Olen alkanut inhoamaan enemmän mustaa väkeä

Anonyymi

Noiden mielenosoitusten ja mustien puheiden johdosta valkoisia kohtaan mustien naisryhmiä mukaanlukien, joissa he ovat pitkään jo käyneet rasistista keskustelua valkoisia vastaan.

Jos USA:ssa on poliisilla ongelmia, niin ei siitä tarvitse ympäriinsä alkaa riehumaan, hajoittamaan paikkoja ja valkoisia rasistisesti haukkumaan, mutta sehän on laajalti tapa maailmassa, mustat naiset käyttävät rajua kieltä eräissä piireissä ihan kaikista paitsi oman värisistä.

Tietysti Yle ym:t eivät sellaisesta kerro, sillä nämä kansanpetturimaiset ääriliberaalit hyökkäävät vain valkoihoisia päin, kun syrjinnästä puhuvat.

Tietysti yhteiskunnassa rauhassa elävät taikka työtä tekevät ihonväriin katsomatta ovat eri asia eikä heistä ole valittamista.

Yleisesti ottaen Afrikan ja Lähi-idän väestöryhmien kasvaessa yhteiskunnat muuttuvat huonompaan suuntaan selvästi.

1

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      USA on ollut musta Presidentti, mutta ei naista Presidenttinä.

      Tummaihoisella on siis mahdollisuus päästä Presidentiksi. mutta ei naisella.

      Kyllä tummaihoiset saavat syyttää myös itseään, kun heitä aina epäillään rikoksista.

      Suomessa ei ole ollut rasismia, joten turha tänne on nytkään rasismia tuoda.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      674
      8161
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2392
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      2380
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1924
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      30
      1515
    6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      1307
    7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1263
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      82
      1059
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      870
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      840
    Aihe