Tätä kirjoitusta ei julkaissut Valkeakosken Sanomat eikä Aamulehti. mutta toivottavasti saa täällä olla.
Valkeakosken kirkko on erittäin kaunis ja kaupunkimaisemaan sopiva. Moni vieraspaikkakuntalainen kehuu, että onpa teillä kaunis kirkko. Itse asuin 40 vuotta muualla ja aina vieraillessani Valkeakoskella kävin katsomassa kirkkoa. Mikä on todellinen syy kirkon purkamiselle? Onko korjaus kalliimpi kuin on purkaminen. Minä kyllä epäilen, että purkaminen on kalliimpi kuin korjaaminen. Kirkon purku ja tontin myynti on häpäisy Juuso Waldenia kohtaan. Hän hankki kirkon paikan maan vaihdolla seurakunnalle. Myös kuparikaton rahoitti Juuso Walden. Eikö nyt edes hänen muistoaan voida kunnioittaa ja säilyttää kaunis kirkko.Vetoan nyt kaupunginvaltuustoon, että he asettaisivat kirkon suojelukohteeksi.
Joulukuussa 2019 järjestettiin kirkon 50 vuotis juhlat kirkon parkkipaikalla, kun pidemmälle emme päässeet. Sinne oli kutsuttu kaikki kirkon purkamista kannattavat henkilöt, mutta yksikään ei suvainnut saapua tilaisuuteen
Kirkkoa ei saa purkaa
Anonyymi
2
183
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä se kirkko puretaan, kaikki täällä "kottaroidaan"
- Anonyymi
Kirkko on minustakin kaunis. Mutta seurakunta on hoitanut sen huonosti. Eikö vastuullisia kirkon ihmisiä saada tilille tekemisistään? Tai oikeastaan tekemättä jättämisistään. Ei kovinkaan montaa kirkkoa Suomessa ole jouduttu purkamaan sen vuoksi, että niitä ei ole pidetty kunnossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475405Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612176Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181790Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1421742- 171525
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301447Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5132881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171097Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771068Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se210926