassa on #arvokaspylly-haaste. (En muuten ole instassa.) Ideana on että kaikennäköiset naiset julkaisevat kuvia omasta pyllystään. Ideana on kertoa, että kenenkään ei tarvitse pyllyään näin kesäaikaankaan piilotella, oli sitten millainen pylly tahansa.

      Jos sinua kerran pyllyt häiritsevät niin mene tuota haastetta, kampanjaa häiriköimään. Vapareilla ei ole mitään tekemistä kampanjan kanssa.

      Mutta eiväthän sinua tosiasiassa pyllyt häiritse vaan vapaa-ajattelijat, se että heitä on olemassa. Siksi jatkat tätä typerää pyllypelleilyäsi vain vapareihin liiettynä. Yksi piirros 10? vuotta sitten, ja jaksat edelleen jankuttaa. OCD!

    • Anonyymi

      Miten se erikoinen suhtautuminen alastomuuteen ilmeni Vapaa-ajattelijoiden perustamisen aikoihin?

    • Anonyymi

      PAT ateistit fi kannattaisi selvittää miten puolueen haloslaissetailu on vääristänyt vaparien pyllypornoaddiktiota ja miessynnyttää ET-opetusta

    • Anonyymi

      Erotkaa vapareista

    • Anonyymi

      Todellisuuden kohtaaminen ahdisti vapareita taas niin, että hädissään tempoivat vanhoja ketjujaan ylös, etteikukaan vain näe ja tajua vaparienpervoutta.

      • Anonyymi

        En tiedä ahdistaako ketään tuo aloittajan pyllyfetissi. Mutta ehkä syynä on se että kukaan ei jaksa jutella tuollaisen valehtelijan ja herjaajan kanssa jolla ei ole mitään järkevää sanottavaa.

        No miksi sitten piti näennäiskommenteilla nostaa noin 15 ketjua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No miksi sitten piti näennäiskommenteilla nostaa noin 15 ketjua?

        Vaparien taktiikkaa, jolla ihmisiä häiritään.

    • Anonyymi

      Ai rautaperse! Facepalm x 3.

      • Anonyymi

        Yök sanon minä tuommoiseen.

    • Anonyymi

      Erotkaa vapareista!

    • Anonyymi

      Yök mitä pervojengiä!

    • Anonyymi

      Yököttävä kirjoitus. Ero vapareista perusteltu.

    • Anonyymi

      Hyhhyh. Eikun eroamaan vapareista!

    • Anonyymi

      Vapaa-ajattelijain vastaiset kampanjoijat vaikuttavat pikkuisen kajahtaneilta, mutta tosiasiassaa taitavat silti vaan tehdä duunina loanheittotrollollaustaan "amerikkalasmalliseen" tyyliin., jos vaikka jotain tarttuis.

    • Anonyymi

      Sairasta. Aivan sairasta. Muuta en osaa vapareista sanoa.

    • Anonyymi

      Vapari on sama kuin homostelijat ,koska
      molemmat ovat valinneet pahuuden tien.
      Terve menoa helvettiin sinne on alamäki,
      mutta toivon silti ,että osaatte valita hyvyyden ,se vie voittoon.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14851
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    8. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe